Niklas Saxén on työskennellyt vuoden Kolumbiassa humanitaarisena työntekijänä. Artikkeli edustaa hänen  henkilökohtaisia näkemyksiään.

Kolumbian ulkopuolella on yleisesti luultu maassa riehuneen konfliktin miltei päättyneen. Rauhanneuvotteluja Kolumbian hallituksen ja Fuerzas Armadas Revolucionarias de Colombia – Ejército del Pueblon (FARC) välillä onkin käyty yli vuoden. Vuonna 2012 Kolumbian valtio kuitenkin tunnusti 7 183 konfliktiin liittyvää murhaa, 848 kadotettua ihmistä, 185 seksuaalirikkomusta, 152 lapsen rekrytointia aseistautuneisiin ryhmiin, 744 miinan uhria sekä 157 377 maansisäistä pakolaista (kaikki uhrit eivät ole seurausta FARC:in ja hallituksen välisestä sodasta). 2010–2012 FARC:illa oli keskimäärin 170 sotilaallista toimea kuussa. Luku on ollut nousussa vuodesta 2008. Vaikka edellisen presidentti Álvaro Uriben sotastrategia on pakottanut FARC:in ulos asutuskeskuksista syrjäseuduille ja paluuseen sissisotaan, on FARC pinta-alallisesti läsnä puolessa maasta. FARC on siis elinvoimainen, samoin kuin konfliktikin.

Neuvottelut

Vasemmistolainen FARC muodostettiin 1964. Se sanoo ajavansa vähäosaisten etuja tasa-arvoisesta maanjaosta poliittisiin oikeuksiin. Kylmän sodan päätyttyä ja Neuvostoliiton tuen lakattua FARC alkoi tukeutua taloudellisesti kokaiinikauppaan. FARC:in kanssa on neuvoteltu ennenkin. Vuonna 1984 sovittiin tulitaukosopimus ja FARC muodosti puolueen, Unión Patriótican. Taistelijat eivät kuitenkaan demobilisoituneet ja laskeneet aseitaan. Puolue sai hyviä vaalituloksia, mutta paramilitaarit, armeija ja huumeparonit tappoivat puolueen jäsenet – arviolta 3 000–5 000 henkilöä. FARC:illa on hyvä syy olla varuillaan. Vuonna 1999 Andrés Pastranan hallitus demilitarisoi Sveitsin kokoisen alueen FARC:in hallittavaksi neuvottelujen ajaksi. Neuvottelut eivät koskaan kunnolla alkaneet, molemmat osapuolet hyödynsivät tilannetta aseistautuakseen ja sotatoimet alkoivat uudelleen 2002.

Tällä kertaa tulitaukoa ei ole – molemmat osapuolet pyrkivät lisäämään painetta ja parantamaan neuvotteluasemiaan sotatoimilla. Huomioonottaen Pastranan aikaiset neuvottelut, onkin kyseenalaista hyväksyisivätkö äänestäjät enää neuvotteluja, joihin sisältyisi tulitauko. FARC:in komentajat ovat ymmärtäneet, että sotilaallinen voitto on mahdoton; valtion poliittinen eliitti tietää, ettei FARC:ia voida kukistaa sotilaallisesti lyhyellä aikavälillä. FARC:in komentajien tehokas eliminointi on lisännyt johdon neuvotteluhaluja ja FARC:in kannatus on pohjalukemissa. Vallitsee “hurting stalemate”, jolloin molemmilla osapuolilla on intressi saavuttaa sopimus ja myös toteuttaa se. Tämä on yleisesti edellytys kestävälle rauhansopimukselle.

Esteitä kuitenkin on. Ensi vuonna Kolumbiassa järjestetään presidentinvaalit. Vaikka neuvotteluja ajava presidentti Juan Manuel Santos on vahvin ehdokas, neuvottelujen tulokset vaikuttavat suoraan mahdolliseen uudelleenvalintaan; entisen presidentti Uriben puolue ja heidän ehdokkaansa vastustavat neuvotteluja.

Kuudesta neuvotteluteemasta vain maa-asioista ja maaseudun kehittämisestä sekä FARC:in poliittisesta osallistumisesta on sovittu. Vaikeimpana pidetään sotarikoksien käsittelyä – suostuvatko FARC:in johtajat tuomittaviksi? 60 prosenttia kansasta kannattaa neuvotteluja, mutteivät FARC:in osallistumista politiikkaan tai armahdusten antamista. Kolmasosa kansasta vastustaa kategorisesti neuvotteluja. Rauhansopimus hyväksytään äänestyksellä. Neuvotteluja käydään myös ’kaikki tai ei mitään’ periaatteella: uudistukset astuvat voimaan vain jos kaikesta sovitaan.

Täytäntöönpano

Sopimuksen neuvottelu on helpoin osa, täytäntöönpano on vaikeinta ja ratkaisevaa. FARC:in jäsenille kyse on turvallisuudesta – jos he laskevat aseensa, mikä takuu heillä on, etteivät he koe Unión Patriótican kohtaloa? Usein ryhmät jättävät osan sotilaista ja aseista kentälle, siltä varalta, ettei sopimusta kunnioitetakaan.

FARC toteutti yksipuolisen kahden kuukauden tulitauon, mitä pidetään pyrkimyksenä osoittaa, että sen johto hallitsee eri osiaan ja pystyisi toimeenpanemaan rauhansopimuksen. Hallituksen sotilasstrategia on heikentänyt FARC:in komentorakennetta, mutta kontrolli on edelleen olemassa. Puhutaan kuitenkin, että eteläinen blokki ei aina noudata johdon käskyjä. Luopuisivatko huumekaupasta eniten tienaavat osastot tai komentajat asemastaan rauhan vuoksi? Entä ne, joita odottaisi vankila? Riskinä on, että vain osa demobilisoituu ja jäljellejääneet pirstaloituvat. Ryhmien pirstaloituminen voi johtaa väkivallan kohdentumiseen siviilejä kohtaan. Osa paikallisista komentajista saattaa ryhtyä “spoilereiksi”, pyrkien sabotoimaan prosessin pitääkseen asemansa. Rauhanprosessille muodostuu yleensä ratkaisevaksi täytäntöönpanon valvominen; vahvalla mandaatilla muodostettu kolmannen tahon monitorointi kasvattaa kestävän rauhan todennäköisyyksiä, poistamalla luottamusongelman osapuolien välillä ja mahdollistamalla sanktiot rikkomuksista.

Konfliktin rakenteelliset syyt

Miltei puolet konflikteista syttyy uudelleen 10 vuoden sisällä. On siis tärkeää huomioida, mitkä ovat esteet kestävän rauhan rakentamiselle. Suurin ongelma Kolumbiassa on rakenteissa, jotka mahdollistavat sodankäynnin – laajat syrjäseudut, joita ei voi hallita, tuottava huumekauppa ja sodankäynnin taito. FARC on huomattavin aseistautuneista ryhmistä eikä senkaltaisia rakenteita saataisi tuotettua uudelleen. Silti Kolumbiassa on edelleen paramilitaarisen AUC:n jälkeläisiä, jotka ovat vahvoja sotilaallisia rakenteita. ELN on toimiva pienempi vasemmistolaisryhmä. Sen kanssa povataan samanaikaisia neuvotteluja. FARC:in poistuminen näyttämöltä jättäisi valtatyhjiön – tai toisesta näkökulmasta: uskomattoman businessmahdollisuuden. Taistelu FARC:in koka-alueista synnyttäisi uusia taisteluja ryhmien välillä.

Hyvä esimerkki ongelmasta on vuosien 2005–2007 AUC:n demobilisaatio. Vaikka 32 000 paramilitaarisotilasta demobilisoitui, keskijohdolle ei ollut houkuttelevaa integrointiohjelmaa, joka olisi tehnyt aseiden laskemisesta kannattavaa. He rakensivat järjestönsä uudelleen eri nimillä, sekoittuen huumekartelleihin. Tänä päivänä nämä ovat maan voimakkaimpia aseistautuneita ryhmiä. Näin voi käydä myös FARC:in kanssa, jos ohjelma ei houkuttele kaikkia eikä komentoketju toimi, tai jos entiset sissit eivät sopeudu uuteen siviilielämäänsä ja palaavat ryhmiin. Pohjimmiltaan ongelma on siis rakenteellinen – huumekauppaa harjoitetaan niin kauan kuin se kannattaa mittaamattomilla syrjäseuduilla. Maataloustuotteiden vienti markkinoille maksaa usein enemmän kuin tuottaa; koka ostetaan käteisellä pienviljelijältä paikan päältä. Ryhmät kasvattavat tulojaan myös mineraaleilla.

Silti neuvotteluissa FARC:in kanssa ei Kolumbiassa ole koskaan aikaisemmin edetty näin pitkälle. AUC:n demobilisointi on näyttänyt tietä, ja FARC:in demobilisointi vapauttaisi sekä taloudellisia että sotilaallisia voimavaroja. Tunnelin päässä saattaa olla valoa.