Tänään vietetään YK-päivää järjestön peruskirjan hyväksymisen kunniaksi. Se tapahtui vuonna 1945, kun ihmiskunnan koko historian tähän asti tuhoisin sota oli vielä kaikkien tuoreessa muistissa. Yhdistyneitten kansakuntien tavoitteena oli onnistua siinä, missä Kansainliito oli niin karvaasti pettynyt: sotien ehkäisemisessä. YK:n historiaan mahtuu sekä onnistumisia että räikeitä epäonnistumisia rauhanturvaamisen, rauhanvälityksen ja rauhanomaisten ratkaisujen rakentamisessa. Paljon riittää vielä tekemistä ja siinä on onnistuttava paremmin. Siitä tämän päivän räikeimpänä muistutuksena on Syyria.

Syyrian vuonna 2011 alkanut sisällissota on tähän mennessä vienyt hengen noin 400 000 ihmiseltä. Kukaan ei tiedä täsmällistä lukua. Se on joka tapauksessa paljon. Aivan jäätävän paljon. Se on kaksi kertaa niin paljon kuin Kolumbian ja FARC-sissiliikkeen välisessä konfliktissa kuluneen puolen vuosisadan ajalta. Se on yli neljä kertaa Bosnian sodan kuolonuhrien määrä. Luku nousee jatkuvasti, eikä sille näy loppua. Syyrian sota ei ole mikä tahansa maan sisäinen, rajallinen aseellinen selkkaus vaan vakava sota.

Sodan inhimilliset seuraukset ovat poikkeuksellisen merkittävät muillakin mittareilla tarkasteltuna. Satojen tuhansien kuolleiden ja miljoonien perheenjäseniään menettäneiden lisäksi lukemattoman monet ovat saaneet haavoja ruumiiseensa tai mieleensä. Miljoonat ovat joutuneet lähtemään kodeistaan. Yli kuusi miljoonaa syyrialaista on pakolaisina sotaa käyvän maansa sisällä. Lähes viisi miljoonaa on paennut maansa rajojen ulkopuolelle. Siis noin joka toinen syyrialainen on kotoaan paossa, ja miltei koko Suomen väkiluvun verran syyrialaisia elää pakolaisina ulkomailla, osa jo neljättä vuotta. Pääosa heistä on naapurimaissa – Turkissa, Libanonissa ja Jordaniassa. Suhteellisen pieni osa on päätynyt monien vaikeuksien kautta Eurooppaan. UNOCHA:n mukaan kaikkiaan noin 13 500 000 syyrialaista tarvitsee kipeästi humanitääristä apua. Sitä tarvitsevia on Aleppossa mutta myös monessa, monessa muussa paikassa. Heidän hätänsä ei vähene vaan kasvaa. Säästöt on syöty, ja myös naapurimaiden kantokykya koetellaan vakavasti. Pakolaisuudelle ei näy loppua. Toivottomissa olosuhteissa kasvaa nyt sukupolvi lapsia ilman kunnon koulutusta, ja nuoria on vailla töitä sekä toivoa.

Stalin sanoi yhden ihmisen kuoleman olevan tragedia, miljoonan kuoleman sen sijaan tilasto. Ajatusta on helppo paheksua, mutta se sisältää kiusallisen osuvan oivalluksen ihmisluonnosta. Väsymme vuodesta toiseen nouseviin lukuihin ja toistuviin sotauutisiin. Emme aina jaksa nähdä inhimillistä kärsimystä lukujen takana. Emme aina edes silloin, kun sitä pakenevat ihmiset saapuvat omaan kotikaupunkiimme.

Mitä sitten voi tehdä? Miten Syyrian sota saadaan loppumaan? Kuten olemme aikaisemmin kirjoittaneet The Ulkopolitistissa, rauha Syyriassa on todella vaikea saavuttaa. Tällä hetkellä on hyvin vaikea nähdä konkreettista polkua nykytilanteesta rauhaan. Se on turhauttavaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö monet niin Syyrian sisällä kuin ulkopuolellakin työskentele rauhan puolesta. Se ei tarkoita sitä, etteikö tämäkin sota, kuten kaikki sodat, joku päivä lopu. Se ei tarkoita, etteikö kannattaisi osoittaa mieltä tätä sotaa vastaan, huutaa kaikille, jotka kuulevat, ettemme ole unohtaneet. Ei vaikka se itsessään ei sotaa lopeta. Tänään on mahdollisuus tehdä niin. Myös The Ulkopolitist tuntee vastuunsa ja haluaa kantaa sen ainoan tarjolla olevan kortensa tähän kekoon. Olemme seuranneet ja tulemme jatkossakin seuraamaan Syyrian sotaa ja siitä seurannutta pakolaisuutta. Yritämme analysoida ja ymmärtää, sekä tehdä tilannetta lukijoillemme ymmärrettävämmäksi. Emmekä unohda.