Jaa

Joka vuosi ilmestyy muutama eri indeksi joka mittaa miten eri maailman valtiot pärjäävät suhteellisessa vertailussa vakauden näkökulmasta: ovatko valtiot ”onnistuneita” rauhan ja vakauden tuottajia vai ovatko ne epäonnistuneet tässä.  Jälkimmäinen kategoria saa eniten huomiota rauhan- ja konfliktin tutkijoiden piirissä, sillä on laaja ymmärrys siitä, että nämä epäonnistuneet tai epäonnistuvat valtiot ovat suuri konfliktin ja epävakauden lähde kansalaisilleen ja naapureilleen. Kaikesta huolimatta on hyvin harvinaista, että epäonnistuminen edes pitkällä aikavälillä johtaa valtion lakkauttamiseen. Juuri siksi onkin kiinnostavaa kiinnittää huomiota niihin tapauksiin jossa  valtio ja sen taustalla olevat valtarakenteet lähes kokonaan katoavat.

Tämän kysymyksen tarkkailuun ainutlaatuisen esimerkin tarjoaa Jemenin kansandemokraattinen tasavalta (Peoples’ Democratic Republic of Yemen, PDRY) ja vastikään ilmestynyt brittidiplomaatti Noel Brehonyn historiikki Yemen Divided: The Story of a Failed State in South Arabia. Maan historia itsessään on äärimmäisen monipuolinen ja ansaitsee lyhyen kertauksen. PDRY oli Lähi-idän ja Arabian niemimaan ainoa kommunistinen ja vielä marxistinen valtio, joka toteutti sosialistisia ja vallankumouksellisia periaatteita sisä- ja ulkopolitiikassaan. Etelä-Jemen ehti olla olemassa alle 23 vuotta, Etelä- ja Pohjois-Jemenin vapaaehtoisesti liityttyä yhteen vuonna 1990. Liitto oli riitaisa ja epäsuotuisa Etelä-Jemenille; osapuolet kävivät lyhyen sisällissodan vuonna 1994, joka johti etelä-Jemenin entisen poliittisen johdon täyshävitykseen.

Jossain määrin voi kysyä missä määrin PDRY:n tuho oli vääjäämätöntä. Alikehittyneisyys on ollut jatkuva ongelma etelä-Jemenissä, jonka käsittelyä hankaloitti entisestään vaikea dekolonisaatioprosessi. Todennäköisyydet itsenäisyyden jälkeen valtaan nousseen radikaalivasemmiston ajan sosialismin menestymiselle Arabian niemimaalla eivät koskaan olleet kovin kummoisia. Vahva sitoutuminen vallankumouksen viemiseen haittasi naapuruussuhteita, myös Pohjois-Jemenin radikaaliin arabinationalistihallintoon. PDRY:n omistautuminen marxilaisuudelle oli sen verran vahvaa, että jopa Neuvostoliitto ja Maon Kiinan varoittivat ”lapsellisesta vasemmistolaisuudesta” (infantile leftism) ja kannustivat maltillisempaan suhtautumiseen. Tuki muista kommunistista tai radikaaleista valtiosta – Neuvostoliitto, Kuuba. Itä-Saksa, Libya – oli tärkeää PDRY:n valtiontaloudelle; tämän tuen romahtaminen 1980-luvun lopulla viimeistään pakotti PDRY:n yhdistymään Pohjois-Jemenin kanssa.

Ongelmista huolimatta Jemenien yhdistyminen ei kuitenkaan ollut mitenkään itsestäänselvyys. Marxilainen etelä-Jemen oli lyhytaikainen olemus, mutta erillisenä poliittisena rakenteena etelä-Jemen on ollut olemassa yli sata vuotta. Suurimman osan PDRY:n olemassaolosta, PDRY oli tuntuvasti Pohjois-Jemeniä vahvempi ja vakaampi valtio. Talouden heikko kehitys – ja sen mukaan kyky vastata alikehittyneisyyteen – oli jatkuva ongelma PDRY:n johdolle, jonka hoitamisessa Brehony huomauttaakin, että etelä-Jemen kohtasi myös paljon huonoa tuuria. Maan pääkaupunki Aden oli maailman suurimpia satamia, mutta tämän tulolähteen käytännössä lopetti Suezin kanavan sulkeminen vuonna 1967.  Vastaavasti vaikka etelä-Jemenissä on öljyä, tämä luonnonrikkaus tuli vasta laajamittaiseen käyttöön 1990-luvulla yhdistymisen jälkeen.

Huonon tuurin lisäksi, PDRY:n sisäpolitiikan pysyvä epävakaus oli merkittävin tekijä valtion hajoamisessa.  Etelä-Jemenin tapauksessa voidaan miltei suoraan puhua valtion itsemurhasta. Maan synty 1960-luvulla oli ollut veristä, ensin laajamittaisessa kapinassa jota seurasi kapinallisten  välienselvittely. Poliittiset konfliktit syvenivät 1980-luvulla ja lopulta huipentuivat tammikuussa 1986 kuukauden mittaiseen sisällissotaan. Brehonyn sanoin:

”The events of 13 January inflicted immense human, physical and psychological damage on the PDRY. Though it was not immediately apparent, the state had been mortally wounded and would not recover. Nearly three-quarters of the Central Commitee of the YSP were gone, and there was only one of the historical leaders…left in Aden. Four members of the Politburo and another nine members of the Center Committee were killed…Another 32 went into exile…and 26 were arrested by the new leadership. Among the dead were key party officials, ministers, and senior government people, leaders of the mass organizations, and a ’large number of officers, NCOs and solidiers killed during ten days of fierce fighting.’”

Sisällissodan kuolonuhrien määrän arvellaan olevan 4400–10000 välillä, jonka lisäksi yli 30000 päätyi maanpakoon.  Noin 5000 hävinneen osapuolen lojalistia teljettiin vankiloihin. PDRY ei koskaan toipunut vuoden 1986 lahtaamisesta ja kasvasta talouspaineesta; yhdistyminen Pohjois-Jemenin kanssa oli Etelä-Jemenin johdolle ainoa tie ulos maan katastrofaalisesta tilanteesta.

Mitä voi siis oppia PDRY:n valtion epäonnistumisesta? Kaiken kaikkiaan, PDRY selvisi yllättävänkin hankalista olosuhteista ja rajoitteista ennen lopullista amalgaatiota Pohjois-Jemenin dominoimaan Jemenin tasavaltaan. Jemenien yhdistyminen oli aina suosittu idea, mutta vielä tänäänkin idea etelä-Jemenin itsenäisyydestä jatkaa elämistään laajempaa automoniaa vaativan Hirak-liikkeen kautta – pienen pieni murto-osa ehdottaa jopa PRDY:n palauttamista joskin heistä taas suurin osa ei edes muista minkälainen PDRY:n hallinto oli.  Se kuinka elinvoimainen idea näinkin epäonnistuneesta valtiosta on, ehkä osiltaan selittää miten maailmasta löytyy muitakin weberiläisittäin zombivaltiota kuten Somalia, Keski-Afrikan tasavalta tai Kongo, jotka selvästikään eivät kukoista valtioina mutta silti sinnikäästi jatkavat elämistä YK:n jäsenlistassa.

Yemen Divided: The Story of a Failed State in South Arabia, Noel Brehony, I.B. Tauris, 2011. ISBN 978-1-84885-635-6

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Search in comments
Filter by Custom Post Type

Jaa