Jaa

Kuva: Wikimedia Commons

Osana Pariisin rauhansopimusta 1947 Suomen puolustuskyvylle luotiin erinäisiä sotilaallisia rajoitteita. Asevoimien kokoa rajoitettiin, tiettyjä asetyyppejä kiellettiin ja, esimerkiksi, 17. artiklassa Suomi luopui mahdollisuudesta pitää, valmistaa tai kokeilla ydinaseita.  Kylmän sodan aikana Pariisin rauhansopimuksen rajoitteet loivat merkittävän loven Suomen uskottavaan puolustukseen, joihin vedoten Suomi pikkuhiljaa onnistui höylentämään rajoitteita – esimerkiksi ilmatorjuntaohjusten osalta.  Saksan yhdistyttyä 1990-luvun tullen Suomi yksipuolisesti hylkäsi viimeisetkin sotilaalliset rajoitteet; muutoin onnistuneen ”Operaatio Paxin” osana Suomi kuitenkin ylläpiti vapaaehtoisesti ydinaseettomuutta – osana Suomen sitoutumista uuteen kansainväliseen normistoon koskien ydinaseettomuutta.

Mutta mitä jos Suomella oli ydinaseita? Tänään The Ulkopolitist sukeltaa ajatusleikkiin siitä, jos Suomi olisikin ydinasevaltio. Olisiko ydinpelote mahdollisesti ratkaisu Suomen puolustuksen uskottavuusongelmiin?

Pienvaltiot ja ydinpelote

Pelote (deterrence) on hyvin tunnettu käsite kansainvälisen politiikan tutkimuksessa, jota on sovellettu eniten nimenomaan suurvaltojen ydinaseisiin mutta käsite soveltuu myös pienvaltoiden puolustukseen.  Pelotteen ytimessä on pyrkimys vaikuttamaan vihollisen laskelmiin siten, että se menestyksekkäästi ehkäisee vihollisen toimintaa. Keskeistä pelotteen tehokkuudelle onkin sen uskottavuus, sillä vain uskottava pelote vaikuttaa laskelmiin.  Ydinaseiden suurenmoinen tuhovoima ja suurvaltojen kyky realisoida tämä tuho mannertenvälisten ohjusten kautta tottakai tekee niistä merkittävän pelotteen, mutta pelote voi koostua muistakin asioista – kuten lujasta maanpuolustustahdosta.

Summa summarum, ydinpelote on kenties tehokkain keino uskottavan puolustuksen luomiseksi – ainakin Pohjois-Korean ja Kenneth Waltzin mukaan.  Pienvaltoille tämän kapasiteetin hankkiminen ei ole helpointa, mutta ei se ole mahdontakaan. On lukuisia syitä miksi Suomi ei kykenisi hankkimaan ydinaseita, mutta teknillisen kyvyn puute ei ole yksi niistä.  Suomella on suhteellisen hyvin kehittynyt ydinfysiikan osaamus ja jossain määrin fasiliteettejakin, jonka johdosta Suomi lasketaankin ydinpotentiaaliseksi maaksi – yhdessä monen muun eurooppalaisen maan kanssa. Virallisesti Suomi, muun muassa Pariisin rauhansopimuksen ja myöhemmin Ydinsulkusopimuksen (1970) takia, ei ole harkinnut ydinaseiden hankkimista ja edes varsinaisesti toteuttanut valmistamiseen liittyviä kokeita.  Ajatuksella on kuitenkin leikitelty, nimenomaan taktisten ydinaseiden muodossa.  Ruotsin kylmän sodan aikainen ydinohjelma antaa osviittaa siitä mitä Suomenkin tapauksessa olisi voinut tehdä.

Logiikka Ruotsin ydinohjelman ympärillä soveltuu hyvin Suomen kontekstiin. Ydinasekapasiteetin omaaminen olisi vahvistanut Ruotsin puolustuksen uskottavuutta. Pikemminkin ydinaseen tuhovoima nosti sen esille tehokkaana ratkaisuna: pienellä määrällä ydinaseita voidaan saavuttaa sama uskottavuus kun laajamittaisella perinteisellä puolustusella.  Billingenin kotoperäisen uraanin takia, pelote olisi myös – teoriassa ainakin – omavarainen. Normisto ydinaseiden ja ydinvoiman ympärillä 1950/1960-luvuilla poikkeaa tuntuvasti nykypäivän arvoista, jonka johdosta ydinaseisiin ei kohdistunut sen erikoisempaa syyniä; normien muuttuessa myös ydinpelotteen tavoittelusta viimeistään luovuttiin.

Pelote ja uskottavuus

Suomi on jatkuvasti nojautunut pelotteisiin puolustuspolitiikassaan. Hieman mutkia suoristamalla voi sanoa, että Suomen puolustuksen ytimessä on puolustuksellinen pelote. Yhtäältä tämä nojaa puolustusteknillisiin ratkaisuihin, kuten laajan reservin ylläpitämiseen, miinoihin/rypäleaseisiin, mutta myös epämääräisempään maanpuolustustahdon käsitykseen, joiden yhteisvaikutuksena on ehkäistä hyökkäystä nostamalla sen kustannusta hyväksymättömälle tasolle hyökkääjälle.  Nykyratkaisussa puolustuksen uskottavuus on aina ollut hieman epävarmaa, ja nämä epävarmuudet ovat korostuneet puolustusuudistusten myötä.

Hypoteettisesti ydinpelote olisi oiva ratkaisu Suomen uskottavan puolustuksen ongelmiin.  Uskottavuus ei olisi niinkään ongelma, sillä pienelläkin ydinasemäärällä (ainakin jos uskoo minimum deterrencekoulukuntaan)  voidaan saavuttaa nykyinen tai tehokkaampi pelotetaso.   Käytännössä toki itsenäinen ydinasekapasiteetti Suomelle ei ole vaihtoehto niiden normatiivisten, eettisten ja taloudellisten ongelmien vuoksi. Saman ydinpelotteen Suomi voisi saada ulkomailtakin liittymällä Natoon, mutta tämä on toistaiseksi poissuljettu.

Ydinpelotetta – itsenäinen tai ojennettu – ei ole tiedossa Suomessa, mutta muunlaiset pelotteet tulevat pysymään lähellä pienvaltion puolustuspolitiikan sydäntä.  Sodankäynnin kehittyessä itsenäisesti uskottavan puolustuspeloteen säilyttäminen on entistä vaikeampaa ja kalliimpaa.  Kasvava puolustusyhteistyö – sekä eurooppalainen, että skandinaavinen – heijastaa pyrkimyksiä löytää tasapainoa uskottavuuden ja riittävän itsenäisen pelotteen väliltä.  Ehkä rakentavampaa olisi löytää uusia ratkaisuja: sotilaallinen liittoutuminen olisi tietystikin yksi, mutta toinen olisi perinteisen puolustuspainotteisen pelotteen muokkaaminen. Vähän aikaa sitten hankitut JASSM-ohjukset ovatkin kiinnostava muunnos Suomen perinteiseen peloteasetelmaan; juuri tämänlaisia mahdollisia hyökkäykseenkin soveltuvia aseita kiellettiin Pariisin rauhansopimuksessa.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in comments
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa