”Jumalan, Armeliaan Armahtajan nimeen. Kunnia Jumalalle, maailman Herralle, Armeliaalle Armahtajalle, Tuomiopäivän Ruhtinaalle.” Yle radio 1 -kanavalla luetaan parhaillaan Koraani suomeksi 60-osaisena luentana. Noin miljardin ihmisen pyhänä kirjanaan pitämän kulttuuriteoksen lukeminen mahtuu ilmiselvästi Yleisradion sivistystehtävän puitteisiin. Ainakin islamin osalta tässä sivistystehtävässä näyttää joidenkin mielestä piilevän vakava ongelma ja palaute on ollut sen mukaista. Ylessä on otettu nettipalstojen reaktiot sen verran tosissaan, että YleX laati vastaukset joihinkin nimettömiinkin kommentteihin. Vastalauseet ovat kieltämättä olleet varsin voimakkaita.

Käsi Raamatulla, kuinka moni ajattelee Ylen jo vuosia televisioimien jumalanpalvelusten tai joka-aamuisten ja -iltaisten radiohartausten johtavan suurten väkijoukkojen yhtäkkiseen kirkkoon liittymiseen?

Mutta vakavasti, tätä nettiraivoa ei kannata kuitata merkityksettömänä. Kommenttipalstojen ulkopuolelta ainakin Perussuomalaisten kansanedustajat ovat ottaneet kantaakseen noitavasaran roolin. Olli Immonen (ps, Oulu) veti esiin Hitler-kortin rinnastamalla Koraanin Mein Kampfiin, koska ”molemmat teokset sisältävät vihaa ja kiihotusta aatteen vihollisia kohtaan”. Maria Tolppanen (ps, Vaasa) tweettasi Koraanin lukemisen ehkä provosoivan uusia ”isiss-taistelijouta” (sic). Mika Raatikainen (ps, Helsinki) jätti asiasta hallitukselle kirjallisen kysymyksen. Hän väitti, että ohjelma ”voi jopa osaltaan aiheuttaa radikalisoitumista”.

Ylen sivistystehtävälle on totisesti kysyntää. Suuntaan jos toiseen. Debatin ytimessä näyttää nimittäin olevan käsitys siitä, että Koraani itsessään on joko hyvä tai paha. Valitettavasti Helsingin Sanomat tuki tällaista käsitystä artikkelillaan, jossa listattiin teemoja kuten ’mitä Koraani sanoo alkoholista’ tai ’suhtautumisesta hulluihin’. Artikkelissa poimittiin Koraanin jakeita aiheesta jos toisesta hyvin vähäisillä selityksellä ilmeisesti ajatellen, että ne puhuvat itse puolestaan. Korkean yleissivistyksen ja koulutuksen maassa ei pitäisi olla kenellekään yllätys, etteivät minkään uskonnon pyhät tekstit toimi näin yksioikoisesti.

Eräs uskontoja koskevan suomalaisen kansalaiskeskustelun paradokseista onkin, että uskonnosta vieraantuneet tai niitä vain vähän tuntevat näyttävät lähes automaattisesti ottavan käyttöön saman tekstintulkinnallisen periaatteen kuin kaikista fundamentalistisimmat protestanttiset kristityt. Yhden keskeisen uskonnonopetuksen viestin tulisikin olla: niin sanottu kirjaimellinen tulkinta on harhakuvitelma. On olemassa monia perinteitä, joissa uskonnollista tekstiä uskotaan luettavan kokonaisuutena juuri niin kuin se on kirjoitettu, mutta missään perinteessä ei yksinkertaisesti voida ohittaa tulkintaa. Se on mahdotonta. Tämä pätee niin kristinuskoon, islamiin kuin mihin tahansa muuhunkin uskontoon.

Lainatakseni Ylen Koraani-ohjelman esittelyssä puhunutta Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaamia, Anas Hajjaria: ”Aina kun joku tulkitsee, niin pitää ottaa se kokonaisuus (…) eli ei voida ottaa jaetta pois kontekstista ja sitten sanoa, että näin Jumala sanoo.” Tämä on tietysti näkymä sisältäpäin. Joku saattaisi vastata, että kyseinen imaami voi hyvinkin ajatella näin, mutta toiset eivät ajattele samoin. Tämä on totta. Monet kristityt ja muslimit ovat ottaneet yksittäisiä jakeita ja perustelleet ratkaisunsa niille. Heidän tulkintansa edustaa kirjaimellista tulkintaperinnettä, mutta se ei tarkoita, että se todellisuudessa pystyisi olemaan kirjaimellinen siinä mielessä, että se jotenkin ohittaisi tulkinnan. Tarkastellessa erilaisia lukutapoja ulkopuolelta käsin, ei ole mitään syytä asettaa ”kirjaimellista tulkintaa” aidomman tai uskottavamman perinteen asemaan. Kirjaimellisuuteen vetoaminen ei myöskään vapauta tulkitsijoita vastuusta tai ulkoista sitä tekstille. Jokaisessa tapauksessa on helppo osoittaa useita jakeita, joita ei käytetä tai jakeita, joiden käyttö sisältää voimakasta tulkintaa. Tulkintaa ei yksinkertaisesti voi ohittaa, vaikka tulkitsija kuvittelisi tekevänsä niin.

Esimerkiksi kysymys siitä, onko islam tai kristinusko väkivaltainen uskonto, tai onko Raamattu taikka Koraani väkivaltainen kirja, ei selviä kaappaamalla yksittäisiä jakeita. Se ei edes selviä lähestymällä kyseisiä teoksia kokonaisuutena, sillä molemmat tehtävät voidaan suorittaa ja ollaan suoritettu hyvin monenlaisilla tavoilla. Miltei mitä tahansa uskontoa on mahdollista tulkita raakaan väkivaltaan oikeuttavana, kuten vaikkapa nykyisin suurelta osin pasifistisen anabaptistisen perinteen Münsterin teokratiassa tai Isiksen hallitsemilla alueilla. Listaa voisi jatkaa miltei loputtomiin.

Kysymys siitä, mikä on ”oikea” tulkinta kustakin pyhästä kirjasta ja niiden ympärille kasvaneesta perinteestä on viime kädessä kunkin uskonnollisen yhteisön sisäinen teologinen kysymys, johon ei ole selvää vastausta. Uskonnolliselle tekstille annetaan yhä uusia merkityksiä yhä uusissa tilanteissa. Niissä on aineksia moneksi. Niistä käydään keskustelua uskontojen sisällä. Sikäli kun ne vaikuttavat yhteiskunnan toimintaan ja yhteiseen elämiseen, hyväksyttävistä pelisäännöistä tulee käydä keskustelua myös eri uskonnollisten yhteisöjen ulkopuolella ja niiden kanssa.

”Kuinka voit sanoa veljellesi: ’Annapa kun otan roskan silmästäsi’, kun omassa silmässäsi on hirsi?” Samaa Raamattua, joka kehottaa meitä rakastamaan lähimmäisiämme kuin itseämme, on käytetty väkivallan, sorron ja alistamisen aseena. Se sisältää miljoonia ihmisiä koskettaneita, vapauttaneita ja inspiroineita, vallankumouksellisia viestejä ymmärryksen ylittävästä rakkaudesta. Se on muuttanut elämiä, muovannut kulttuuria, ollut niin armon kuin koston väline. Kannattaako se tiivistää pariin jakeeseen? Voiko sen päälle lyödä leiman? Onko se ehkä jotenkin perinnäiseltä olemukseltaan väkivaltainen? Jos tällaiseen tehtävään lähtee – jos sallitte pienen reductio ad absurdumin à la Hesari – voisi ”Raamattu bussimatkan aikana” näyttää myös tältä:

Mitä Raamattu sanoo väkivallasta?

”Mene siis nyt ja kukista amalekilaiset. Julista heidät ja heidän omaisuutensa Herralle kuuluvaksi uhriksi. Älä sääli heitä vaan tapa kaikki, miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, härät ja lampaat, kamelit ja aasit.” (1. Sam. 15:3)

”Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.” (Matt. 10:34)

Ja sinä Babylon, tuhoon tuomittu nainen! Hyvin tekee se, joka sinulle kostaa sen minkä meille teit. Hyvin tekee se, joka tarttuu lapsiisi ja lyö ne murskaksi kallioon! (Ps. 137:8–9)

Mitä Raamattu sanoo kuolemanrangaistuksesta?

Se, joka pilkkaa Herran nimeä, surmattakoon. Kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi, olipa hän maahan muuttanut siirtolainen tai syntyperäinen israelilainen. Hänet surmattakoon, koska hän on pilkannut Herran nimeä. (3. Moos. 24:16)

Mitä Raamattu sanoo orjuudesta?

Voitte ostaa orjiksenne myös keskuuteenne asettuneita muukalaisia samoin kuin heidän perheenjäseniään, vaikka nämä olisivatkin teidän maassanne syntyneitä. Heitä voitte pitää pysyvänä omaisuutenanne (3. Moos. 25:44–45)

Mitä Raamattu sanoo noituudesta?

Noitanaisen älä anna elää. (2. Moos. 22:17)

Mitä Raamattu sanoo partureiden toiminnasta?

Opettaahan jo luontokin teille, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi. (1. Kor. 11:4)

Harva kokee näitä Raamatun ydinviestiksi, mutta siellä ne ovat. Avaimena on tulkinta. Pyhissä teksteissä on aineksia moneksi, paljon riippuu siitä, miten kukin uskonnollinen yhteisö päätyy käyttämään niitä tekstejä, joita lukee.