Ilmastonmuutoksen ja aseellisten konfliktien yhteys ei ole aivan yksinkertainen, eikä yhteyttä ymmärrettäessä tule sortua determismiin. Hallinnon heikkous, poliittinen marginalisointi ja korruptio ovat tekijöitä, jotka muuttuneisiin ilmasto-olosuhteisiin yhdistettynä voivat laukaista konflikteja

Ilmastonmuutoksen ja aseellisten konfliktien yhteydet Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ovat viime vuosina puhuttaneet niin tutkijoita kuin kansainvälistä yhteisöä. Vaikka maanosa on suhteellisen vähän vastuussa ilmastonmuutoksesta, on se erityisen haavoittuvainen tämän negatiivisille vaikutuksille. Kansainvälisen yhteisön toimilla ja Saharan eteläpuolisen Afrikan maiden poliittisten instituutioiden kehityksellä on merkittävä vaikutus siihen, miten ilmastonmuutos tulevaisuudessa vaikuttaa maanosan sisäiseen ja ulkoiseen rauhaan.

Tšadjärven seutu Nigerian, Nigerin, Kamerunin ja Tšadin alueilla on kuihtuva esimerkki ilmastonmuutoksen seurauksista Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Luontainen sademäärien vaihtelu vaikuttaa toki järven tilaan, mutta viimeisen 50 vuoden aikana järvi on menettänyt pinta-alastaan huimat 90 prosenttia. YK:n ympäristöohjelman arvioiden mukaan noin puolet pinta-alan menetyksestä johtuu ilmastonmuutoksesta, loput muista ihmisen toimista. Esimerkiksi Nigeriassa järven seudulla keskimääräinen sademäärä on puolittunut 1970-luvun tasosta ja aavikoituminen vähentänyt viljelykseen sopivan maan määrää.

Ilmastohaasteiden lisäksi Tšadjärven aluetta ovat viime vuosina koetelleet useat aseelliset konfliktit. Varsinkin terroristiryhmittymä Boko Haramin hyökkäykset ovat vaatineet suuria määriä kuolonuhreja erityisesti Nigeriassa. Maan sisäiset ja naapurimaihin suuntautuvat pakolaismäärät ovat kasvaneet. Boko Haramin lisäksi paikallistason konfliktit, erityisesti maanviljelijöiden ja paimentolaisten välillä, ovat paikoin kiihtyneet niin, että monien on ollut pakko jättää kotinsa.

Kun Tšadjärven ympäristökriisi ja konfliktit ovat yhteydessä toisiinsa, voidaan kysyä, missä määrin ilmastonmuutos on vaikuttanut alueen konfliktien syttymiseen. Entä mikä on ilmastonmuutoksen ja konfliktien yhteys yleisesti?

Tšadjärven tilanteessa on kieltämättä ilmastonmuutoksen ja konfliktit yhdistäviä tekijöitä. Alueen väestö perustaa elinkeinonsa maanviljelyyn, kalastukseen ja karjankasvatukseen ja on siten riippuvainen luonnonvarojen, varsinkin veden saatavuudesta. Näiden niukentuminen on lisännyt jännitteitä yhteisöjen välillä ja myötävaikuttanut konfliktien eskaloitumiseen. Noin 70 000 ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan Nigeriassa ja Kamerunissa, ja kilpailu luonnonvaroista on ollut osasyy epävakaisiin oloihin.

Myös Boko Haramin voi väittää hyötyneen ilmastonmuutoksesta. Kroonistunut kuivuus on lisännyt paitsi paikallisia jännitteitä myös tyytymättömyyttä valtiota kohtaan, mikä taas on antanut tilaa Boko Haramin kaltaiselle valtiota haastavalle aseelliselle ryhmälle. Vaikeutuneet elinolosuhteet ovat myös helpottaneet ryhmän rekrytointia, kun vaihtoehdot elannon, ruuan ja veden saamiseksi ovat käyneet vähiin. Boko Haramin hyökkäykset ovat pahentaneet tilannetta entisestään; väkivalta ja sen uhka ovat vaikuttaneet satojen ja kalasaaliiden pienentymiseen ja pakolaisvirrat ovat lisänneet alueellisia paineita.

Tšadjärven konfliktien taustalla on kuitenkin ilmastonmuutosta monimutkaisempi syiden ja seurausten verkosto. Alueen kaikki neljä maata ovat 30:n kärjessä hauraimpien maiden indeksissä. Valtionhallinnon heikkous ja korruptio ovat johtaneet tarvittavan tuen puuttumiseen paikallisilta ja poliittinen ja taloudellinen marginalisointi on myös lisännyt tyytymättömyyttä valtiota kohtaan sekä edesauttanut aseellisten ryhmien muodostumista. Korruptio on hankaloittanut tarvittavien investointien ja julkisten palveluiden toteutumista ja näin entisestään vaikeuttanut sopeutumista ilmastonmuutokseen.

Tšadjärven konfliktien taustalla on ilmastonmuutosta monimutkaisempi syiden ja seurausten verkosto. Klikkaa twiitataksesi!

Ilmastonmuutos Saharan eteläpuolisessa Afrikassa: suorat ja epäsuorat vaikutukset

Tšadjärven esimerkki ei ole ennenkuulumaton Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Maanosaa pidetään erityisen haavoittuvana ilmastonmuutokselle kolmesta syystä. Ensiksikin tutkimukset osoittavat, että ilmasto lämpenee ja vaihtelee Saharan eteläpuolisessa Afrikassa maapallon keskimääräistä tasoa enemmän. Alue on siis erityisen altis ilmastonmuutoksen suorille vaikutuksille, kuten keskilämpötilojen nousulle, yhä useammin toistuville sateettomille kausille, pahentuville tulville ja muille äärisääilmiöille.

Toiseksi monet Saharan eteläpuolisen Afrikan maista ovat riippuvaisia sadeveden varaisesta maanviljelystä ja laidunmaista. Tämä tekee maanosan alttiiksi ilmastonmuutoksen epäsuorille vaikutuksille. Sellaisia ovat esimerkiksi satojen tuhoutuminen, ruuan hintashokit, ruokaturvan pettäminen, taloudelliset tappiot ja pakotetut muuttoliikkeet. Kolmanneksi maanosan tilannetta heikentää rajallinen kyky vastata ilmastonmuutoksen asettamiin haasteisiin. Resurssien heikkous altistaa aluetta yhä pahemmin ilmastonmuutoksen negatiivisille vaikutuksille, jotka puolestaan vaikeuttavat ilmastonmuutokseen varautumista entisestään.

Resurssien heikkous altistaa Saharan eteläpuoleista Afrikkaa yhä pahemmin ilmastonmuutoksen negatiivisille vaikutuksille. Klikkaa twiitataksesi!

Saharan eteläpuolisen Afrikan haavoittuvaisuus ilmastonmuutokselle ja tämän yhteys aseellisiin konflikteihin on kerännyt viime vuosina kasvavaa huomiota niin tutkijoiden kuin kansainvälisen yhteisön keskuudessa. Ilmastonmuutoksen pelätään nostavan konfliktiriskiä kahden mekanismin kautta: epäsuorasti kiihdyttämällä kaupungistumista ja hieman suoremmin ääriolosuhteiden vaikutusten kautta. Ilmastonmuutoksen ja väestönkasvun odotetaan johtavan kaupunkeihin suuntautuvaan hallitsemattomaan muuttoliikkeeseen, joka nostaa konfliktiriskiä yhä suuremman väestön taistellessa alati pienenevistä resursseista. Maailmanpankin tuoreen selvityksen mukaan noin 140 miljoonaa ihmistä on vaarassa joutua maan sisäisiksi pakolaisiksi vuoteen 2050 mennessä ilmastonmuutoksen vuoksi. Pahentuneet kuivuuskaudet vaikuttavat jo nyt muuttoliikkeisiin niin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa kuin muillakin alueilla. Esimerkiksi Syyriassa 2000-luvun loppupuolen paha kuivuus lisäsi muuttoa maaseudulta suurempiin kaupunkeihin. Tämän uskotaan olevan osasyy vuonna 2011 väkivallattomana kansannousuna alkaneeseen, mutta pian sisällissodaksi muuttuneeseen konfliktiin.

Ilmastonmuutoksen uskotaan myös johtavan konflikteihin yleistyvien ääriolosuhteiden, kuten pitkittyneiden kuivuuskausien kautta. Oletetaan, että sään ääri-ilmiöt voivat laukaista konflikteja erityisesti luonnonvaroista riippuvaisten ryhmien välillä. Kiistat niukentuneista luonnonvaroista, kuten viljely- ja laidunmaasta, näyttävätkin olleen taustatekijä myös esimerkiksi Sudanien ja Kenian paikallistason konflikteissa.

Toisaalta molemmat teoriat ovat saaneet osakseen myös huomattavaa kritiikkiä. On sanottu, että on liian determinististä olettaa ilmastonmuutoksen ja väestönkasvun johtavan muuttoliikkeen kautta konflikteihin, ja ettei teoria ota huomioon paikallisia olosuhteita ja sopeutumismekanismeja. Myös luonnonvarojen kaventumisen vaikutuksista kansanryhmien välisiin konflikteihin on vielä paljon ymmärtämättä. Tutkimukset ovat erimielisiä esimerkiksi siitä, minkälaisissa olosuhteissa luonnonvarojen niukkuus lisää konfliktiherkkyyttä ja milloin taas luonnonvarojen runsaus lisää yhteiskunnallisia jännitteitä.

Vaikka mittaustekniikoiden kehitys ja siten yhä pitävämmän datan saatavuus on teoriassa mahdollistanut yhä tarkemman tieteellisen tutkimuksen ilmastonmuutoksen ja konfliktien yhteydestä, ei aiheesta ole saavutettu vielä laajaa konsensusta. Erityisesti keskilämpötilojen nousun ja konfliktien yhteydestä kiistellään kiivastikin. Joissakin tilastotieteellisissä malleissa keskilämpötilojen nousu näyttäytyy merkittävästi sisällissotien riskiä nostavana tekijänä. Toiset tutkimukset taas eivät ole löytäneet ilmastonmuutoksen ja konfliktien väliltä tässä muodossa merkittävää yhteyttä, kun otetaan huomioon muut konfliktien syntymiseen vaikuttavat tekijät.

Poliittisten instituutioiden merkitys

Jonkin verran enemmän tieteellistä näyttöä löytyy siitä, että yhä useammin toistuvat äärisääilmiöt, kuten erityisen pitkät sateettomat jaksot ja lämpötilojen suuret vaihtelut, voivat lisätä väkivaltaisten konfliktien riskiä paikallisella tasolla. Esimerkiksi Pohjois- ja Etelä-Sudanissa sekä Somaliassa poikkeavat sääolosuhteet on yhdistetty kohonneeseen riskiin paikallistason konfliktien väkivaltaistumiselle. Linkki äärimmäisten ilmasto-olosuhteiden ja konfliktien välillä ei kuitenkaan sekään ole yksinkertainen. Yhä useampi tutkimus korostaa poliittisten instituutioiden ja taloudellisen kontekstin vaikutusta siihen, miten merkittävästi äärisääilmiöt uhkaavat rauhaa. Toisin sanoen ilmastonmuutos myötävaikuttaa merkittävästi aseellisten konfliktien syntymiseen silloin, kun se yhdistyy muihin konfliktiriskiä nostaviin tekijöihin. Yksinään se ei kuitenkaan synnytä aseellisia konflikteja.

Poliittiset instituutiot ja talous vaikuttavat siihen, miten merkittävästi äärisääilmiöt uhkaavat rauhaa. Klikkaa twiitataksesi!

Erityisesti Tšadjärvenkin tilanteessa korostuneet hallinnon heikkous, poliittinen marginalisointi ja korruptio ovat tekijöitä, jotka muuttuneisiin ilmasto-olosuhteisiin yhdistettynä voivat laukaista konflikteja. Heikko hallinto, eri kansanryhmien epäoikeudenmukainen kohtelu, päätöksenteon epädemokraattisuus ja korruptio ovat omiaan lisäämään jännitteitä ja antamaan tilaa hallitusta haastaville voimille. Juuri tällaisissa tilanteissa esimerkiksi pidentyneen kuivuuden tuoma lisäpaine voi toimia konfliktien syttymisen osasyynä.

Malin 1990-luvulla ja uudelleen vuonna 2012 syttynyt sisällissota kuvaa tätä ilmastomuuttujien ja hallintoon liittyvien tekijöiden yhteisvaikutusta. Pahentunut kuivuus auttoi kyllä tuaregien mobilisoinnissa Malin hallitusta vastaan, mutta konfliktin syttymiseen vaikutti ennen kaikkea tuaregien kokema poliittinen marginalisointi. Tutkimukset tukevat tätä havaintoa yleisemminkin. Esimerkiksi Fjelde ja von Uexkull osoittavat, että pitkittyneet sateettomat kaudet ovat Saharan eteläpuolisessa Afrikassa yhteydessä kasvaneeseen konfliktiriskiin erityisesti alueilla, joilla siitä kärsivät ryhmät ovat myös poliittisesti marginalisoituja. Samoin tässä tuoreessa tutkimuksessa ilmastonmuutos yhdistetään kohonneeseen konfliktiriskiin tilanteissa, joissa maataloudesta riippuvaiset ja poliittisesti marginalisoidut kansanryhmät kärsivät pitkittyneestä kuivuudesta. Muissa tilanteissa pitkittyneillä kuivilla jaksoilla ei ole merkittävää yhteyttä väkivaltaisen konfliktin riskiin valtiota vastaan.

Juuri näistä syistä ilmastonmuutos uhkaa erityisesti paimentolaisten keskinäistä sopua ja heidän sekä maanviljelijöiden välistä rauhaa monissa Saharan eteläpuolisissa maissa. Paimentolaisryhmät, joiden elinkeino perustuu karjankasvatukselle luonnonlaitumilla ja joiden kulttuuriin usein kuuluu liikkuminen eri laidunalueiden välillä,  kokevat monissa maissa maankäyttöön liittyvän lainsäädännön ja käytäntöjen suosivan muita. Lisääntyneet karjamäärät ja niukentuneet luonnonvarat ovat työntäneet yhteisöjä uusille alueille ja toisaalta lähemmäksi toisiaan. Pitkittyneet kuivuusjaksot yhdistettynä epäoikeudenmukaisena pidettyyn hallintoon maankäyttöasioissa ja epäselvyyksiin lainsäädännössä ovat lisänneet jännitteitä, joiden väkivaltaistumista esimerkiksi pienaseiden leviäminen edesauttaa.

Kapasiteettien rakentaminen

Ilmastonmuutoksen ja konfliktien monimutkaisen suhteen ymmärtäminen on tärkeää, sillä se ohjaa tapaamme vastata ilmaston vaihtelun aiheuttamiin haasteisiin. Ilmastonmuutoksen suoria vaikutuksia, kuten tulvien ja sateettomien kausien yleistymistä, tulee hillitä muuttamalla ilmastonmuutosta aiheuttavia toimia. Hyvän hallinnon kapasiteettien vahvistaminen taas vaikuttaa erityisesti siihen, minkälaisia yhteiskunnallisia seurauksia jo muuttunut ilmasto aiheuttaa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Tässä niin paikallisten hallintorakenteiden, valtioiden poliittisten ja taloudellisten instituutioiden ja kansainvälisen tuen vahvistamisella on omat tärkeät roolinsa:

• Paikalliset kapasiteetit. Paikallisyhteisöt ja väestö yleisesti nähdään Saharan eteläpuolisen Afrikan kontekstissa helposti avun tarvitsijan ja saajan näkökulmasta. Tämä näkökulma peittää alleen esimerkiksi moninaiset perinteiset hallintorakenteet, jotka ohjaavat maankäyttöä suurimmassa osassa Saharan eteläpuolisen Afrikan maaseutua. Perinteiset maankäyttötavat ja konfliktinratkaisumenetelmät ovat olleet tärkeässä roolissa rauhan ylläpitämisessä niin valtion puuttuessa kuin sen kehittyessä. Toisaalta niiden heikentyminen on osaltaan vaikuttanut jännitteiden väkivaltaistumiseen. Ilmastonmuutoksen vaikutusten torjunnassa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa onkin tärkeää, että paikallistason kapasiteettia tuetaan ottamalla huomioon perinteiset hallintorakenteet ja ruohonjuuritason verkostot sekä näiden koordinointi paikallishallinnon kanssa.
• Valtion poliittiset ja taloudelliset instituutiot. Valtionhallinnon kehittäminen siten, että poliittiset oikeudet toteutuvat etnisyydestä tai uskonnosta riippumatta vahvistaa yhteiskunnallista rauhaa myös luonnonvarojen niukentuessa. Tämä ei koske pelkästään poliittisten instituutioiden demokratisoimista (joka Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on yleisesti edistynyt) vaan myös esimerkiksi maankäyttöön liittyvän lainsäädännön oikeudenmukaistamista. Erityisen tärkeää on myös uusien tai vaihtoehtoisten elinkeinojen tukeminen niillä alueilla, jotka ovat riippuvaisia sateenvaraisesta maataloudesta.  Tehokkaan ja oikeudenmukaisen paikallishallinnon tukeminen on tärkeässä roolissa ilmastonmuutoksen torjunnassa, sillä se mahdollistaa päätöksenteon siirtymisen lähemmäksi niitä, joita se koskettaa.
• Kansainvälinen tuki ja vastuu. Ilmastonmuutoksen vaikutusten torjunnasta tekee Saharan eteläpuolisessa Afrikassa haastavaa se, että varsinkin äärisääilmiöiden tuomat haasteet näkyvät siellä jo niin selkeästi. Tämä taas heikentää entisestään maiden kykyä vahvistaa valmiuksiaan. Ironisen tilanteesta tekee se, että maanosa on suhteellisesti vähiten vastuussa ilmastonmuutoksesta. Arvioiden mukaan Saharan eteläpuolinen Afrikka aiheuttaa neljä prosenttia  maapallon vuosittaisista kasvihuonepäästöistä.  Vaikka kansainvälinen yhteisö on herännyt ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haasteisiin, sen toimet Saharan eteläpuolisen Afrikan tukemiseksi ovat tällä hetkellä riittämättömät. Erityisesti kaikista heikoimmassa tilanteessa olevat maat ja alueet tarvitsevat lisää investointeja ja tukea vastatakseen ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haasteisiin.

Kansainvälinen yhteisö on herännyt ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haasteisiin, mutta toimet Saharan eteläpuolisen Afrikan tukemiseksi ovat riittämättömät. Klikkaa twiitataksesi!

Reagoitiin ilmastonmuutokseen sitten miten tahansa, ilmasto lämpenee ja vaihtelee yhä selvemmin lähitulevaisuudessa, erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Se, kuinka paljon ilmasto muuttuu ja minkälaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia tällä on, riippuu kuitenkin paljon kansainvälisen yhteisön ja maanosan valtioiden toimista. Jos Saharan eteläpuolinen Afrikka jätetään yksin ilmastonmuutoksen vaikutusten hallinnassa ja torjunnassa, tuntuvat seuraukset ilmastopakolaisuuden ja yhteiskunnallisten jännitteiden levitessä myös maanosan ulkopuolella. Toisaalta, jos Saharan eteläpuolisen Afrikan poliittisten oikeuksien ja hallinnon positiivista kehitystä tuetaan ja ilmastonmuutosta hillitään, ennusteet ilmastonmuutoksen ja konfliktien yhteydestä näyttävät paljon vähemmän pelottavilta.