Jaa

Russia's Prime Minister and presidential

Tänään aamulla Kremlissä tai todennäköisemmin Novo-Ogarjovon datsalla Moskovan lähistöllä joukko keski-ikäisiä miehiä juo teetä hieman kireässä ilmapiirissä. Paikalla ovat varmaan Vladimir Putinin lisäksi ainakin presidentinhallinnon päällikkö Sergei Ivanov ja puolustusministeri Sergei Soigu. Ehkä myös pääministeri Dmitri Medvedev ja ulkoministeri Sergei Lavrov on kutsuttu paikalle. Huoneen ulkopuolella odottelevat raporttien kanssa kenties pääesikunnan päällikkö Valeri Gerasimov sekä ulkomaantiedustelun johtaja Mihail Fradkov. Keskustelun aihe lienee perin selvä: mitä tehdä Ukrainan kanssa? The Ulkopolitist pyrkii tässä artikkelissa taustoittamaan Ukrainan kriisiä yrittämällä arvioida Kremlin tämänhetkisiä vaihtoehtoja ja ajattelua Venäjän politiikan taustalla.

Ensimmäinen vaihtoehto on että Venäjä kuuntelee länttä ja Ukrainan väliaikaishallitusta ja lopettaa Krimin de facto miehityksen ja vetää joukkonsa takaisin tukikohta-alueille. Positiivista tässä vaihtoehdossa olisi se että Yhdysvallat, EU ja Nato lopettaisivat nalkuttamisen Ukrainan suvereniteetin loukkaamisesta ja että tämä saattaisi hieman parantaa Moskovan ja Kiovan uuden hallinnon välisiä jääkylmiä suhteita. Kuitenkin jos tämä –hyvien suhteiden ylläpitäminen Ukrainan ja lännen kanssa– olisi ollut Kremlin toivoma lopputulos niin Krimiä ei olisi alunperin kannattanut miehittää. Luultavasti tästä vaihtoehdosta ei edes puhuta, sillä tämä koettaisiin Venäjän unilateraalisena myönnytyksenä, heikkouden merkkinä sekä maailman että kotimaisen yleisön edessä, jota on yritetty saada tukemaan Kremlin Ukraina-politiikkaa pelottelemalla Ukrainan uusien vallanpitäjien ’radikaalilla luonteella’. Putin ei ole turhaan pyytänyt valtuutusta ylähuoneelta asevoimien käyttämiseen Ukrainan alueella Venäjän kansalaisten ja tukikohtien suojelemiseksi.

Todennäköisempää lienee että Kreml pyrkii pitämään kiinni Krimistä neuvotteluvalttina. Krimin miehityksellä Venäjä näyttää että sen intressit pitää ottaa huomioon Ukrainassa. Putin näyttää Kiovassa vallan ottaneelle ’roskajoukolle’ (jonka takana on varmasti CIA:n pitkä käsi) sen että maantiede ei muutu. Se että tuleeko Venäjä tukemaan avointa separatismia Krimillä, vai suostuuko se sopimukseen jossa venäläisvähemmistön oikeudet, alueen laaja autonomia ja sen sotilastukikohdat turvataan riippuu Kiovan vastauksesta. Tällä hetkellä näyttää siltä että sotilaallisen voiman käyttö (Krimin miehittäminen) on päinvastoin johtanut yhtenäisyyteen Ukrainan poliittisen eliitin keskuudessa. Väliaikaishallitus on tuominnut Venäjän toimet, ja mikään kompromissi ei vaikuta todennäköiseltä koska heikon hallituksen pitää vaikuttaa vahvalta –ja puolustaa Ukrainan yhtenäisyyttä– säilyttääkseen kansan tuen. Kuten Ulkopoliittisen instituutin Arkadi Moshes on todennut miehittämällä Krimin Venäjä on ehkä menettänyt Ukrainan, ja onnistunut ainakin hetkeksi yhdistämään eripuraiset ukrainalaiset ulkopuolisen uhan edessä. Vaikka Krimin miehitys on osoittautunut ehkä virheeksi, Venäjä ei voi kuitenkaan luovuttaa näyttämättä hölmöltä. Sen jälkeen kun Ukrainan uusia vallanpitäjiä on kutsuttu fasisteiksi ja Venäjän kansalaisten turvallisuuden on väitetty joutuneen uhatuksi, Venäjä ei voi perääntyä menettämättä kasvojaan.

Kreml saattaa kiristää myönnytyksiä Kiovasta yrittämällä eskaloida tilannetta tavoilla, jotka eivät aiheuttaisi varsinaista sotaa. Esimerkiksi tukemalla Venäjää kannattavien separatistien toimintaa Itä-Ukrainan isoissa kaupungeissa. Jos Venäjää kannattavat ihmiset saavat haltuunsa osia Itä-Ukrainasta niin tämä vähentää Kiovan legitimiteettiä ja antaa vaikutelman siitä että Ukraina on epäyhtenäinen.  Putinin ylähuoneelta saama valtuutus käyttää voimaa kattaa periaatteessa koko Ukrainan; jo tämä itsessään on varoitus Kiovalle. Toinen tapa painostaa Ukrainaa olisi kannustaa Krimin separatisteja järjestämään kansanäänestys alueen itsenäistymisestä tai liittymisestä osaksi Venäjää. Kolmas provokatiivisin olisi ottaa haltuun Ukrainan asevoimien jo piiritetyt pienet tukikohdat Krimin niemimaalla vedoten jonkinlaiseen provokaatioon. Näin Moskova voisi näyttää Kiovalle rajatulla tavalla että on valmis käyttämään voimaa. Ongelmana tässä on että Kreml ei pysty hallitsemaan tapahtumia täysin ja että pienikin voimankäyttö saattaa levitä hallitsemattomasti.

Kolmas kaikkein riskialttein vaihtoehto on että Venäjä pyrkii estämään Ukrainan siirtymisen läntiseen leiriin eskaloimalla tilannetta Itä-Ukrainassa. Tämä tarkoittaisi sitä että Venäjä olisi valmis tukemaan paikallisia separatisteja ei pelkästään kulissien takana, vaan myös mahdollisesti asevoimin. Itä-Ukrainan haltuunotto noudattaisi varmaan samaa kaavaa mikä on nähty Krimillä. Aluksi tunnistamattomat asemiehet, joita voi väittää paikallisiksi asukkaiksi, ottavat haltuunsa paikallishallinnon rakennuksia. Jos Ukrainan miliisi tai asevoimat vastustavat, niin Venäjän asevoimat, jotka ovat valmiudessa rajan toisella puolella, voivat ylittää rajan puolustaakseen kansalaisiaan, jotka ovat ’alttiina vaaralle’. Se että Kiova ei pidä tätä vaihtoehtoa mahdottomana tuli selväksi sunnuntaina kun Ukrainan väliaikaishallinto kutsui kaikki reserviläiset palvelukseen ja laittoi asevoimat valmiustilaan.

Tämä Kiovan vahva vastaus pyrkii sekä rauhoittelemaan kotimaista yleisöä siitä että uusi hallitus hallitsee maata, että pyrkii antamaan vahvan viestin siitä että jos Venäjän asevoimat tulevat ylittämään Venäjän ja Ukrainan välisen maarajan niin Ukraina tulee puolustamaan itseään. Asettamalla armeijan valmiustilaan Kiova pyrkii myös viestimään Lännelle sekä omaa valmiuttaan puolustaa itseään että herättelemään länsimaita tilanteen vakavuuteen ja toivoa että nämä saavat painostettua Venäjää. Konfliktin eskaloiminen Itä-Ukrainassa, joka voisi hyvin johtaa sotilaalliseen yhteenottoon Venäjän ja Ukrainan armeijan välillä, ei liene Kremlin intresseissä. Ensiksi Ukrainan armeijan voittaminen ei olisi yhtä helppoa kuin Georgian vuoden 2008 sodassa. Venäjän armeijalla ei ole kokemusta mekanisoitua vastustajaa vastaan taistelemisesta sitten vuoden 1945 –Ukrainan maakalusto on käytännössä sama kuin Venäjällä, vaikka ilmapuolustus on täysin vanhentunut. Vaikka Venäjä varmaan lopulta voittaisi ei ole selvää mitä Kreml saavuttaisi Itä-Ukrainan tai jopa Kiovan miehityksellä.

Venäjän tavoitteena on hallitus joka ei haasta sen intressejä ja pitää huolen siitä että Ukraina ei liity EU:hun ja Natoon. Ongelmana on että Janukovitsin poliittinen legitimiteetti katosi joukkomurhan seurauksena yhdessä yössä, ja Moskovalla ei tunnu tällä haavaa olevan kavereita ukrainalaisessa politiikassa tiettyjä separatisteja lukuunottamatta. Janukovitsin palauttaminen Kiovaan olisi yhtä suosittua kuin O.W. Kuusisen kyydittäminen Helsinkiin 1939.   Venäjän interventio olisi hyvin epäsuosittua paitsi Ukrainassa myös luultavasti Venäjällä. Huolimatta valtiotelevision propagandasta, jossa Ukrainan uudet vallanpitäjät on esitetty fasisteina. Yhdysvallat ja EU tulisivat asettamaan talouspakotteita, jotka heikentäisivät Venäjän ulkomaankaupasta riippuvaista taloutta ja siten regiimin legimiteettiä. Konkurssikypsän Ukrainan haltuunotto olisi myös itsessään hyvin kallista –Moskova oli valmis pitämään Janukovitsia pystyssä lainaamalla jonkin verran rahaa pitkän kiristämisen jälkeen, mutta se oli vielä aika kustannustehokasta imperialismia.

Käytännössä toinen vaihtoehto –se että Kreml pitää kiinni Krimistä neuvotteluvalttina ja pyrkii kenties painostamaan Kiovaa yrittämällä eskaloida tilannetta poliittisesti– vaikuttaa todennäköisimmältä vaihtoehdolta tällä hetkellä. Tämä olisi linjassa Venäjän aiemman toiminnan kanssa Georgiassa 2008. Venäjä on valmis pelaamaan kovaa peliä ja käyttää tarvittaessa sotilaallista voimaa ja ottaa pieniä ’strategisia’ alueita pantiksi. Kuitenkin Venäjä pysähtyy tarpeeksi kovan ulkopuolisen painostuksen edessä yhdistettynä tilanteeseen mitä se ei pystyisi täysin hallitsemaan (esimerkiksi ottamalla haltuunsa Tbilisin tai Itä-Ukrainan). Ongelmana Krimin kriisin suhteen on se että Krimin miehittäminen ei vaikuta rationaaliselta alun perinkään jos tavoitteena on Ukrainan painostaminen. Päin vastoin, ulkoinen uhka näyttää tukevan uuden hallinnon pyrkimystä viedä maa Länteen. Ottaen huomioon Ukrainan geopoliittisen merkityksen ja sen että Putinin normatiivinen projekti Euraasian unionista ei voisi toimia ilman Ukrainaa, saattaa olla että Kreml toimii tavallista impulsiivisemmin Ukrainan suhteen. Tällä voi olla hyvin vaarallisia seurauksia.

Paras tapa välttää Putinia tekemästä mitään erittäin tyhmää on painostus. Ukrainalaiset ovat tehneet oman osuutensa viestittämällä yhtenäisyyttään ja valmiuttaan puolustaa maataan. Länsivaltojen tulee antaa vahva viesti siitä että kriisin eskaloiminen johtaisi Venäjän poliittiseen ja taloudelliseen eristämiseen. Esimerkiksi toimittaja Edward Lucas on ehdottanut että EU:n tulisi väliaikaisesti lopettaa Schengen-viisumien myöntäminen Venäjän kansalaisille. Jyrki Katainen on väärässä sen suhteen että Suomi voi toimia vain EU:n kautta. Sauli Niinistö oli oikeassa soittaessaan Putinille ja kertoessaan Suomen huolestumisesta tilanteesta. Suomella on kuitenkin parhaat naapurisuhteet Venäjän kanssa –joka kertoo lähinnä siitä miten huono Venäjä on valtioiden välisessä sosiaalisessa kanssakäymisessä. Suomen tulee olla aktiivinen Ukrainan kriisin suhteen, sillä tilanteen eskaloituminen tulisi johtamaan kansainvälisen politiikan pelisääntöjen muuttumiseen Itä-Euroopassa. Tilanteeseen, joka olisi erittäin huolestuttavaa pienelle liittoutumattomalle valtiolle.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Search in comments
Filter by Custom Post Type

Jaa