Matti Pesu on kansainvälisen politiikan opiskelija Tampereen yliopistossa. Matti kirjoittaa samaan aihepiiriin erikoistuvaa Hikipaja-blogia, jossa kirjoitus on cross-postattu.

Kansainvälisessä politiikassa on viime aikoina mielellään puhuttu maailmanjärjestyksen muuttumisesta Aasia-keskeiseksi. Väitteellä on varmasti vinha perä, vaikkakin puheet Tyynenmeren vuosisadasta lienevät liioittelua. Tyynenmeren alue ei ole ainoa kolkka, jonka merkitys on kasvamassa. Intian valtamerellä on nimittäin merkittävä ja kasvava geopoliittinen rooli, ja Intian valtameren hallinnasta käytävä kamppailu voidaan mahanilaisessa hengessä liittää yleisempään aasialaiseen suurvaltakamppailuun.

Intian valtameri on maailman kolmanneksi suurin meri Tyynen valtameren ja Atlantin jälkeen. Tällä lähes 66 miljoonan neliökilometrin alueella sijaitsee neljä erittäin tärkeää vesiväylää: Suezin kanava ja Bab el Mandebin, Hormuzin sekä Malakan salmet. Nämä Intian valtameren merireitit yhdistävät Aasian, Afrikan, Euroopan ja Amerikan, ja valtaosa maailman öljystä kulkee Intian valtameren kautta. 40 prosenttia poratusta öljystä tulee Intian valtamereltä, ja sen alueella on myös valtavat maakaasuvarat.

Intian valtameren tilannetta on mielenkiintoista tarkkailla mahanilaiset lasit silmillä. Tämän merkittävän geopoliittisen ajattelijan ajatukset (valtio ei voi olla merkittävä valta ilman merkittävää merellistä voimaa) vaikuttavat yhä edelleen Aasiassa muun muassa merelliseen voimaan keskittyvien strategistien keskuudessa. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii Kiinan laivaston pitkäaikainen amiraali Liu Huaqing, jota on kutsuttu moderniksi Mahaniksi. Mahanin merkityksestä kertonee myös jotain se, että Intian sotilaallisessa meristrategiassa mainitaan Mahanin ajattelua. Mahania on Intiassa nimenomaan käytetty tukena, jolla voidaan osoittaa Intian valtameren tärkeys: se, joka hallitsee Intian valtamertä, hallitsee koko Aasiaa. Toisaalta New Delhin into korostaa Intian valtameren tärkeyttä voi kieliä pelosta, että Intian valtameren hallitsija kontrolloi ennemminkin Intiaa.

Käykäämme seuraavaksi tarkkailemaan, miltä Intian valtameri näyttää kahden Aasialaisen suurvallan näkökulmasta. Nostan esille vain muutavan kiinnostavan pointin. Suljen Yhdysvallat tämän kirjoituksen ulkopuolelle, vaikka sillä luonnollisesti on Intian valtameren alueella omat intressinsä. Yhdysvallat on nähnyt Intian potentiaalisena sotilaallisena yhteistyökumppanina, ja maiden maa-, meri- ja ilmavoivat ovatkin harjoitelleet yhdessä. Yhteistyö ei ole kuitenkaan sujunut ruusuilla tanssien muun muassa Kiinasta ja maiden aiemmista hankalammista suhteista johtuen. Yhdysvaltain roolista kiinnostuneet voivat lukea Yhdysvaltain tavoitteista enemmän esimerkiksi täältä.

Monroe-oppia omalla valtamerellä?

Intiassa on tapana tulkita sen muinaista suuruutta niin, että sille kuuluisi myös tulevaisuudessa suurvalta-asema. Osa tätä ajattelua on ollut Intian valtameren pitäminen sen omana merenä. Valtameri on Intialle myös taloudellisesti äärimmäisen tärkeä, sillä lähes kaikki sen ulkomaankaupasta kulkee meriteitse.

Erään mielenkiintoisen näkökulman Intian suhtautumiseen Intian valtameren alueeseen esittävät Holmes ja Yoshihara Intian valtamerta käsittelevässä artikkelissaan. Heidän mukaansa Intia on omaksunut Monroen opin kaltaisen suhtautumisen omaan valtamereensä. Monroen opin vaikutus näkyy intialaisten sotilasasiantuntijoiden lausunnoissa, joissa Intian toivotaan kopioivan Yhdysvaltain 1800-luvun nousua merten valtiaaksi ja joissa Intian toivotaan rakentavan oman Monroen oppinsa.

Monroen oppia tulkiten Holmes ja Yoshihara näkevät Intialle kolme mahdollista tulevaisuuden suhtautumista Intian valtamereen. Ensimmäisessä skenaariossa Intia käyttäisi hyväksi tämänhetkisen dominantin, Yhdysvaltojen, luomaa vakautta valtamerelle niin, että se itse voisi keskittyä sisäiseen kehittymiseensä ilman vahvaa merellistä ulottuvuutta. Toinen mahdollisuus on tilanne, jossa Intia itse dominoisi lähivesiä ja rannikkoalueita. Tämä merkitsisi sitä, että Intian laivaston tulisi kyetä toimimaan laajoillakin alueilla. Kolmas tulevaisuudenkuva on Intian näkeminen kansainvälisenä poliisivoimana, joka mahdollistaisi sen, että Intia, jopa intervention avuin, voisi edistää kansallista etuaan omien rajojensa ulkopuolella. Kaikille suuntauksille olennaista on se, että Intia itse haluaa määrätä alueensa kohtalon ja vastustaa ulkopuolisten interventioita. Se, mihin Intia päätyy, riippuu sen kohtaamista turvallisuushaasteista, sisäisestä poliittisesta kehityksestä ja laivaston kehittymisestä.

Ottaen huomioon, että Intia torppasi Yhdysvaltain ehdotukset lähemmästä puolustusyhteistyöstä ja että se kasvattaa merivoimiensa budjettia, ensimmäinen skenaario näyttää poissuljetulta. Intian strategia löytynee siis kahdesta aktiivisemmasta vaihtoehdosta – todennäköisesti toisesta, sillä Intian kapasiteetti ei riitä vielä poliisivoimana toimimiselle, mikä meristrategiassa ilmeneekin. Sen takia se on joutunut keskittymään lähialueidensa ja niin sanottujen ”choke pointien” turvaamiseen.

Kiina ja helmien ketju -politiikka

Kiina ei vielä kykene projisoimaan valtaansa Intian valtamerelle. Tehokkaaseen projisoimiseen se tarvitsisti joko lentotukialuksia tai sotilastukikohtia. Kumpiakaan sillä ei vielä ole. Tosin Kiinan ensimmäisen lentotukialuksen merikelpoisuustestit onkin jo aloitettu syksyllä 2011 ja niin sanotun helmien ketju -politiikan myötä laivastotukikohdat eivät nekään ole poissuljettuja vaihtoehtoja tulevaisuudessa. Intia lienee siis tällä hetkellä lentotukialuksellaan (pian aluksillaan) Kiinaa vahvempi toimija Intian valtamerellä.

Intian valtamerellä sijaitsee myös Kiinalle tärkeitä merireittejä. Kiinalaiset ovat olleet huolissaan siitä, että Intia käyttäisi dominantin asemaansa estääkseen muiden maiden laivastojen pääsyn Intian valtamerelle. Erityinen kiinalaisten huolenaihe on ollut tärkeä Malakan salmen alue ja intialaisten kasvavat intressit salmen alueella. Onkin täysin mahdollista, että Kiinan ja Intian laivaston ambitiot ovat ristiriidassa keskenään Intian valtamerellä.

Kiina ei ole kuitenkaan levännyt laakereillaan vaan se on harjoittanut aktiivista politiikkaa Intian valtameren alueella. Aktiivisuudesta löytyy myös evidenssiä: helmien ketju -politiikka ja siihen osittain liittyvät kahdenväliset suhteet Intian valtameren rantavaltioihin. Helmien ketju -politiikalla viitataan Kiinan harjoittamaan politiikkaan, jossa se pyrkii turvaamaan merireittejään erilaisin tukikohdin (muun muassa satamin). Eräs Intian kannalta mielenkiintoinen tukikohta on Gwadarin satama Pakistanissa. Politiikalla on ainakin intialaisten näkökulmasta myös tarkoitus  padota Intian nousua suurvallaksi. Tutkijapiireissä on kritisoitu helmien ketjun käsitettä ja sitä, että kyseessä olisi Kiinan ”Master strategy”. Mutta vaikka ei olisikaan olemassa mitään koherenttia suurstrategiaa, kiinnostavaa on, miten Kiina Intian valtamerellä tulevaisuudessa toimii.

Intian valtameren tulevaisuus

Sekä Intialla että Kiinalla on intressinsä alueella, ja se näkyy niiden toimissa. Se, onko Intian valtameren tulevaisuus kamppailun sävyttämä, konfliktinen vai rauhanomainen, jää nähtäväksi. Ristiriidoista huolimatta lienee selvää, että koska taloudellisessa mielessä Intian valtameri on äärimmäisen tärkeä, on valtioiden yhteisenä intressinä pitää alue vakaana. Tämä saattaa avata tilaa myös yhteistyölle.