Kymmenen vuotta sitten alkanut Georgian sota oli ensimmäinen kerta, kun Venäjä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kävi sotaa omien rajojensa ulkopuolella. Kuusi vuotta myöhemmin Krimin valtaus ja Ukrainan sota yllättivät lännen, vaikka suuri osa Venäjän poliittisesta ja sotilaallisesta keinovalikoimasta oli käytössä jo vuonna 2008.

Georgian sota oli osa Kremlin järjestelmällisiä pyrkimyksiä estää etupiiriinsä lukemiensa valtioiden pyrkimyksiä integroitua länteen. Taustalla vaikuttivat itäeurooppalaisten valtioiden Nato-jäsenyydet sekä erityisesti entisissä neuvostotasavalloissa vuonna 2003 alkanut värivallankumousten sarja, jossa uudistuksia vaatineet kansanjoukot painostivat Kremlille uskollisia johtajia eroamaan. Tämä säikäytti Kremlin, joka piti ja pitää yhä värivallankumouksia uhkana myös Venäjälle.

Neuvostoliiton hajotessa vuonna 1991 Georgiassa kuohui Etelä-Ossetian ja Abhasian pyrkiessä irrottautumaan maasta. Maakunnat jäivät jäätyneiden konfliktien alueiksi, jotka liukuivat pian lähemmäs Kremlin vaikutuspiiriä. Georgian suhteet Venäjään heikkenivät vuoden 2003 ruusuvallankumouksen jälkeen, kun presidentiksi nousi länsimielinen Mikheil Saakašvili. Hän puhui keväällä 2008 avoimesti pyrkimyksistään viedä maansa Naton jäseneksi sekä syytti Venäjää vaikutusvaltansa lisäämisestä Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa. Georgia valmisteli myös sotilasoperaatiota Etelä-Ossetian saattamiseksi paremmin hallinnon kontrolliin. Tbilisissä ei uskottu Moskovan puuttuvan tilanteeseen.

Moni asia puhuu sen puolesta, että Venäjä valmistautui sotaan ainakin keväästä 2008 alkaen. Venäjä oli alkanut myöntää kansalaisuuksia Abhasian ja Etelä-Ossetian asukkaille jo vuonna 2002, ja usea sai passin vasta joitain kuukausia ennen konfliktia. Maakunnissa oli 1990-luvulta lähtien ollut venäläisiä rauhanturvajoukkoja, joiden määrää lisättiin huhti–toukokuussa tuhannella. Nämä “rauhanturvaajat” olivat tykistöllä, panssarivaunuilla ja ilmatorjunta-aseistuksella varustettuja maahanlaskujoukkoja – venäläisiä eliittisotilaita. Kesän aikana venäläiset rautatiejoukot korjasivat Abhasiaan johtavaa rautatietä, omien sanojensa mukaan Sotšin olympialaisia varten. Elokuun alussa osseettiseparatistien ja georgialaisjoukkojen kahakat yltyivät useita kuolonuhreja vaatineiksi yhteenotoiksi. 

Moni asia puhuu sen puolesta, että Venäjä valmistautui sotaan ainakin keväästä 2008 alkaen. Klikkaa twiitataksesi!

Venäjän asevoimat harjoittelivat kesällä 2008 Kaukasuksella Georgian rajan tuntumassa. Joukot jäivät alueelle ja alkoivat 7. elokuuta siirtyä Rokin tunnelin kautta Etelä-Ossetian puolelle. Samalla Georgian hallintoon, tiedotusvälineisiin ja pankkeihin kohdistui laaja palvelunestohyökkäysten sarja. Georgian hallitus vastasi siirtämällä joukkonsa alueelle, minkä myötä konflikti kärjistyi sodaksi.

Konflikti alkoi Pekingin olympialaisten varjossa. Venäjä onnistui lamauttamaan Georgian viestintävälineet heti sodan alussa, ja Kremlin disinformaatio konfliktin syttymisestä hämärsi Venäjän ilmeisen suunnitelmallisen eskalaation. Tarkoitus oli saada Tbilisi näyttämään hyökkääjältä ja samalla iskeä nelinkertaisella sotilaallisella ylivoimalla Georgiaan.

Vaikka Venäjän asevoimien toiminnassa oli tiettyjä ongelmia, georgialaisjoukot lyötiin perusteellisesti. Kaksi päivää sodan alettua Venäjä hyökkäsi Etelä-Ossetian lisäksi myös Abhasiaan ja valtasi tulitauon julistamisesta huolimatta Gorin kaupungin. Venäläisjoukot painostivat Georgiaa etenemällä pääkaupunki Tbilisin laitamille ja maan talouden kannalta tärkeiden kaasuputkien läheisyyteen.

Venäjä tunnusti elokuun lopulla Abhasian ja Etelä-Ossetian itsenäisiksi valtioiksi. Tunnustuksen antoivat lisäksi Nicaragua, Venezuela, Nauru ja Tuvalu, joka tosin veti tunnustamisensa myöhemmin pois. Lännen tunnustus Kosovon itsenäisyydelle aikaisemmin samana vuonna oli ärsyttänyt Moskovaa, joten “itsenäisyyden” masinointi lienee osin ollut reaktio myös tähän.

Venäjä käytti kyberhyökkäyksiä ja informaatiovaikuttamista maan päätöksenteon lamauttamiseksi. Kansainväliset reaktiot pyrittiin pitämään aisoissa disinformaatiolla ja mustamaalaamalla Georgiaa, esimerkiksi väitteillä osseettien kansanmurhasta. Länsi ei ostanut Venäjän versiota tapahtumista, mutta nopean sotilasoperaation ansiosta Kreml saavutti tavoitteensa vähäisin kustannuksin. Kansainvälisen paineen vuoksi Moskova veti joukkonsa muualta Georgiasta 22. elokuuta, vaikka vahvisti samalla läsnäoloaan Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa.

Georgian sota oli vahva signaali Venäjän naapurimaille: taloudellisen ja poliittisen painostuksen lisäksi myös sotilaallinen voimankäyttö kuuluu keinovalikoimaan. Esimerkiksi Valko-Venäjä ja Armenia ovat sittemmin tiivistäneet yhteistyötään Moskovan kanssa. Ukraina luopui Nato-jäsenyyden tavoittelusta, joskin myös maan taloudellinen yhteistyö lännen kanssa oli pian Kremlille liikaa.

Jälkikäteen arvioituna Etyj-puheenjohtajamaana toimineen Suomen ulkoministeri Alexander Stubbin 080808-puhe Venäjän toimista osoittautui melko tarkkanäköiseksi: sota oli osoitus muutoksesta kansainvälisessä järjestelmässä. Useat muut reaktiot Georgian sotaan perustuivat enemmän siihen, mitä Venäjän ulkopolitiikan toivottiin olevan kuin siihen, mitä se todellisuudessa oli. Dimitri Medvedev oli aloittanut presidenttinä toukokuussa, ja maalta odotettiin uudistuksia liberaalimpaan suuntaan. Sotilasoperaatio naapuria vastaan koettiin lännessä ennemmin ryppynä rakkaudessa. Venäjän aggressiiviseen ulkopolitiikkaan reagointi jäi Yhdysvalloista levinneen finanssikriisin jalkoihin syksyn mittaan.

Georgian sota oli vahva signaali Venäjän naapurimaille. Klikkaa twiitataksesi!

Vähemmälle huomiolle on jäänyt Venäjän aktiivinen toiminta Georgiassa myös sodan jälkeen. Venäjä on muun muassa viime vuosina hivuttanut kapinoivien maakuntien rajoja syvemmälle Georgiaan. Ukrainan kriisin varjossa Venäjä yhdisti Abhasian ja Etelä-Ossetian asevoimat, turvallisuusjoukot ja tullin Venäjän vastaaviin viranomaisiin vuosina 2014 ja 2015. Rajamuodollisuudet Venäjän suuntaan ovat poistuneet, ja alueen asukkaille on edelleen myönnetty Venäjän passeja. Kuluvana kesänä venäläinen sotaharjoitus ulottui Abhasian puolelle ja pääministeri Medvedev uhkaili Georgian Nato-jäsenyyden ”hirvittävillä” seurauksilla. Venäjä on myös väläytellyt Georgian taloudelle tärkeiden viinien maahantuontikieltoa. Moskovan hallinnassa olevat maakunnat toimivat tarvittaessa kätevänä vipuvartena Ukrainan ja Georgian sisäisiin asioihin puuttumisessa sekä tekevät niiden Nato-jäsenyydestä käytännössä mahdottoman.

Puolivillaiset reaktiot Venäjän toimiin vuonna 2008 kertoivat Moskovalle, ettei voimankäytöstä pidättäytymiselle ollut mitään erityistä syytä. Lännelle Georgian sota osoitti, että Venäjä on valmis käyttämään häikäilemättömästi disinformaatiota sekä käymään sotaa poliittisten tavoitteidensa saavuttamiseksi. Oppi tosin meni perille vasta Ukrainan sodan myötä.