Viime vuoden lopulla kirjoitettiin historiankirjat uusiksi öljymarkkinoilla kun öljyn hinta yllättäen vain muutamassa kuukaudessa enemmän kuin puoliintui. Laskun odotettiin taittuvan öljyntuottamaiden etujärjestö OPECin ja sen voimakkaimman jäsenen Saudi-Arabian päätöksellä öljytuotannon vähentämisestä, mikä olisi ollut linjassa maan aiemman energiapolitiikan kanssa. Tämän sijaan Saudi-Arabia ajoi järjestössä läpi päätöksen öljytuotannon pitämisestä – matalankin kysynnän edessä – ennallaan, antaen markkinoiden vapaasti määritellä ”lattian” öljyn hinnalle. Päätavoitteena oli mitä ilmeisimmin ajaa OPECin ulkopuolista – etenkin öljyn tarjontaa potentiaalisesti nopeastikin lisäävä, mutta perinteisiä öljyesiintymiä hankalammin porattava ja tuotettava liuskeöljy – tarjontaa matalan hinnan kautta ulos markkinoilta. Tilapäinen, mutta tarpeeksi alhainen öljyn hinta tekisi uusista investoinneista liuskeöljyn poraamiseen kannattamattomia, vähentäen öljyn tarjontaa ja poistaen siten uhan Saudi-Arabialle epäedullisesta kilpailuasetelmasta. Tällä historiallisella päätöksellään Saudi-Arabiasta tuli kolmen vuosikymmenen tauon jälkeen aktiivinen hinnanasettaja (price maker) reaktiivisen vastaanottamisen sijaan (price taker). Ulkopoliittisessa kontekstissa tämä poikkeava päätös on kuitenkin linjassa maan profiilinnoston kanssa, joka on talouden ulkopuolella näkynyt mm. roolissa Syyrian konfliktissa.

Päätöstä voidaan pitää riskipitoisena (ainakin lyhyen tähtäimen) menetetyn tulonmuodostuksen ohella myös mahdollisten ulkoisten riskien tiimoilta. Viime viikkoina öljyn hinta on kuitenkin taasen lähtenyt nousuun kohti viime syksyä edeltäneitä lukemia, johtuen juuri Yhdysvaltain liuskeöljyn tarjonnan vähenemisestä. EIA:n mukaan tuotanto tällä metodilla supistui 14% huhtikuussa. Kuten alla esitetystä viivakaaviosta kuitenkin näemme, on nykyinen hintataso silti vielä kaukana viime syksyä edeltävästä tasosta. Esimerkiksi juuri Saudi-Arabian öljytulot ovatkin kaksi viidennestä pienemmät kuin vuosi sitten. Näin ollen, ottaen huomioon öljyn ja muiden hyödykkeiden hinnan ennakoinnin hankaluuden takia onkin syytä kysyä, miten öljyn hinnan dramaattinen lasku voi vaikuttaa Saudi-Arabiassa? Tämä kysymys on artikkelimme pohdinnan kohde.

Osin tuttu tarina…

Koska kyseessä ei ole ensimmäinen kerta kun heikentyneiden öljytulojen tuottamasta haasteesta, on pohdintamme on syytä aloittaa öljyn hinnan historiallisista vaikutuksista Saudi-Arabiassa. Öljyntuotannon juuret ovat 1930-luvussa, jolloin kuningas Ibn Saudin yhdysvaltalaisten öljyjäteille myöntämän luvan tiimoilta perustettiin Arabian American Oil Company, nyttemmin Saudi Aramco, joka on toiminut maalle tärkeänä tulonlähteenä alusta alkaen. Merkittävästi öljytulot alkoivat muovaamaan paikallista yhteiskuntaa kuitenkin vasta 1970-luvulla, jolloin öljykriisi toi maahan roimasti lisätuloja. Kuvaavaa on, että vuosien 1973 ja 1974 välillä maan öljyviennin arvo nousi melkein viisi ja puoli -kertaiseksi liki 6 miljardista dollarista 32,5 miljardiin dollariin. Öljytuloja käytettiin paitsi infrastruktuurin luomiseen ja parantamiseen myös kansalaisille ilmaisiksi tarjottuihin julkisiin palveluihin esimerkiksi koulutuksen sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden muodossa. Öljyn korkea markkinahinta ei kuitenkaan jatkunut ikuisesti ja vuonna 1980 alkaneen Irakin-Iranin sodan myötä kääntyi pidempikestoiseen alamäkeen, jonka vaikutuksilta 1980- ja 1990-luvuilla 60-90% (ajankohdasta riippuen) öljystä tulonsa saaneiden Saudien hallinto ei voinut välttyä. Kasvavan väestön ja pienentyneiden öljytulojen yhdistelmä loi tilanteen, jossa hallinto joutui tasapainoilemaan kansalaisten saavutettujen etujen ylläpitämisen ja taloudenpidon välillä. Vuosien 1984-1999 välillä vallinnutta jokavuotista budjettivajetta pyrittiin paikkaamaan tarkoin harkituilla leikkauksilla, markkinalainalla sekä valtiollisen omaisuuden myynnillä.

Pohdintamme kannalta merkittävää on, ettei tämä haastava ajanjakso ja heikentyneet öljytulot kuitenkaan horjuttanut maan hallintoa. Vastoin klassista renteeriteoriaa poliittista tyytymättömyyttä ja sen ilmaisua toki esiintyi maassa – esim. maan itäosan shiiaväestön tyytymättömyydestä koitunut ns. Qatifin kansannousu vuonna 1979 tai vaikkapa 47 saudinaisen ”autoprotesti” vuonna 1991 –, mutta nämä eivät korreloineet öljyn hinnan merkittävien muutosten kanssa. Pelkkää Saudi-Arabiaa laajemmalla otannalla asiaa tutkinut Harvardin Benjamin Smith on päätynyt siihen lopputulokseen, ettei öljybuumi tai hintojen romahdus vaikuta merkittävästi hallinnon kykyyn pysyä vallassa*.

…mutta vain osin

Tämä pala historiaa on merkittävä siksi, että osaamme sen myötä olla odottamatta nykyisen hallinnon äkillistä romahdusta akuutin talouskriisin keskellä. Maalla on joka tapauksessa turvanaan lähes viidentoista vuoden budjettiylijäämä ja valuuttavarantoa kolmen vuoden tuontien rahoittamiseen, arabikevään pakottamista suurista julkisista investoinneista huolimatta. Liialliseen optimismiin ei kuitenkaan kannata sortua. Saudi-Arabian demografiset haasteet – ja tämän myötä esim. nuorisotyöttömyys – ovat tänä päivänä omassa luokassaan, eikä nykyisen kulutason ylläpitäminen ole öljyn hinnan nykytasolla mahdollista keskipitkällä saati pitkällä tähtäimellä. Talouden diversifikaatioon tähtäävät toimet ovatkin välttämättömiä öljyvaurauden jälkeiselle Saudi-Arabialle.

Heikkojen öljytulojen aikakaudelta on kuitenkin hallinnollisen selviytymisen ohella olemassa myös toinen, ongelmallisempi, perintö. Niukempien resurssien aikana kilpailu valtiollisita resursseista tukien, tilausten ja palvelusten muodossa loi yhteiskuntaan jakaumia ja eri ryhmittymiä, jotka pyrkivät kilpailemaan näistä resursseista. Koska suhteita pyritään luomaan eri ryhmittymissä vertikaalisesti, kohti tulonmuodostuksen huippua, ei keskinäistä koordinaatiota juuri synny. Tämä Steffen Hertogin segmentoiduksi klientelismiksi nimeämä ilmiö on ollut omalta osaltaan nakertamassa maan institutionaalista kykyä suorittaa merkittäviä rakenteellisia uudistuksia.

Erävoitto?

Saudi-Arabian kohdalla taistelu öljytuotannon puolustamisesta saattaa juuri tällä hetkellä näyttää maalle edulliselta ja ensimmäisiä voittotuuletuksia onkin jo kuultu. On kuitenkin huomioitava, kuten mainittua, etteivät pitkän tähtäimen kehitykselliset haasteet ole muuttuneet, eivätkä tule katoamaan ilman rakenteellisten uudistusten toteutusta. Näistä tärkeimpinä voi mainita koulutuksen, työmarkkinoiden ja tuhlaavan energian käytön, joka nykyisillä pienentyneillä öljytuloilla on entistä ongelmallisempi. Kuningaskunnassa, joka on tällä hetkellä kovin keskittynyt akuuteiksi kokemiinsa turvallisuusuhkiin niin strategisella (Iranin alueellisen hegemonian tavoittelu) kuin taktisella (ilmaiskut Jemenissä, pidätykset sisäisen turvallisuuden nimissä) tasolla on kuitenkin vaikea nähdä jatkuvan taloudellisen hyvinvoinnin kannalta välttämättömiä talouden avaamiseen ja diversifikaatioon tähtääviä toimia esimerkiksi naisten aseman parantamisen kautta. Tämä on huolestuttavaa, sillä pidemmällä ajanjaksolla maan tulonmuodostuksellinen uhka ei välttämättä tule niinkään liuskeöljyn kuin vaihtoehtoisten energian puolelta, tulevaisuuden kuljetuksen ollessa yhä enenevissä määrin sähkö-, ei polttomoottoriin perustuvaa. Tämä siirtymä tuskin jää odottamaan viimeisen öljypisaran käyttöä.

*) Se miksi näin on vaatinee oman artikkelinsa.