Jaa

Syyrian sisällissota, joka jatkuu nyt kolmatta vuotta, on esiintynyt säännöllisesti suomalaisessa keskustelussa. Ghoutan yli tuhat uhria vaatineen kemiallisen iskun ja Yhdysvaltain mahdollisen interventio-uhkan jälkeen Syyrian konflikti on ollut päivänpolttava aihe, jota ovat kommentoineet niin poliitikot, alueen asiantuntijat kuin ulkopoliittiset vakiokommentaattorit.

Suomessa keskustelu intervention mahdollisuudesta Syyriassa on ollut vahvasti yhdistetty länsimaihin – ennen muuta Yhdysvaltoihin, mutta myös EU:n jäsenvaltioihin kuten Iso-Britanniaan ja Ranskaan, jotka ovat vahvasti vaatineet oppositioryhmien aseistamista. Vähemmälle huomiolle on jäänyt muiden maiden ja toimijoiden – kuten esimerkiksi Turkin, Venäjän, Qatarin, Saudi-Arabian, Israelin, Iranin ja Hizbollahin – interventiot Syyrian konfliktiin sotilaallisen, taloudellisen tai diplomaattisen tuen muodossa.

Yksi selittävä tekijä länsikeskeiselle interventiokeskustelulle voi olla hyvinkin se, että muiden ulkovaltojen interventiot koetaan lähes universaalisti kielteisinä, jolloin varsinaista tarvetta keskustelulle ei ole.  Kuka Suomessa kokisi tarpeelliseksi puolustaa jihadistien levittäytymistä Syyriassa, tai Saudi Arabian ja  Qatarin tukea heille? Länsimaiden kohdalla niin kapinallisten aseistaminen kuin sotilaallinen interventio on sitä vastoin synnyttänyt kannattavia ja vastustavia mielipiteitä, aseistamisen ja intervention kannattajien jäädessä usein hiljaiseen vähemmistöön. Toinen mahdollinen selittävä tekijä on se, ettei kaukaisten valtojen ja toimijoiden – kuten Hizbollahin tai Iranin – poliittiset ja sotilaalliset toimet Syyrian konfliktissa herätä Suomessa keskustelua yleisen mielenkiinnon puutteesta johtuen.

Näiden kahden tekijän ei olettaisi vaikuttavan julkiseen keskusteluun Venäjän roolista Syyrian konfliktissa. Venäjä tukee Bashar al-Assadin regiimiä taloudellisesti, diplomaattisesti ja sotilaallisesti. Venäjä ei ole Suomelle kaukainen, tuntematon tai mielipiteitä herättämätön kansainvälispoliittinen toimija. Olisi siis syytä olettaa, että Venäjän tuki Assadin hallinnolle, ja erityisesti se miten Suomen tulisi tähän reagoida, jakaisi mielipiteitä Suomessa.

Venäjän roolia Syyrian konfliktin ratkaisussa on pidetty tärkeänä Suomessa – ehkä paikoittain jopa turhankin tärkeänä. Kylmän sodan aikainen suurvaltapoliittinen vastaikkainasettelu tuntuu elävän vielä hyvin vahvasti siinä kuinka Venäjän roolia esitetään.  Venäjä ja Syyria esitetään ikivanhoina liittolaisina, ja maata keskeisenä elementtinä Venäjän intresseissä Lähi-idässä. Tästä ajatuksesta on ollut vain pieni harppaus kuvailla Venäjän roolia ylipäätäänsä keskeisenä Syyrian konfliktissa – vähintäänkin analogisena Yhdysvaltojen rooliin alueella. Jokainen laivueen siirto, jokainen asekauppa, jokainen diplomaattinen lausunto, jonka Venäjä tekee vahvistaa tätä käsitystä Venäjän tärkeydestä.

Argumentti siitä, että Venäjä on keskeinen toimija Syyriassa ja konfliktin ratkaisupyrkimyksissä heijastuu myös Suomen virallisessa ulkopolitiikassa.  Ulkoministeri Tuomioja on toistuvasti todennut, että ratkaisu Syyrian konfliktiin voi syntyä vain YK:n turvallisuusneuvoston kautta – ja implisiittisesti Venäjän siunaamana. Toki veto-oikeudensa nojalla Venäjällä on keskeinen rooli YK:n turvallisuusneuvostossa, ja sen myötä konfliktia ympäröivässä kansainvälisessä diplomatiassa. Mutta tämän ulkopuolella, Venäjän rajallinen rooli Syyrian väkivaltaisuuksien estämisessä on saanut vähemmän huomiota.

Julkisessa keskustelussa merkittävänä piirteenä on ollut se, kuinka Venäjän näkemykset ja preferenssit kriisin ratkaisemiseksi toistuvat usein, eikä Venäjän retoriikan ja Syyrian politiikan välisiä ristiriitoja juuri korosteta. Kannanotoissaan Venäjä on jatkuvasti korostanut kansainvälisen diplomatian tärkeyttä Syyrian kriisin ratkaisemisessa, kiistänyt ulkoisen intervention tarvetta, ja korostanut Syyrian opposition yhtä lailla syyllistyneen väkivaltaisuuksiin. Nämä kolme pääpistettä voivat kuulostaa hyviltä ratkaisulähtökohdilta ja ovatkin saanut vastakaikua suomalaisessa keskustelussa. Pinnallisen retoriikan ulkopuolella Venäjän toimet ovat kuitenkin toistuvasti pyrkineet yhtäältä lujittamaan Venäjän omaa asemaa Syyria-neuvotteluissa ja toisaalta vahvistamaan Assadin hallintoa kamppailussaan oppositiota vastaan.

Merkittävin tapa, jolla tämä näkyy on YK:n turvallisuusneuvoston lukkiintuminen, jota muun muassa presidentti Niinistö on kuvaillut ”valitettavaksi”. Tämä kuitenkin johtuu nimenomaan siitä, että Venäjä on torpannut kaikki ratkaisuehdotukset, jotka eivät heijasta Venäjän tulkintaa ”puoluettomasta” ratkaisusta Syyrian konfliktissa. Samanaikaisesti Venäjän valtio-omisteiset mediat kierrättävät Assadin hallinnon näkemystä kritiikittä, maa myy aseita hallinnolle, ja se on toistuvasti kieltäytynyt asettamasta Assadin hallintoa vastuuseen hirmuteoistaan.

Ottaen tämän huomioon, se mitä ”Venäjä haluaa” tai mitä ”Venäjä vastustaa” Syyriassa saa yllättävän paljon ymmärrystä julkisessa keskustelussa, ja se luo vahvan kontrastin toisen suurvallan, Yhdysvallan, kantojen ja toimien analysointiin keskustelussa Syyrian konfliktista. Jokainen Amerikan kannanotto tai teko herättää runsaasti epäilystä sen motivaatiosta, joiden tulkintaa varten luodaan epätarkkoja historiallisia analogioita esimerkiksi Irakiin 2003 tai Afganistaniin 2001 tai jopa tulevaisuuden sotiin – kuten Iraniin, josta on muodostunut yllättävän suosittu teoria Perussuomalaisten keskuudessa. Sen sijaan Venäjän jatkuva ja järjestelmällinen sotilaallinen tuki Assadille ei ole herättänyt keskustelua – ei senkään jälkeen kun tukea on yritetty viedä Suomen kautta.

Suomalaisessa keskustelussa muutamat kommentaattorit ovat vieneet tämän Venäjän näkemyksille sympaattisen kannan vielä pidemmälle; Venäjän rooli Syyriassa ei ole vain ymmärrettävä ja luontainen, vaan oikeutettu ja oikeassa, ymmärtäen Syyrian konfliktin varsinaisen luonteen. Muutama asiantuntija on kuvaillut Venäjän tulkitsevan Syyrian konfliktin länsimaita realistisemmin. Se mitä tämä tarkalleen tarkoittaa, on jätetty hämärään. Näissä tapauksissa rajanveto Venäjän kannan ja itsenäisen analyysin välillä voi olla paikoittain hankalaa.

Suomalaisessa keskustelussa useat eri tahot ovat esittäneet YK-TN:n kautta saadun mandaatin olevan ainoa realistinen vaihtoehto konfliktin ratkaisemiseksi,  vaikkakin mekanismeja neuvotteluihin pääsemiseksi ei ole esitetty tai keksitty. Tämä käsitys ajautuu umpikujaan, jollei sen yhteydessä voida käsitellä tiedostavammin YK-TN:n sisällä vallitsevia ristiriitoja ja etenkin Venäjän suurvaltapolitiikkaa. Valitettavasti Syyrian konfliktia käsittelevässä julkisessa keskustelussa ei ole juuri noussut näkökulmia, jotka pyrkisivät aktiivisesti tuomaan esille Venäjän retoriikan ja toiminnan välistä ristiriitaa, tai esittämään vaihtoehtoisia ratkaisuja Syyrian konfliktiin lukkiutuneen YK-TN:n kiertämiseksi.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in comments
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa