Venäjän presidentinvaalien jälkeen ovat maan talous ja tulevan presidentin vaalilupaukset olleet tapetilla mm. luottoluokitusyhtiö Fitchin toimesta. Huolenaiheena on ollut paitsi mittavien vaalilupausten hinta, myös Venäjän talouden liiallinen painottuminen energiavientiin yhtäältä taloudellisen volatiliteetin ja toisaalta rakenteellista uudistukselta välttymisen kannalta. Tuorein tilastotieto vahvistaa huolen. Kuten alla näemme, on vuoden 2010 vientitilastojen valossa ilmiselvää, että energiavienti, etenkin öljyn ja maakaasun muodossa, todellakin muodostaa leijonan osan maan viennistä lähes seitsemänkymmenen prosentin osuudellaan. Oljyn merkityksestä kertoo myös mielenkiintoinen, muttei odottamaton, tilastohavainto vaihtotaseen ja öljyn hinnan vahvasta korrelaatiosta.

Historiallisesti tilanne ei ole uusi siinä mielessä, että energiavienti on ollut kansantalouden kannalta merkittävää jo entiselle Neuvostoliitolle, jonka kohdalla 70-luvun öljyn hinnan nousu mahdollisti välttämättömien talousuudistusten siirtämisen hamaan tulevaisuuteen. Onko siis kyse eräänlaisesta historian toistosta, josta mieleen saattaa tulla paitsi Neuvostoliitto myös rentierismin oletetut mallimaat kuten Kuwait tai Saudi-Arabia? Tässä yhteydessä on hyvä suorittaa pikainen rentierismin merkityksestä yhteiskuntatieteellisenä terminä.

Rentierismiä vai Hollannin tauti?

Kenties tunnetuin määritelmä rentierismistä on egyptiläisen ekonomistin, hiljattain valtiovarainministerin virasta eronneen Hazem Beblawin pohjautuva määritelmä, jonka pohjana ovat, nimeä myöten, Adam Smithin ja David Ricardon opit. Beblawin mukaan rentieerivaltion ytimessä on  maantieteelliseen sijaintiin ja luonnonvaroihin perustuva valtiolähtöinen talous. Puhtaimmillaan kyseessä on eräänlainen palkitsemisjärjestelmä, missä varsinaista lisäarvoa tuottavia yksilöitä (esim. öljynporaukseen erikoistuneita insinöörejä) on verrattain varsin vähän suhteessa resurssien jakajiin ja käyttäjiin. Yhteiskunta jakautuu tässä mallissa erinäisiin kerroksiin, joista jokainen kykynsä mukaan yrittävää saada mahdollisimman suuren palan luonnon suomasta resurssin vauraudesta. Tämän prosessin sivutuotteena työn ja palkkion välinen suhde katkeaa. Näin ollen Beblawin mukaan esimerkiksi Saudi-Arabian kansalainen, joka vielä taannoin pääsi nauttimaan valtion takaamasta työpaikasta, passivoituu poliittisesti – eihän kellään, joka saa valtion takaaman täysihoidon maksamatta veroja voi olla valitettavaa. “Ei veroja ilman edustusta” muuntuu “ei veroja, ei edustusta” –muotoon, Beblawi toteaa.

Jopa Lähi-Idän öljyvaltioiden – beblawilaisittain rentieerivaltioita, par excellence – kontekstissa voidaan puhua tästä “klassisesta” rentierismistä yksinkertaistavana, sillä esimerkiksi juuri Saudi-Arabiassa* ei voida puhua täysin poliittisesti passivoituneista ja poliittisen äänensä “myyneistä” kansalaisista. Vaikka osa rentieerivaltion piirteistä toki toteutuu Venäjän kohdalla, ovat viimeistään maan viimeaikaiset vaaliprotestit merkki siitä, ettei venäläisiä äänestäjiä voi kutsua poliittisesti passiivisiksi pahalla tahdollakaan.

Koska rentieerivaltion piirteet toteutuvat pitkälti lähinnä maan makroekonomisella tasolla, onkin  hedelmällisempää puhua Venäjästä nk. Hollannin taudin mahdollisena uhrina. Termi kuvaa tilannetta, jossa maan energiasektori kasvaa muiden talouden sektoreiden kustannuksella. On kenties omituista miettiä Venäjää öljyvarantonsa uhrina vielä, mutta liiallisessa tuotannollisessa öljyriippuvuudessa pysyminen aiheuttaa todellisia riskejä kansantaloudelle. 

Talousuudistusten välttämättömyys 

Viime kädessä Venäjän talouden luokittelu rentieristiseksi tai epärentieristiseksi on lähinnä akateemista, ainakin talouden näkökulmasta. Päivän Financial Timesin mukaan edessä ovat synkät taloudelliset näkymät, sillä maan vaihtotase näyttäisi kääntyvän negatiiviseksi noin 3-4 vuoden päästä. Viimeisen yhdentoista vuoden aikana on öljyn hinta nelinkertaistunut, mikä on heijastunut valtiollisen budjetin alituissa kasvussa ja kolminkertaistuneissa reaalipalkoissa. Öljyn hinnan tulisi kaksinkertaistua, jotta meno voisi jatkua nykyisellään. Hinnannousun sivutuotteena syntyisi globaali lama, jolla olisi vaikutuksena myös Venäjän talouteen – yhtälö on toisin sanoen mahdoton. Jäljelle jää kolme vaihtoehtoa – lainamarkkinoiden käyttäminen, ruplan devalvointi ja/tai valtiollisen budjetin leikkaaminen – joista vain yksi, budjetin (vähittäinen) pienentäminen, on talouden näkökulmasta kestävämpi, pidemmän aikavälin ratkaisu. Tässä yhteydessä on myös huomioitava, että juuri öljyn hinnan nousu on pitänyt maan budjetin ylijäämäisenä talouskriisin pahimman vuoden (2008-9) jälkeen.

Vuosia paitsi länsimaisten taloustutkimuslaitosten (mm. OECD:n Venäjä-raportti viime syksyltä) myös Venäjän ylimmän poliittisen johdon peräänkuuluttamat talousuudistukset näyttävät nyt todennäköisimmiltä kuin kertaakaan aiemmin 2000-luvulla. Koska kuitenkaan Venäjän tai Neuvostoliiton lähihistoria ei tarjoa esimerkkiä onnistuneista talousuudistuksista – päinvastoin – ja koska Venäjän nykyhallinnon todellisen kannatuksen takana on öljyn siivettämän talouskasvun sivutuotteena kasvaneista eläkkeistä nauttivia äänestäjiä, on kuitenkin erittäin todennäköistä, että uhkaavasta taloustilanteesta huolimatta ei uudistuksia nähdä vielä vähään aikaan, jos silloinkaan.

* Ensi kirjoituksessa lisää Saudi-Arabian taloudesta ja rentierismistä.