Jaa

Osama Bin Laden on kuollut, mutta huhut al-Qaidan kuolemasta ovat jälleen osoittautumassa liioitelluksi.

Osama Bin Laden on kuollut, mutta huhut al-Qaidan kuolemasta ovat jälleen osoittautumassa liioitelluksi.

Vaikka lyhyellä aikavälillä al-Qaidan hyökkäykset Lähi-idässä tulisivat nousemaan, pitkällä aikavälillä järjestö on tuomittu tuhoon sen hävitessä taistelunsa Lähi-idän muslimien tuesta. Näin kirjoitti LSE:n professori ja al-Qaidaan erikoistunut tutkija Fawaz Gerges 2011 julkaistussa kirjassaan The Rise and Fall of al-Qaeda.

Gergesin teos on osa laajempaa al-Qaidasta käytävää keskustelua siitä, onko se vahvistunut vai heikentynyt terrorismin vastaisen sodan ja sen jälkeisten tapahtumien – kuten arabikevään ja Osama bin Ladenin sekä useiden muiden johtavien al-Qaidamilitanttien kuolemien seurauksena. Tiiviissä teoksessaan Gerges ottaa vahvan kannan, jonka mukaan al-Qaida ei pelkästään ole heikentynyt fragmentoituneeksi ja marginaaliseksi entiteetiksi, vaan sitä pitää hengissä enää länsimainen päätöstentekijöiden ja akateemikkojen luoma ”terrorisminarratiivi”, joka korostaa al-Qaidan uhkaa puhtaasti omista syistään. Gergesin mukaan al-Qaida ei enää ole eksistentiaalinen uhka länsimaille, eikä se sitä koskaan ole ollutkaan: al-Qaidalta on aina puuttunut suunnitelma uudenlaisen poliittisen järjestyksen luomiseksi, eikä se koskaan ole nauttinut suurta tukea Lähi-idässä.

Tässä Gerges on osittain oikeassa. Al-Qaida ei sinänsä ole koskaan ollut eksistentiaalinen uhka länsivalloille. Järjestön keskeinen rooli esimerkiksi Yhdysvaltain Lähi-idän politiikassa, jossa terrorismintorjunta on ollut yksi tärkeimmistä prioriteeteista viimeisen vuosikymmenen ajan, ei välttämättä ole ollut täysin oikeutettu suhteutettuna al-Qaidan kykyyn toteuttaa terrori-iskuja länsimaita kohtaan. Toisaalta, uhkan ei tarvitse olla eksistentiaalinen vaatiakseen toimenpiteen. Al-Qaidan päätös iskeä Yhdysvaltoja ja muita länsimaita kohtaan teki siitä konkreettisen turvallisuusuhkan, jota vastaan toimiminen ei ole pelkästään oikeutettua vaan myös tärkeää omien kansalaisten ja kriittisen infrastuktuurin turvaamiseksi sekä tulevien terrori-iskujen torjumiseksi.

Tämä ei tietysti tarkoita, että al-Qaidan uhkaan olisi aina tai edes useimmiten reagoitu järkevästi tai tehokkaasti. Kaksi räikeintä esimerkkiä tästä ovat tietysti terrorismin vastaisen sodan utopistinen tavoite tietyn poliittisen väkivallan muodon kukistamiseksi sekä päätös hyökätä Irakiin, joka lisäsi al-Qaidan maailmankatsomuksen ja narratiivin suosiota Lähi-idässä. Kirjassaan Bin Laden’s Legacy: Why We’re Still Losing The War on Terror yhdysvaltalainen terrorismitutkija Daveed Gartenstein-Ross on osuvasti kuvannut monia muita terrorisminvastaisen toiminnan ongelmia:  sisäpoliittisesti terrorismin vastaisen toiminnan politisointi, terrorisminvastaisten ohjelmien heikko valvonta ja yliresursointi on johtanut tehottomiin ohjelmiin, joiden kyky ehkäistä terrori-iskuja kotimaassa on ollut rajallinen. Yhtälailla ongelmalliset ulkopoliittiset päätökset, kuten Irakin sota sekä Jemenin lennokki-iskujen laajentaminen ovat paikoitellen johtaneet al-Qaidan odottamattomaan vahvistumiseen sekä Yhdysvaltain suhteelliseen heikentymiseen sen käyttäessä liikaa resursseja al-Qaidan kukistamiseksi.

Al-Qaida ei siis välttämättä ole eksistentiaalinen uhka, mutta se ei myöskään tarkoita etteikö al-Qaidan jäsenet pyrkisi iskemään länsimaita vastaan myös tulevaisuudessa. Erityisesti Jemenin tilanne on huolestuttava. Kuten Gartenstein-Ross kirjassaan toteaa, maassa toimiva Arabian niemimaan al-Qaida (AQAP) on viime vuosina pyrkinyt aktiivisesti iskemään länsimaita vastaan, erityisesti toteuttamalla kustannustehokkaita pommi-iskuja lentokoneissa. Hyvinä esimerkkeinä tästä ovat epäonnistuneet iskuyritykset vuosina 2009 ja 2010, jotka kuitenkin ehkäistiin, kiitos AQAP:sta loikanneen militantin, joka antoi Saudi-Arabian tiedustelupalvelulle tietoa iskusta.

AQAP on pyrkinyt inspiroimaan myös yksittäisiä terrori-iskuja länsimaissa englantia sujuvasti puhuneen Anwar al-Awlakin johdolla. Al-Awlakin ja englanninkielistä Inspire-verkkojulkaisua pyörittäneen Samir Khanin hengen vaatinut lennokki-isku on kriittisesti heikentänyt AQAP:n kykyä inspiroida yksittäisiä terrori-iskuja länsimaissa, mutta sen pääpommintekijän Ibrahim al-Asirin jatkuva ura edustaa merkittävää turvallisuusongelmaa jatkossakin.

Gerges ei välttämättä olekaan oikeassa siinä, että al-Qaida olisi heikentynyt merkittävästi arabikevään seurauksena. Osaltaan tätä selittää Gergesin ongelmallinen oletus, että al-Qaidan nauttima suosio olisi sidoksissa sen kykyyn toimia tai vahvistua. Kuten Ryan Evans tässä arvostelussa toteaa, terroristiliikkeet ovat harvoin massaliikkeitä tai laajaan tukeen nojaavia. Mielenkiintoisesti Jemen on hyvä esimerkki siitä, miten al-Qaida on vahvistunut arabikevään seurauksena. Kirjassaan The Last Refuge:  Yemen, Al-Qaeda, and America’s War in Arabia Jemeniin erikoistunut tutkija Gregory Johnsen kuvaa tarkasti kuinka Jemenin sisäinen kaaos mahdollisti al-Qaidan systemaattisen uudelleenrakennuksen vuosina 2006-2010, jonka myötä like oli valmis hyödyntämään maan kaoottista tilannetta arabikevään aikana erityisesti maan eteläosissa, jossa AQAP pystyi hallitsemaan suuria osia Abyanin maakuntaa yli vuoden ajan ja se on käytännössä pystynyt toimimaan koko maan alueella jo pitkään.

Al-Qaidalle laajaa suosiota tärkeämpää on valtion heikkous, huono turvallisuustilanne sekä hyödynnettävissä olevat yhteiskunnalliset ongelmat. Arabikevään myötä nämä ilmiöt ovat yleistyneet eri puolilla Lähi-itää – ainakin toistaiseksi. Tämän myötä on selvää, että al-Qaida ja sen ideologian jakavat ryhmittymät ovat hyötyneet arabikevään luomasta kaooksesta eri puolilla Lähi-itää. Syyriassa toimii useita al-Qaidan ideologian jakavia liikkeitä ja al-Qaidaan ideologisesti sidoksissa olevat jihadiliikkeet ovat niinikään yleistyneet Egyptissä, Libyassa, Irakissa, Pohjois-Afrikassa ja Malin ympäristössä.

Tämä ei tietysti automaattisesti tarkoita al-Qaidan huomattavaa vahvistumista, joka on monimutkaisempi kysymys ja sidoksissa kahteen merkittävään kysymykseen: a) miten al-Qaida määritellään; ja b) miten al-Qaidan vahvistumista tai heikentymistä mitataan. Tällä hetkellä kumpaankaan ogelmaan ei ole olemassa selkeää, yleisesti hyväksyttävää vastausta, mikä on johtanut erityisesti Yhdysvalloissa laajoihin debatteihin al-Qaidan luonteesta ja kapasiteetista. Tämän valossa Gergesin argumentti terrorisminarratiivista, jonka mukaan länsimaiset akateemikot, poliitikot ja uutismediat eivät juuri poikkea al-Qaidan uhkaa korostavasta ”virallisesta totuudesta” on enemmän poleeminen (ja ongelmallinen) kuin tieteellinen. Tieteelliset keskustelut al-Qaidan uhkasta ovat paljon monimuotoisempia, ja argumentit al-Qaidan heikkenemisestä ovat usein kuultuja, toisin kuin Gerges väittää (don’t believe me? Google it).

Gergesin kirja on suhteellisen tuore lisäys tasaisin väliajoin toistuvaan muistokirjoitusten sarjaan, joiden keskeisenä argumenttina on al-Qaidan ja sen edustaman uhkan siirtyminen historian tuhkakasaan. Kuten Bruce Hoffman, yksi Yhdysvaltojen johtavista terrorismiasiantuntijoista, tässä videossa toteaa, nämä julistukset ovat tähän asti poikkeuksetta osoittautuneet vääriksi. Se mitä al-Qaidasta lopulta tiedetään on hyvin vähäistä, ja yleisesti hyväksytyt totuudet Al-Qaidasta ovat usein osoittautuneet vääriksi uuden tiedon tullessa valoon. Al-Qaidalla – kuten millä tahansa muulla terroristiryhmällä – on luonnollisesti oma parasta ennen -päiväyksensä, johon vaikuttavat vahvasti sen toistuvat epäonnistumiset islamilaisen yhteiskuntajärjestyksen edistämisessä, strategiset ylilyönnit ja väärät taktiset valinnat, joiden seurauksena suurin osa al-Qaidan väkivallasta on kohdistunut Lähi-idän muslimiväestöön – järjestön kannalta huonoin seurauksin. Lienee kuitenkin todennäköistä, että al-Qaidalla tulee vielä olemaan useita valitettavan tuhoisia yllätyksiä hihassaan ennen kuin sen muistokirjoitus esiintyy viimeistä kertaa .

Fawaz Gerges, The Rise and Fall of Al-Qaeda, Oxford University Press (2011): ISBN 978-019-9-79065-4

Daveed Gartenstein-Ross, Bin Laden’s Legacy: Why We’re Still Losing the War on Terror, Wiley (2011): ISBN 978-111-8-09494-5

Gregory Johnsen, The Last Refuge: Yemen, al-Qaeda, and America’s War in Arabia, W.W. Norton (2012): ISBN 978-039-3-08242-5

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in comments
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa