Tammikuun 12. päivänä tuli kuusi vuotta täyteen Haitin tuhoisasta maanjäristyksestä, jossa yli kaksisataatuhatta ihmistä kuoli, ja yli puolitoista miljoonaa jäi kodittomaksi. Kaksi viikkoa vuosipäivän jälkeen, tammikuun 25. päivänä, oli tarkoitus järjestää presidentinvaalien toinen kierros, jossa valittaisiin seuraaja presidentti Michel Martellylle. Martelly, joka nousi kuuluisuuteen Sweet Micky -nimisenä pop-tähtenä, astui valtaan vuonna 2011 reilu vuosi maanjäristyksen jälkeen. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Haitissa valta vaihtui rauhanomaisesti istuvalta presidentiltä opposition edustajalle, mutta vaaliprosessi oli silloinkin sotkuinen. Tällä kertaa vaalien toista kierrosta oli jo kertaalleen siirretty alkuperäisestä, joulukuuhun suunnitellusta vaalipäivästä, kun Haitin vaaliviranomainen ilmoitti kahta päivää ennen sovittua vaalipäivää, että vaaleja on jälleen lykätty, eikä uutta vaalipäivää ole tiedossa. Martelly astunee silti syrjään helmikuun alussa Haitin karnevaalin alkaessa – hänellä on jopa aikomuksena laulaa karnevaalikulkueessa.

Miten tässä näin kävikään?

Martellyn alla Haitin jo alun perin hatara demokratiakehitys on kärsinyt edelleen (myös muut kehitystulokset ovat olleet kovin vaisuja – kattava katsaus Martellyn kiinnostavaan persoonaan ja hänen kautensa heikkoon lopputulokseen löytyy Jon Lee Andersonin kirjoittamana tämän kuun New Yorkerista). Martelly ehti olla vallassa melkein koko kautensa, ennen kuin ensimmäiset vaalit järjestettiin elokuussa 2015, jolloin äänestettiin eduskuntavaalien ensimmäinen kierros. Haitin eduskunta koostuu 118 edustajan Chambre des Deputes -alahuoneesta ja 30 edustajan senaatista. Senaatin edustajien tulisi vaihtua kolmasosittain joka toinen vuosi, mutta koska vaaleja ei ollut järjestetty ajallaan vuonna 2012, oli senaatissa nyt 20 paikkaa ehdolla. Edellinen Chambre des Députés oli hajonnut tammikuussa 2015, jolloin Martellya vastaan osoitettiin rajusti mieltä. Syksyllä 2015 Haitissa oli siis ainoastaan 11 vaaleilla valittua julkisen vallan edustajaa jäljellä – Martelly ja kymmenen senaattoria. Heikosta uskosta demokratiaan kertoo äänestysprosentin alhaisuus: elokuun vaaleissa alle viidesosa rekisteröidystä äänestäjistä käytti äänestysoikeuttaan. Vaalitarkkailijat kritisoivat vaalipaikoilla tapahtunutta väkivaltaa, pitkiä jonoja ja epäselvyyksiä äänestyslipukkeissa. 25 vaalipaikan tulokset (5 prosenttia vaalipaikoista) hylättiin ja 16 ehdokasta diskvalifioitiin väkivaltaan lietsomisesta. Kuitenkin tarkkailijoiden yleinen näkökulma vaaleista oli, ”hyvä kun järjestettiin”, puutteista huolimatta.

Elokuun vaalikierroksen jälkeen vaaliviranomaiset ja pääministeri Evans Paul lupasivat äänestäjille rauhallista vaalipäivää lokakuuksi, jolloin pidettiin kunnallisvaalit (jotka olivat myös kolme vuotta aikataulustaan jäljessä), eduskuntavaalien toinen kierros, ja presidentinvaalien ensimmäinen kierros, jossa ehdolla oli huikeat 53 ehdokasta. Kolmella heistä arveltiin olevan todellisia mahdollisuuksia tulla valituksi: Martellyn valitsemalla Jovenel Moïsella, poliittisella kentällä vasemmalle sijoittuvalla Jude Célestinilla ja entisellä senaattorilla, populisti Moïse Jean-Charlesilla. Haitin puoluepolitiikka on rikkonaista (siitä kertoo jo ehdokkaiden valtava määrä) ja vahvasti henkilöitynyttä – Martellyn puolueen nimi on Parti Haitien Tet Kale (PHTK) eli haitilainen kaljupääpuolue, Martellyn ulkonäön mukaan. PHTK:n ehdokas, Martellyn vahvasti tukema ja äänestäjille aiemmin tuntematon Jovenel Moïse, on kampanjoinut ”banaanimiehenä”, sillä hän on aloittamassa uudelleen banaanivientiä Haitista. Vaalien virallisen tuloksen mukaan Jovenel Moïse voitti ensimmäisen kierroksen 32.8 prosentin osuudella äänistä Célestinin tullessa toiseksi 25.3 prosentilla. Moïse Jean-Charles jäi kolmanneksi, ja neljänneksi sijoittui Haitin entisen, vuonna 2004 syrjäytetyn Jean-Bertran Aristiden Fanmi Lavalas –puolueen Maryse Narcisse, yksi vaalien kuudesta naispuolisesta ehdokkaasta.

 

Lokakuun vaalien onnistumista oli vaikea arvioida; väkivaltaa oli vähemmän kuin elokuussa, ja vaikka vaalitarkkailijoiden mukaan vaalit eivät olleet täysin mallikkaasti hoidettu, ei vaalivilppiäkään ollut ylenpalttisesti näkyvissä. On kuitenkin selvää, että jo pelkkä väkivallan ja vaalivilpin uhkakin vaikuttaa vaalitulokseen, vaikka uhka ei realisoituisikaan. Väkivallan uhka pitää äänestäjiä kotona, samoin kuin usko vaalivilppiin – mitä järkeä on äänestää, jos tulos on jo ennakkoon päätetty. Lopulta äänestysprosentti oli vain hiukan korkeampi kuin elokuussa, sillä noin neljänneksen Haitin 5.8 miljoonasta rekisteröityneestä äänestäjästä arvioidaan äänestäneen. Heistäkin yli puolet oli puolueiden asettamia vaalitarkkailijoita, jotka joidenkin kriitikoiden mukaan pystyivät äänestämään useaan otteeseen. Vaalien jälkeen asetetun puolueettoman vaalikomission tekemän, tammikuussa julkistetun tutkimuksen mukaan lokakuun vaaleja haittasi varsinaista vilppiä enemmän vaalihenkilökunnan osaamattomuus ja puutteellinen ammattitaito. Komission mukaan äänestystulos on silti pätevä, eikä seuraavaa kierrosta tarvitse siirtää.

Vaalivilpin todennäköisyys kuitenkin tarkoittaa, että hävinneet ehdokkaat voivat uskottavasti kyseenalaistaa tuloksen. Niin kävi nytkin. Ironista kyllä, Célestin, joka vuoden 2010-2011 vaaleissa joutui astumaan sivuun toiselta kierrokselta Organization of American States:n syytettyä häntä vaalivilpistä, syytti nyt Martellya äänestystuloksen tohtoroinnista Jovenel Moïsen hyväksi. Vuonna 2010 Célestinin sivuun joutuminen avasi ovet juuri Martellylle, joka oli ensimmäisellä kierroksella jäänyt kolmanneksi ja olisi siten pudonnut jatkosta. Nykyisissä vaaleissa taas Célestin on ilmoittanut boikotoivansa toista kierrosta ensimmäisen kierroksen epäkohtien vuoksi. Célestinin boikotti osaltaan vaikutti päätökseen lykätä vaaleja, sillä yhden ehdokkaan jatkokierros olisi ollut epämieluisa vaalien ulkomaalaisille tukijoille, erityisesti USAlle. Vaikka muut rannalle jääneet ehdokkaat, mukaan lukien Moïse Jean-Charles and Maryse Narcisse, ovat myös protestoineet vaalitulosta ja vaatineet uusia vaaleja järjestettäviksi, Haitin oppositio ei kuitenkaan ole yhdistynyt yhden ehdokkaan taakse. Jos näin kävisi, Jude Célestinillä voisi olla mahdollisuuksia presidenttiyteen.

Mitä seuraavaksi?

Perustuslain mukaan Martellyn on astuttava syrjään helmikuun 7. päivään mennessä, vaikka virallisesti hänen presidenttikautensa päättyy toukokuussa. Martelly on vannonut lähtevänsä karnevaalin ensimmäisenä päivänä. Näin on oletettavaa, että Haitiin tulee väliaikaishallinto, kunnes uudet vaalit järjestetään.

Mitä Haitin uusi presidentti sitten voisi tehdä Haitin kehityksen eteen? Tehtävä on uskomattoman haastava, ja tila tehdä politiikkaa on kovin kapea kansainvälisten toimijoiden puristuksissa. Haitin aiemmin tuottoisa maataloussektori on talouden uudistamisen myötä laajasti ajettu alas – erityisen tuhoisa on ollut yhdysvaltalaisen, subventoidun riisin rooli Haitin markkinoilla. Vaatteiden halpatuotanto, jonka piti olla Haitin pelastus ja jota taas on tuettu Yhdysvaltain toimesta tullivapaalla pääsyllä maan markkinoille, ei ole lunastanut lupauksiaan. Yhdysvaltain valtion kehitysyhteistyösiiven USAIDin, Latinalaisen Amerikan kehityspankin, ja Haitin valtion yhteinen projekti, Haitin koillisosaan rakennettu Caracol-teollisuuspuisto, jonka piti olla yksi maanjäristyksen jälkeisen jälleenrakentamisen kulmakivistä (siitä huolimatta, että vuoden 2010 maanjäristys ei osunut Caracoliin ollenkaan) on tuottanut paljon odotettua vähemmän työpaikkoja, eikä sillä ole ainakaan toistaiseksi juuri mitään vaikutusta ylikansoitetun pääkaupungin Port-au-Princen ahdinkoon. Samalla Haiti on tunnettu niinsanottuna kansalaisjärjestöjen luvattuna maana, jossa kansalaisilla on kovin vähän sananvaltaa oman maansa asioista ulkopuolisten, ulkomaalaisten järjestöjen tuottaessa suurimman osan peruspalveluista.

On helppo sanoa, mitä Haitissa tarvitaan – alkuun ainakin työpaikkoja ja toimivia peruspalveluja – mutta on vaikeampaa nähdä, miten se olisi toteutettavissa. Tarvitaan toimiva hallintoa, jolla on riittävä budjetti. Tarvitaan presidentti, joka ei tavoittele etua vain itselleen ja lähipiirilleen – mutta jolla olisi riittävästi poliittista valtaa saadakseen mitään aikaiseksi. Tarvitaan ”kansainvälinen yhteisö”, USA etunenässä, joka tukisi Haitin kehitystä haitilaisten ehdoilla ja aidossa yhteistyössä. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, sillä se vaatii Haitin hallitukselta vastuunkantoa kleptokratian sijaan, ja toisaalta kansainvälisiltä toimijoilta korkeampia odotuksia ja enemmän vastuullisuutta oman toimintansa tuloksellisuudesta. Aiemmin viitatun Jon Lee Andersonin ansiokkaasti esiintuoman ”matalien odotusten tyrannian” tulisi väistyä, jotta haitilaisten tulevaisuus näyttäytyisi valoisampana. Muuten ei tarvita kuin yksi shokki, kuten ruoan hinnan tavallista rajumpi nousu, tavallista tuhoisampi hurrikaanikausi tai vaikkapa Zika-viruksen laajamittainen puhkeaminen Haitissa, niin haitilaisten kykyä sopeutua koetellaan vielä rankemmin kuin nyt. Tuli presidentiksi Moïse tai Célestin, oikeistolainen banaanimies tai vasemmistolainen insinööri, varmaa on, että töitä riittää seuraavaksi viideksi vuodeksi ja pitkälle eteenpäin. Vaaliprosessin pitkittyminen vaan lykkää tämän työn aloittamista.