Ulkopolitistin kirjasuositukset joululomalle
The Ulkopolitist | 23.12.2011
Joulun ollessa jo täällä ja tapahtumarikkaan vuoden lähestyessä vääjäämättä loppuaan, on Ulkopolitistinkin ja sen kirjoittajien aika vetäytyä hyvin ansaitulle joululomalle. Kuten kesälomien aikaan, julkaisee Ulkopolitist kirjoittajien kirjavinkkejä, jotka tavalla tai toisella liittyvät blogikirjoituksissa käsiteltyihin aiheisiin. Lukuvinkkien myötä Ulkopolitist kiittää lukijoitaan kuluneesta vuodesta ja toivottaa hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta!
Mies Ulkosuomalainen on joulun teemavärin inspiroimana on laatinut Kremlin punaisen sävyttämän lukulistan. Ensiksi kyseessä on Mihail Bulgakovin klassikko The Master and Margarita (1967, suomennettu Saatana saapuu Moskovaan). Vaikka kyseessä on fantasiaromaani, teos tihkuu satiiria ja sen luomat absurdit tilanteet ovat hienoja huvittavuudessaan. Klassikko ei ole helppolukuisin (Mies ulkosuomalaisen ensimmäinen yritys jumittui puoliväliin pitkien Jerusalem-kohtausten uuvuttamana), mutta onneksi on helpompi tapa nauttia kirjan antista. Nimittäin kirjasta on tehty erinomainen venäjänkielinen televisiosarja (2005, joka onneksi löytyy myös Youtubesta).
Puhuttaessa Lähi-idästä useimmille tulee auttamatta mieleen erisorttisia käsityksiä Islamista, öljystä ja terroristeista. Fred Hallidayin Arabia Without Sultans (1974) pureutuu juuri näihin mielikuviin, keskittymällä nimenomaan niihin osiin Arabian niemimaata jossa sheikhit eivät hallitse: marxilaiseen etelä-Jemeniin ja People’s Front for the Liberation of Oman and the Occupied Arabian Gulfin epäonnistuneeseen vallankumoukseen Omanissa. Mainittakoon, että Arabia Without Sultans kirjoitettiin Hallidayn marxilaisnuoruuden aikana. Halliday on myöhemmin puolustanut teoksensa ideologisia oletuksia, mutta tätä kirjaa ei voi suositella Marx-allergikoille.
Kim Jong-Ilin aikana Pohjois-Korean kommunistinen diktatuuri on kansainvälisesti ollut enimmäkseen hilpeyden aihe. On kuitenkin muistettava, että Pohjois-Korean regiimi on brutaali, ja päin vastoin kuin johtajansa, ei ole naurun asia. Tästä hyytävästi muistuttaa The Aquariums of Pyongyang (2001) – joka käsittelee maan gulag-verkostoa, teoksen kirjoittajan omakohtaisen kokemuksen kautta.
Synkeä yksinpuhelu on viime aikoina lukenut Daily Mailin lisäksi 1900-luvun alkupuoliskon historiaa. Kylmän sodan ja sen jälkeiseen maailmaan saa huomattavasti enemmän perspektiiviä kun tarkastelua ei aloita vuodesta 1945, vaan näkee koko vuosisadan jatkuvana prosessina. David Fromkinin A Peace to End All Peace: The Fall of the Ottoman Empire and the Creation of the Modern Middle East tarjoaa kiehtovan tarinan Churchillistä, T.E. Lawrencesta ja kumppaneista sekä kuvittaa siirtomaa-ajan taustan Libanonin, Kurdistanin ja Palestiinan nykyisille etnisille konflikteille; kirjan nimi on peräisin brittien Lähi-Idän joukkojen sodan aikaisen komentajan sotamarsalkka Wavellin Versaillesin rauhansopimuksia koskevasta kommentista. Teoksessa käsitellään myös usein unohdettua Neuvosto-Venäjän onnistunutta yritystä valloittaa takaisin vanhat tsaarin Kaukasuksen ja Keski-Aasian siirtomaat. Fromkinin kirjasta on ilmestynyt hiljattain David Butlerin kirjoittama copycat-versio (Shadow of the Sultan’s Realm: Destruction of the Ottoman Empire and the Creation of the Modern Middle East), joka kannattaa jättää omaa arvoonsa.
Robert C. Tuckerin Stalin in Power: The Revolution from the Above 1928-1941 kirjan teesinä on että Stalinin toinen sisäinen Kremlistä johdettu vallankumous siihen sisäänrakennettuine terrorin, teollistumisen ja keskussuunnittelun dynamiikkoineen muutti venäläistä yhteiskuntaa aivan yhtä paljon kuin ensimmäinen vuoden 1917 vallankumous ja sitä seurannut ajanjakso. Stalinistiset valtarakenteet kestivät aina 1980-luvulle saakka, ja niiden purkaminen johti sekä koko yhteiskuntamallin että siitä seuranneen kylmän sodan olotilan päättymiseen. Kirja on dramaattista luettavaa ja maailmanpolitiikan tutkijalle mielenkiintoista on se miten Neuvostoliiton ulkopolitiikasta muodostui käytännössä Stalinin oma henkilökohtainen ulkopolitiikka, jota ohjasivat samat ennakkoluulot ja vääristymät kuin tämän omaa elämää ja sisäpolitiikkaa. Sekä Fromkinin että Tuckerin aikaa hyvin kestäneet teokset ovat sen verran vanhoja että niiden pitäisi löytyä kirjastoista.
Sunnuntaistrategisti on valinnut tällekin vuodelle jouluherkkujen kyytipojiksi varsin sotapainotteisen lukulistan, jonka parissa välipäiviä on hyvä viettää kinkkua sulatellen. Pääosaa listalla viettää Patrick Porterin Military Orientalism: Eastern War Through Western Eyes vuodelta 2009 (kirja-arvostelu). Kyseessä on yksi ns. kriittisen sotatutkimuksen tärkeimmistä viimeaikaisista teoksista, joka tutkii sitä, miten länsimaiset kulttuurilliset oletukset ja orientalistiset narratiivit vaikuttavat ”lännen” rajojen ulkopuolisten sotien tutkimukseen ja erityisesti niiden ymmärtämiseen puhtaasti kulttuurin kautta. Kirjassaan Porter käy läpi useita eri esimerkkejä, keskittyen kritisoimaan sitä, miten konfliktien ja sotaa käyvien ryhmien käyttäytymisen tulkitseminen puhtaasti kulttuurin kautta on luonut enemmän analyyttisia ongelmia kuin ratkaissut niitä.
Hyvänä vastapainona Porterin teokselle on sotaa aavistuksen laajemmasta näkökulmasta käsittelevä Colin Grayn Another Bloody Century: Future Warfare vuodelta 2005. Kansainvälistä politiikkaa ja sotateoriaa yhdistävä teos pohtii sotateorian valossa sodankäynnin tulevaisuutta tulevalla vuosisadalla. Onko sota kenties nähnyt loppunsa, vai tuleeko se jatkumaan samalla tavalla kuin ennenkin? Pragmaattisen näkökulman ottavan Grayn pääargumentti mukailee Platonia – vain kuolleet ovat nähneet sodan lopun. Koska sodankäynnin pohjimmaiset syyt ovat pysyneet muuttumattomana jo useita vuosisatoja, on erittäin epätodennäköistä, että 21. vuosisataa kuvastaisi sodan siirtyminen historian roskakoriin.
Jussi Schumanin lista koostuu tällä kertaa kolmesta, viime vinkkeihin verrattuna hieman lyhyemmästä teoksesta. Ensimmäinen kirjavalinta on ranskalaisen filosofin ja yhteiskuntateoreetikon Raymond Aronin Introduction à la philosophie politique : Démocratie et revolution -kirja, joka perustuu Aronin vuonna 1952 École Nationale de l’Administration’issa pitämään luentosarjaan. Vaikka kirja tarjoaa hyvän lähtökohdan yhtieiskuntatieteellisen ajattelun peruskysymyksiin, on teos kaikkea muuta kuin ensimmäisen vuosikurssin tekstikirja. Tarjolla on Aronin tarkan tyylin lisäksi näkökulmia Ranskan ulkopuolella hieman vähemmän tunnettuihin filosofeihin, joista Alain käyköön esimerkkinä.
Toinen kirjavalinta on libanonilaisen Georges Corm’in Libanonin monimutkaista lähihistoriaa ja yhteiskuntaa valottava Le Liban contemporain – Histoire et société. Corm on toiminut pitkällä urallaan eräänlaisena yhteiskuntatieden moniottelijana par excellence, ja julkaissut kirjoja niinkin erilaisista aiheista kuin sivilisaatioiden yhteentörmäyksen myytistä aina kehitysmaiden taloustieteeseen asti. 1990-luvun lopulla Corm ehti toimia maan valtiovarainministerinä. On siis odotettavissa, että miehen Libanon-historiikki käy läpi maan monisyisen historian useammasta näkökulmasta, tarjoten kattavan analyysin maan matkasta sen nykytilaan.
Kenties hieman Mies ulkosuomalaista ja Synkeää yksinpuhelua plagioiden, edustaa viimeinen kirjavalinta neuvostoteemaa. Francis Spuffordin Red Plenty on herkullinen teos, joka ottaa lähtokohdakseen Neuvostoliiton 1950-luvun lopun talousihmeen ja hetkellisen etumatkan Yhdysvaltoihin nähden. Spufford kuvaa yksilötason kautta erään talousjärjestelmän optimointiyrityksiä ja lyhyeksi jäänyttä unelmaa markkinavoimien voittamisesta. Henkilögalleriaan kuuluu niin puolue-eliittiin kuuluvia virkamiehiä ja tiedemiehiä kuin katutrokareita. Kyse on faktapohjaisesta fiktiosta, eli ”factionista”, parhaimmillaan. Kirjaan liittyen Schuman suosittelee myös lämpimästi Spuffordin tämän vuoden LSE Literary Festivalilla tallennettua luentoa, unohtamatta yllä linkattua, kirjan omaa sivustoa, joka sisältää mm. rattoisia neuvostovitsejä.
Ulkopolitist palaa sorvin ääreen pian vuodenvaihteen jälkeen.
Lisättävää?
Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.