Jaa

Kansanedustajat keskustelivat turvallisuuspolitiikasta keskiviikkona 12.3. Kuva: Yle.

Kansanedustajat keskustelivat turvallisuuspolitiikasta keskiviikkona 12.3. Kuva: Yle.

Suomessa keskustellaan turvallisuuspolitiikasta nyt enemmän kuin miesmuistiin. Yksittäiset edustajat ottavat kantaa Suomen turvallisuuspolitiikan ikuisuusteemoihin. Toiset näkevät Ukrainan tapahtumien olevan jälleen eräs argumentti liittoutumisen puolesta, osa näkee Naton esiin tuomisen pelotteluna ja ovat sitä mieltä, että kriisi ei vaikuta millään tavalla Suomen asemaan. Eduskunta keskusteli keskiviikkona Ukrainan tilanteesta ja Suomen turvallisuuspolitiikasta, mikä sai varsin paljon huomiota. Yleisradio taas järjesti  onnistuneen Pohjolan uhkakuvat -ohjelman, joka koostui Suomen, Ruotsin ja Norjan puolustusministerien sekä Viron puolustusministeriön alivaltiosihteerin välisestä keskustelusta ja debatista, johon osallistuivat kahdeksan eduskuntapuolueen edustajat.

Yleisenä huomiona vallinneesta keskustelusta voidaan todeta, että osa keskustelijoista tuntuu näkevän Suomen sijaitsevan tyhjiössä, johon Euroopan tyrskyt eivät vaikuta. Tämä on ilmennyt esimerkiksi nihkeänä suhtautumisena EU:n pakotepolitiikkaan, vaikka Suomi ei vastustanutkaan ainakaan ensimmäisiä pakotteita. On totta, että Venäjälle asetettavat pakotteet ja niistä seuraavat vastatoimet aiheuttavat Suomelle todennäköisemmin taloudellisia takaiskuja, joiden vaikutus korostuu entisestään heikossa taloustilanteessa. Suomalaiset eivät ole näkevinään pakotteiden asettamisessa absoluuttista hyötyä maallemme.

Pakotteita voi kuitenkin arvioida myös suhteellisen edun kannalta. Ne kolahtaisivat mitä suurimmalla todennäköisyydellä enemmän Venäjään, joka on riippuvaisempi Unionista kuin Unioni Venäjästä. Pakotteet ovat myös selkeä signaali reagoivasta Euroopan unionista, mikä on tärkeää ajatellen tulevaisuutta. Venäjää ei voi enää rohkaista Georgian sodan ja Ukrainan kriisin kaltaisiin suvereniteetin loukkauksiin. Tämä ymmärretään varmasti huomattavasti paremmin Baltiassa. Jos EU ei reagoi millään konkreettisella tavalla, itsevarma Venäjä voi tietynlaisen poliittisen tilanteen vallitessa kokeilla kepillä uusia jäitä – esimerkiksi juuri Baltian maissa. Kriisi Suomenlahden eteläpuolella tuntuisi Suomessa jo aivan eri tavalla. Näin ajatellen pakotepolitiikka ja sen hyödyt tulevat uuteen valoon.

Luonnollisesti Ukrainan kriisillä on yritetty tehdä myös sisäpolitiikkaa. Perussuomalaisten ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja koki tarpeelliseksi syyttää yllätys yllätys Euroopan unionina siitä, että Suomi on vedetty Ukrainan tilanteeseen mukaan. Pääministeri Katainen reagoi älyttömään argumentointiin asiallisesti. EU-jäsenyys on totta tosiaan integroinut Suomea Eurooppaan pois harmaalta alueelta, jossa pienen valtion on ikävä olla, vaikka EU ei sotilaallisia turvatakuita tarjoakaan.

Virossa ja muualla Baltiassa asiaan on suhtauduttu hieman toisella vakavuudella. Nato on kasvattanut läsäoloa alueella, tarkemmin Liettuassa, ja Viro on käyttänyt asiassa kovaa kieltä. Viron puolustusministeri Urmas Reinsalu kommentoi Helsingin Sanomien mukaan Ukrainasta aiheutunutta tilannetta perustavanlaatuiseksi muutokseksi sen turvallisuusympäristöstä. Kanta poikkeaa melko paljon suomalaisista käsityksistä. Lausuntoa voi siis ymmärtää niin, että joko virolaisilla on tilanteesta täysin väärä käsitys tai sitten Suomenlahdella on merkittävä immuniteettia luova vaikutus.

Tekstin alussa viitattiin Yleisradion lähettämään turvallisuuspoliittiseen keskusteluun, joka oli muuten varsin harvinaista herkkua. Seuraavaksi olisi tarkoitus analysoida sekä eduskuntapuolueiden että puolustusministerien välisiä keskusteluja. Nousiko keskustelussa mitään uutta esille ja mistä keskusteltiin? Keskustelua ja Nato-kysymyksiä ovat aiemmin ehtineen analysoida muun muassa James Mashiri (1 ja 2) sekä Tommi Kangasmaa.

Keskustelu puolustusministerien ja yhden alivaltiosihteerin välillä oli yllättävän laadukas. Myös toimittajat onnistuivat hyvin. Ministerien välillä vallitsi konsensus uhkien monimuotoisuudesta. Virolainen Sven Sakkov oli, kuten odotettua, suorapuheinen mutta analyyttinen. Venäjän uhkapotentiaali ei jäänyt epäselväksi, ja hän korosti useasti Naton kollektiivisen puolustuksen roolia ja tärkeyttä Virolle. Hän myös painotti, että Viro kuuluu niihin harvoihin maihin, jotka panostavat kaksi prosenttia bruttokansan tuotteesta puolustukseen, ja kehotti muita Baltian maita toimimaan samoin. Norjan puolustusministeri Ine Marie Eriksen Søreide toivotteli Suomea ja Ruotsia tervetulleeksi liittokuntaan eikä nähnyt Natoa uhkana Venäjälle. Suomen Carl Haglund toppuutteli väitteitä, että Itämerellä olisi vastakkainasettelu Venäjän ja muiden maiden välillä, mutta tuomitsi Venäjän toimet Ukrainassa selkeästi kansainvälisen oikeuden vastaisiksi. Hän oli myös sitä mieltä, että kansan Nato-kielteisyys ei ole välttämättä ikuista, vaan valtiojohdon mielipiteellä on suuri rooli kansan mielipiteen muokkaajana. Ruotsin Enström hapuili ministereistä selkeästi entien. Hän puolusti Ruotsin puolustusvoimauudistusta toimittajien häntä siitä haastaessa ja korosti laaja-alaisen kannatuksen merkittävyyttä turvallisuuspoliittisia ratkaisuja tehdessä. Tunnelma oli hyvin Nato-myönteinen, ja liittokunnan roolia demokraattisten maiden yhteisönä painotettiin. Tähän vaikutti ilman muuta se, että sekä Enström että Haglund kuuluvat varsin Nato-myönteisiin puolueisiin.

Eduskuntapuolueiden edustajien välinen keskustelu ei tuottanut kovin paljon uutta. Kukaan edustajista ei tosin juuri tämän kriisin myötä lähtisi höntyilemään ratkaisuiden suhteen. Liikaa innokkuuta jopa moitittiin. Asetelma oli kieltämättä välillä 7 vs. 1, koska vasemmistoliiton Annika Lapintien lähtökohdat tuntuivat olevan erilaiset kysymykseen kuin kysymykseen. Ainoastaan Lapintie ei pitänyt sotilaallista uhkaa mahdollisena, mikä heijastui hänen mielipiteisiinsä suhteessa kansalliseen puolustukseen ja sotilaalliseen yhteistyöhön muiden maiden kanssa. Näin kategorisen kielteinen suhtautuminen sotilaallista maanpuolustusta ja voimaa kohtaan ajaa väkisin vasemmistoliittoa marginaaliin turvallisuuspoliittisessa debatissa. Suomessa kuitenkin vallitsee vahva konensus sotilaallisen puolustuksen tärkeydestä, mitä ei varmasti ole vähentäneet viime vuoden tapahtumat Itämerellä ja Venäjän sotilaallisen voimankäytön halukkuutta osoittanut interventio Krimillä.

Edustajat toivat keskustelun aikana muutamia hyviä nostoja. Anni Sinnemäki, joka valittiin Twitterin #turpo-yhteisön toimesta ylivoimaisella marginaalilla keskustelun parhaaksi osanottajaksi, korosti ainoana EU:n turvallisuuspoliittista merkitystä nimenomaan identiteettipoliittisesti. Jäsenyys on vetänyt Suomen pois harmaalta alueelta ja integroinut sitä merkittävästi kylmän sodan jälkeen Eurooppaan vahvistaen läntistä statustamme. Joidenkin edustajien ollessa sitä mieltä, ettei Ukrainan kriisi vaikuta Suomen valintoihin tulevaisuudessa, Stefan Wallin tähdensi, että on kummaa, jos tapaus ei herätä suomalaisissa minkäänlaista pohdintaa nykyratkaisuistamme. Ilkka Kanerva sanoi suoraan, että kriisi on taas opettanut Venäjästä jotain, joka on päässyt meiltä unohtumaan. Sari Palm painotti Naton suhteen analyysiä siitä, mitä Suomi jäsenyydestä saisi ja mihin joutuisimme sitoutumaan.

Nato-jäsenyys oli nostettu keskustelussa merkittäväksi teemaksi. Valitettavasti keskustelu ei mahdollistanut kovin syvää argumentointia. Myönteisimmällä kannalla olivat odotetusti kokoomus ja RKP. Ehdottoman kielteinen oli ainoastaan vasemmistoliitto, mikä ehkä hieman yllätti. Muut puolueet korostivat kansan mielipidettä ja jäsenyyden tarpeettomuutta nykytilanteessa, mutta esimerkiksi perussuomalaisten Niinistö näki Ruotsin mahdollisen jäsenyyden game changerina. Mia-Petra Kumpula-Natri ei nähnyt Ruotsin jäsenyyttä kovinkaan todennäköisenä, koska sosiaalidemokraatit ovat sitä vastaan, eikä mikään indikoi, että kanta muuttuisi. Kumpula-Natri myös huomautti asiallisesti Kanervalle, että kokoomus aina kriisien yhteydessä nostaa Nato-jäsenyyden esiin eikä vaalien alla.

Nato-keskustelu toden totta vaatisi johtajuutta. Jälleen kerran tuntui siltä, että joidenkin keskustelijoiden mielestä ei tyven eikä myrsky ole sopiva aika debatille. Koska kokoomus on jäsenyyden suhteen innokkain, olisi sen syytä nostaa asia eduskuntavaaliteemaksi, mikä jollain tasolla veisi yli kaksikymmentä vuotta paikallaan junnannutta asiakysymystä eteenpäin. Syitä jäsenyyden nostolle teemaksi olisi mahdollista löytää useita. Se saattaisi rohkaista RKP:n ja KD:n mukaan leiriin. Toki mukaan tarvitaan vielä vähintään yksi iso puolue.

Kansaan luotetaan Nato-kysymyksessä paljon. Jokainen edustaja halusi lähetyksessä jäsenyydestä kansanäänestyksen. Nato-kansanäänestyksen käsitteleminen vaatisi oman artikkelin, mutta äkkiseltään jäsenyys ei tunnu vaativan suoraa kansanäänestystä, ellei edustuksellisen demokratian asemaa haluta arvioida uudelleen laajemminkin. Nato-jäsenyys ei ole millään tavalla verrannollinen Euroopan unionin jäsenyyteen eikä vaadi perustuslaillisia muutoksia, ja vaatimukset kansanäänestyksestä kertovatkin lähinnä siitä, kuinka luonnottoman isoon asemaan kysymys on viime vuosikymmeninä Suomessa noussut. Tärkeintä on pitää eduskuntavaalien lähestyessä keskustelua yllä. Jos Nato nousee vaaliteemaksi, Yleisradio voisi harkita lähetystä, jossa asiantuntijat kommentoisivat puolueiden Nato-argumentointia. Tämä pakottaisi puolueita skarppaamaan ja kenties terävöittämään argumenttejaan. Sitä kansa ansaitsisi.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in comments
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa