Vaikka Hornet-hävittäjien korvaajat ollaan hankkimassa suorituskykyä korostaen, ei poliittinen ulottuvuus katoa hankinnan ympäriltä. Muuttuvassa maailmassa turvallisuuspoliittisen tilanteen kehittymistä on käytännössä mahdotonta ennustaa, mutta valinnan myötä Suomi sitoutuu toimittajayhtiön lisäksi yhtiön kotimaahan pitkälle tulevaisuuteen. 

Suomi on hankkimassa uusia monitoimihävittäjiä korvatakseen elinkaarensa päähän tulevat F/A-18 Hornet -hävittäjäkoneet. Puolustushallinnon HX-hanke kartoittaa parhaillaan soveltuvinta vaihtoehtoa Hornetien seuraajiksi viiden konekandidaatin joukosta. Valtioneuvosto tekee hankintapäätöksen vuonna 2021. The Ulkopolitistissa kirjoitettiin syksyllä hävittäjähankinnan huoltovarmuusseikoista.

Nykyisten Hornetien korvaajaksi on tarjolla viisi eri konetta: Boeingin F/A-18 Super Hornet, Dassaultin Rafale, Eurofighterin Typhoon, Lockheed Martinin F-35 sekä Saabin JAS 39 Gripen E. Koneista Super Hornet ja F-35 ovat yhdysvaltalaisia, Rafale ranskalainen, Gripen ruotsalainen. Typhoonin valmistava Eurofighter-konsortio taas on Iso-Britannian johtama hanke, mutta sen lisäksi mukana ovat Saksa, Espanja ja Italia.

HX-hanke on tarjouspyyntövaiheessa ja koneita lobataan hanakasti. Tarjokkaat ovat näyttäytyneet jo kahdessa lentonäytöksessä, ja niitä odotetaan näytteille myös tulevana kesänä. Vaikka lopullinen hankintapäätös on sanottu tehtävän suorituskykyä painottaen, tulee koneiden mukana myös sitoumuksia.  Uusia hävittäjiä ei olla ostamassa poliittisessa tyhjiössä, vaan kansainvälisten suhteiden ja turvallisuuspolitiikan määrittämässä ympäristössä.

Konetyypin valinnalla on vaikutuksensa kahdenvälisiin suhteisiin

HX-hankkeen julkilausuttuna tavoitteena on suorituskyvyltään soveltuvimman hävittäjän hankkiminen Suomelle, mutta kyse ei ole pelkästään teknologiasta. Teknisesti soveltuvat mutta poliittisesti hankalat vaihtoehdot on rajattu heti ulkopuolelle: harkintaan ei ole sisällytetty esimerkiksi venäläisiä MiG-, Sukhoi- tai Jakolev-valmisteisia koneita. Myös teknisesti kelvolliset viidennen sukupolven kiinalaiset Chengdu J-20 -hävittäjät ovat jääneet kauppakeskustelujen ulkopuolelle. Tämä on varsin ymmärrettävää Suomen turvallisuuspoliittisten valintojen valossa: huolto- ja toimitusvarmuuskysymysten lisäksi ongelmaksi olisivat muodostuneet kytkökset länsimaiden silmissä epämieluisiin valtioihin.

Tavoitteena on suorituskyvyltään soveltuvimman hävittäjän hankkiminen Suomelle, mutta kyse ei ole pelkästään teknologiasta Klikkaa twiitataksesi!

Muut kandidaatit – erityisesti valtiot ja yritykset niiden takana – ovat Suomelle mieluisampia kumppaneita. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei taustalle voisi kätkeytyä ongelmia tai pohdittavia kysymyksiä. Eurofighter on jo lähtökohtaisesti neljän maan yhteenliittymän tuote, joten koneen ostamalla sitoutuu automaattisesti useampaan kumppaniin, vaikka päävetäjä onkin Iso-Britannia. Neljästä osallisesta maasta Iso-Britannian ohessa halutuin kumppani lienee Saksa, onhan se poliittisen asemansa lisäksi ilmailun saralla perinteisesti Euroopan kärkimaita, huolimatta Saksan ilmavoimien viimeaikaisista huolto-ongelmista. Toisaalta myös monessa Euroopan maassa –  erityisesti Italiassa, mutta myös Saksassa – kansallismieliset liikkeet ovat vallanneet itselleen enemmän alaa ja raivanneet tietään jopa parlamenttiin. Tällaiset poliittiset kehityskulut eivät sulje pois puolustusteollista yhteistyötä, mutta saattaa aiheuttaa epävarmuutta sitoutumisesta eurooppalaiseen yhteistyöhön.

Myös Brexit on herättänyt kysymyksiä eurooppalaisesta puolustuksesta ja käsillä olevista hankinnoista. Eurofighteria johtava BAE Systems on kuitenkin vakuutellut, ettei Iso-Britannian EU-ero vaikuttaisi hävittäjähankintaan mitenkään. Samalla yhtiö on todennut, että kansainväliset ja eurooppalaiset puolustuspoliittiset kysymykset ovat jatkossakin Britannialle tärkeitä, vaikka se jättäisikin unionin. Samanlaisia takeita ei kuitenkaan ole saatu Britannialta itseltään, vaan asiassa ollaan yksinomaan konetoimittajan kannanottojen varassa. EU-erostaan huolimatta Iso-Britannia jatkaisi edelleen NATO-jäsenmaana ja eurooppalaisten nopean toiminnan Joint Expeditionary Force -joukkojen johtajana. Suomi on myös mukana JEF-joukoissa, joten kytkös Britanniaan on olemassa, vaikka sitä EU-eron myötä ei enää olisikaan. Täysin eurooppalaisen puolustuspolitiikan ulkopuolelle Britannia tuskin siis jättäytyy.

Super Hornetin tai F-35:n hankkiminen jatkaisi riippuvuutta Yhdysvalloista. Yhdysvaltain arvaamaton politiikka ei näytä tällä hetkellä kutsuvalta. Presidentti Donald Trumpin johtamana hallinto on antanut ymmärtää olevansa aina vain vähemmän kiinnostunut muiden maiden puolustamisesta. Puolustusministeri James Mattisin lähdön jälkeen tilanne on näyttänyt entistä epävarmemmalta, sillä Mattisin eron jälkeen liittolaisuussuhteiden puolustajia ei Trumpin hallinnossa käytännössä ole jäljellä. Niinpä yhdysvaltalaiskoneen ostaminen saattaisi ainakin elinkaaren alkuvuosiksi jäädä pelkäksi ostokseksi ilman erityisiä poliittisia hyötyjä. Toisaalta merkittävien kauppojen, erityisesti puolustustarvikehankintojen, korostaminen osoituksena kumppanuudesta on ohjannut Trumpin politiikkaa. Siinä mielessä isolla hankinnalla voisi olla myös positiivisia poliittisia vaikutuksia Suomen ja Yhdysvaltojen välillä. Vastapainoksi Yhdysvaltain uudet tullimääräykset saattavat hankaloittaa tilannetta. Kaiken kaikkiaan vastahakoisuus kansainväliselle yhteistyölle ei luo hyvää pohjaa hävittäjäkumppanuuden jatkamiselle Hornetien jälkeen, vaikka uusien koneiden elinkaari yltääkin vuosikymmenten päähän Trumpin valtakaudesta.

Erityisesti puolustustarvikehankintojen korostaminen osoituksena kumppanuudesta on ohjannut Trumpin politiikkaa. Klikkaa twiitataksesi!

Koneet ovat myös profiloituneet – usein taustalla toimivien yritysten tahtomatta – eri käyttäjäkuntien koneiksi. Viidennen sukupolven F-35 on ollut eurooppalaisten asiakkaiden mieleen, ja monet valtiot ovat ottaneet sen vähintäänkin toiseksi operoivaksi konetyypikseen. Eurofighter Typhoon taas on saanut paljon käyttäjäkuntaa Lähi-idässä: konsortion osakasmaiden lisäksi koneella operoivat Saudi-Arabia, Kuwait, Qatar ja Oman. Vaikka koneen ostamalla ei suoranaisesti kytkeydy muihin käyttäjämaihin, on esimerkiksi Lähi-idän valtioiden kanssa hankala hakea synergiaetuja.

Gripenin valinnan on katsottu vahvistavan yhteyttä Ruotsiin ja olevan osoitus lujasta uskosta naapurien väliseen yhteistyöhön ja luottamukseen. Ruotsi vaikuttaakin suhteellisen ongelmattomalta kumppanilta, jonka kanssa poliittinen yhteistyö on perinteisesti ollut läheistä. Ruotsin ja Suomen turvallisuuspoliittista yhteistyötä on aina leimannut se, että se ei ole pystynyt nousemaan potentiaalinsa tasolle, vaikka puhetta yhteistyön syventämisestä onkin ollut jo pitkään. Ruotsalaisen hävittäjän myötä maiden välinen yhteistyö voisi vahvistua. Hankinta voisi vähintäänkin toimia esimerkkinä muille puolustusmateriaalihankinnoille ja niiden saralla tehtävälle yhteistyölle, mahdollisesti jopa pohjustaa tietä puolustusliitolle.

Ruotsalaisen hävittäjän myötä maiden välinen yhteistyö voisi vahvistua. Klikkaa twiitataksesi!

Suomen asema laajemmassa turvallisuusympäristössä

Euroopan unionin yhteinen armeija on noussut esiin aika ajoin, ja siitä on keskusteltu myös Suomen hävittäjähankinnan yhteydessä. Erityisesti sitä on väläytelty Eurofighter-puheissa, onhan se useamman eurooppalaismaan yhteinen tuote. Tosiasiassa EU-armeija ei kuitenkaan ole erityisessä nosteessa. Sen sijaan esimerkiksi yhteiseurooppalaisten puolustushankkeiden määrä on ollut kasvussa. Suomen kytkeytyminen eurooppalaisiin hävittäjätoimittajiin voisikin tuoda sen lähemmäs Euroopan puolustustoiminnan ydintä.

Eurooppalaisen puolustusyhteistyön ydin saattaa kuitenkin tulevaisuudessa muuttua.  Saksa ja Ranska ovat jo ilmoittaneet alkavansa suunnitella uutta, seuraavan sukupolven hävittäjäkonetta vuoden 2019 alkupuolella. Kun meneillään on vielä vanhempien konemallien  markkinointi, voi herätä kysymys siitä, kuinka tiukasti valtiot ovat sitoutuneet nykyisten koneidensa kehitykseen ja järjestelmien ylläpitoon. Brexitin myötä Ranska–Saksa-akseli voi jatkossa muodostaa eurooppalaisen puolustusyhteistyön selkärangan. Vaikka seuraava kone ei tähän kilpailuun millään ehdikään, voi sen suunnittelu tuoda mukanaan uusia epävarmuustekijöitä nykyisten koneiden ylle.

Eurofighter Typhoonia markkinoidaan kuitenkin korostetusti Naton koneena, ei EU:n koneena. Nato-kytköksiä on itsestään selvästi myös yhdysvaltalaiskoneilla. Lähinaapureista Norja operoi F-35:lla, ja saman koneen valitseminen voisi tuoda Suomen lähemmäs Norjaa. Varsinaisia Nato-yhteensopivuudesta kumpuavia etuja ei kuitenkaan ole suoraan nostettu tapetille, mutta joka tapauksessa Nato-maiden käytössä olevan koneen valinta viestittäisi Suomen halukkuudesta jatkaa, ja mahdollisesti syventää, yhteistyötä liittouman kanssa.

Kehittyvä tilanne muuttaa hankintaa

Kansainvälinen turvallisuusympäristö on Suomen näkökulmasta aiempaa epävarmempi. Tilanne elää jatkuvasti, ja maailma näyttää takuuvarmasti erilaiselta siinä vaiheessa, kun ensimmäiset uudet hävittäjäkoneet toimitetaan Suomeen – niiden elinkaaren viimeisistä vuosista puhumattakaan. Poliittisen kehityksen suuntaa ja nopeutta on mahdotonta arvioida vuosien ja vuosikymmenten päähän. Kun Hornet-kauppoja valmisteltiin, Neuvostoliitto oli vielä olemassa ja EU-jäsenyys vuosien päässä. Koneet hankittiin hyvin erilaisessa maailmassa kuin siinä, jossa ne nyt jäävät eläkkeelle.

Hävittäjäkonehankinta tuo kuitenkin mukanaan poliittisia ja kansainvälisiä kytköksiä nykyhetkestä pitkälle tulevaisuuteen. Uudet koneet tuovat mukanaan niin tulevat presidentit ja pääministerit kuin valtioiden välisten voimasuhteiden muutoksetkin. Hankinnan onnistumista tai epäonnistumista määrittää suorituskyvyn lisäksi maailmanpoliittinen tilanne, ja lopputulos tiedetään varmuudella vasta, kun nyt vielä hankintavaiheessa olevat koneet hätyyttelevät jo eläkeikää.