Yhdysvaltojen merkittävä taloudellinen, poliittinen ja diplomaattinen tuki Israelille on osa maiden välistä erityissuhdetta. Läheisestä liittolaisuudesta huolimatta – tai sen vuoksi – Yhdysvallat on pitkään ollut avainasemassa myös Israelin ja palestiinalaisten välisissä neuvotteluissa. Maan ”honest broker” status on toistuvasti kyseenalaistettu palestiinalaisten taholta, mutta mitään varteenotettavaa vaihtoehtoakaan ei ole ilmaantunut. Barack Obaman valinta Yhdysvaltain presidentiksi ja hänen Kairossa 2009 pitämänsä puhe herättivät palestiinalaisten keskuudessa toivoa tasapuolisemmasta lähestymistavasta, mutta edistyksen puute kuluneina neljänä vuotena on tuonut paluun pessimismiin.

Mistään nollasummapelistä ei kuitenkaan ole kyse. Presidentti Barack Obaman ja Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun henkilökemiat eivät selvästikään ole aivan parhaimmasta päästä. Osittain Kairon puheen vuoksi Obamalla on Yhdysvaltain presidentiksi poikkeuksellisen heikko maine Israelissa. Toisaalta Netanjahun selkeästi nauttii vahvaa kongressin suosiota, mikä on lisännyt hänen liikkumatilaansa. Kahdenvälisiä suhteita ovat hiertäneet etenkin Israelin laittomat siirtokunnat, joiden kasvun jäädyttäminen oli tavoite, josta Obaman oli lopulta peräydyttävä. Israel jakoi pienen luunapin suurelle tukijalleen alkuvuodesta 2010 ilmoittamalla varapresidentti Bidenin vierailun aikana kiihdyttävänsä siirtokuntarakentamista entisestään.

Sekä Obama että Netanjahu kuitenkin voittivat omat vaalinsa ja joutuvat vastedeskin toimimaan yhteistyössä keskenään. Obaman viimeviikkoisen Lähi-idän matkan tärkeimpänä tavoitteena näyttääkin olleen korostaa suhteiden olevan kunnossa. Vierailuun kuuluivat jopa koomisia piirteitä saaneet lukuisat vakuutukset ”iankaikkisesta” liittolaisuudesta, jota ei voida rikkoa. Mahdollisten sisäpoliittisten palkintojen lisäksi Obama sai vakuuttelusta myös konkreettisen tuloksen saatuaan jotenkin taivuteltua Netajahun pyytämään pääministeri Erdoganilta anteeksi Mavi Marmaran tapausta.

Israelin ja palestiinalaisten konfliktin suhteen liikettä ei tapahtunut, eikä sitä oltu odotettukaan. Monet palestiinalaiset, Israelin vasemmisto ja Yhdysvalloissa vaikuttavat liberaalit sionistit ovat nähneet, että ”Obama gets it”. Hän ymmärtää konfliktin perusdynamiikan sekä kahden valtion ratkaisun merkityksen sekä Israelille että palestiinalaisille. Jotkut Obaman ensimmäiseen kauteen pettyneet ovat odottaneet hänen kääntyvän kohti Lähi-itää toisella kaudellaan kun sen vaikutuksia jälleenvalinnan mahdollisuuksiin ei enää tarvitse pelätä. Useimmat pettyivät jälleen, mutta ehkä liian aikaisin.

Obama korosti nuorille israelilaisille Jerusalemissa pitämässä puheessa, ettei Israel ole yksin. Hän käsitteli monien israelilaisten tuntemia aiheellisia pelkoja väkivaltaisen ympäristön ja epävarman tulevaisuuden suhteen. Rauhansopimuksien vastustajat ovat vuosikausia rakentaneet näiden pelkojen varaan. Vain ottamalla ne uskottavalla tavalla huomioon on mahdollista rakentaa sisäpoliittinen valmius sopimukselle, joka sisältää Israelin vetäytymisen miehitetyiltä alueilta. Nykyisessä suhteellisen vakaassa tilanteessa hän vetosi myös toiseen pelkoon, joka ei ole yhtä akuutti, mutta sisältää osaltaan tuhon siemenet: Ottaen huomioon väestönkasvun Israelissa ja miehitetyillä alueilla, ainoa keino turvata demokraattisen juutalaisvaltion tulevaisuus on luoda sen rinnalle itsenäinen ja elinkelpoinen palestiinalaisvaltio.

Pitämällä kiinni miehitetyistä alueista Israel riskeeraa oman tulevaisuutensa. Kolmesta tavoitteesta – juutalaisesta valtiosta, demokraattisesta valtiosta ja valtiosta koko Israelin maassa – voi saada vain kaksi, kolmannesta on tingittävä. Asian voi ilmaista vieläkin selvemmin ja on merkittävää, että Yhdysvaltain presidentti teki sen palestiinalaisille puhuessaan. Obama viittasi muutoksen mahdollisuuteen ja siihen, miten myös Yhdysvalloissa oli aika, jolloin hänen tyttärillään ei ollut samoja mahdollisuuksia kun jonkun toisen tyttärillä.

Vertaamalla Israelin miehitystä Yhdysvaltain rotuerotteluun Obama alleviivasi tilanteen vakavuutta, kestämättömyyttä ja sen aiheuttamaa uhkakuvaa Israelin demokratialle. Muuttaako se mitään? Ainakin Israelin vasemmisto on ollut tyytyväinen. Peace Now -järjestön johtaja Yariv Oppenheimer kertoi Obaman puheen johtaneen jonkinlaiseen ”heräämiseen” kuihtuneen israelilaisen rauhanliikkeen riveissä. Näyttää siltä, että Obama on siirtänyt pallon heille.