(Huomioithan, että tämä artikkeli on 11 vuotta vanha. Artikkelissa esitellyt asiat, tilanteet ja analyysit eivät välttämättä päde enää nykypäivään.)

Itävalta sanoi ”Ja” yleiselle asevelvollisuudelle

Matti Pesu | 23.01.2013

Tammikuun 20. päivä Itävalta järjesti ensimmäisen suoran, neuvoa-antavan kansanäänestyksensä liittotasavallan historiassa. Äänestyksellä ratkaistiin 143 vuotta vanhan instituution, asevelvollisuuden, kohtalo. Itävallan poliittinen johto lupasi sitoutua lopputulokseen huolimatta äänestyksen neuvoa-antavasta luonteesta. Lopulta 60 prosenttia äänensä antaneista kannatti yleisen asevelvollisuuden säilyttämistä, ja näin yleisen asevelvollisuuden jatkuminen sinetöitiin. Miehistä 64 prosenttia tuki asevelvollisuutta, kun taas 55 prosenttia naisista oli nykymallin kannalla. Syksyn gallupeissa äänestyksestä povattiin alunperin paljon tiukempaa, mutta lopulta asevelvollisuutta kannatti selkeä enemmistö. Äänestysprosentti itsessään jäi 49 prosenttiin. Syksyllä povattiin äänestysprosentin suhteen huomattavasti kovempia lukemia. Koska kuitenkin lähes puolet äänioikeutetuista antoi äänensä, suoraa kansanvaalia voidaan alppimaan päättäjien mukaan harkita myös muissa kysymyksissä.

Kuten The Ulkopolitist syksyllä asiaa jo alusti, vastakkain olivat kahden hallituspuolueen ehdotukset. Sosiaalidemokraatit (SPÖ), puolustusministeri Norbert Darabosin johdolla, ajoi asevelvollisuuden lopettamista ja siirtymistä ammattiarmeijaan liittokansleri Werner Faymannin ollessa lähinnä taustalla. Tukea aloitteelleen SPÖ sai myös Itävallan vahvalta bulevardilehdistöltä. Konservatiivinen ÖVP populistisen FPÖ:n tuella kannatti yleisen asevelvollisuuden säilyttämistä, samassa rivissä seisoi myös Itävallan asevoimat, Bundesheer. Jörg Haiderin perustama Itävallan tulevaisuudenliitto BZÖ kulki omaa tietään ja kehotti ihmisiä boikotoimaan kahden valtapuolueen masinoimaa äänestystä, jolla on puolueen mukaan lähinnä puoluepoliittiset päämäärät.

Kuten syksyisessä tekstissä tuli ilmi, Itävallassa siviilipalvelus on hyvin merkittävässä roolissa. Lähes 75 prosenttia asevelvollisuuden säilyttämisen puolesta äänestäneistä ilmoitti, että siviilipalveluksen säilyttäminen oli tärkein syy kyllä-ääneen. Itävallan asevoimilla on taas ollut tärkeä rooli katastrofiavun antajana. Iso osa äänestäjistä ei uskonut ammattiarmeijan tarttuvan tarpeen tullen lapioon tai olevan valmis heittelemään hiekkasäkkejä esimerkiksi tulvatilanteen sattuessa. Varsinkin alppialueiden äänestäjien vaakakupissa katastrofiavun painoarvo oli suuri. Varsin mielenkiintoista oli, että vain murto-osa äänestäjistä sanoi antaneensa äänensä puoluekannan mukaan, ja harva perusteli äänestyskäyttäytymistään turvallisuuspoliittisin näkökannoin. Huvittavana esimerkkinä puoluelojaalisuuden rakoilemisesta oli, että boikottia ehdottaneen BZÖ:n kannattajat rahtautuivat uurnille noin viisikymmentäprosenttisesti.

Keskustelu ei osunut napakymppiin Keski-Euroopassakaan

Kuten Suomessa, asevelvollisuus on Itävallassa varsin tunteita herättävä instituutio, mikä väistämättä heijastuu aiheesta käytävään keskusteluun. Varsinaisesti puolustuspolitiikaan liittyviä kannanottoja oli hyvin kitsaasti, ja populistiset ja jokseenkin erikoiset kannanotot nostivat aina ajoittain päätään. Itävallassa asevelvollisuus on mielellään liitetty suosittuun puolueettomuuteen, ja varsinkin FPÖ heitti asian tiimoilta lisää vettä myllyyn. Myös SPÖ pyrki parhaansa mukaan vetoamaan äänestäjien tunteisiin, jotta nuoria miehiä rasittava ”pakkopalvelus” voitaisiin lopettaa. ÖVP kunnostautui kamppailun edetessä varsin erikoisella ajatuksella, jossa se näki asepalvelun keinona integroida maahanmuuttajia yhteiskuntaan. Ajatus oli hieman omituinen ottaen huomioon, että reilusta 6000 18-vuotiaasta maahanmuuttajamiehestä vain noin 20 prosentilla on Itävallan kansalaisuus.

Saksalainen sotasosiologi Ines-Jacqueline Werkner kritisoi Itävallassa käytyä keskustelua. Hänen mukaansa keskustelu keskittyi lähinnä puolesta-vastaan-argumentteihin, ja merkittävät turvallisuus- ja yhteiskuntapoliittiset kriittiset näkemykset loistivat poissaolollaan. Taloudelliset näkökulmat dominoivat suuresti keskustelua. SPÖ yritti vakuuttaa äänestäjät ammattiarmeijan kustannustehokkuudesta, kun taas ÖVP ja Bundesheer yrittivät toppuutella ja osoittaa, että yleinen asevelvollisuus on huomattavasti halvempi vaihtoehto.

Arvovaltatappio puolustusministerille ja bulevardilehdistölle

Välittömästi vaalituloksen tultua lehdistön huomio kääntyi asevelvollisuuden lopettamista ajaneen puolustusministeri Daraboksen suuntaan. Koska koko muutosyritys henkilöityi niin vahvasti puolustusministeriin, erospekulaatiot alkoivat. Darabos kuitenkin sanoi, että hän aikoo pysyä virassaan, sillä äänestys koski ministerin mukaan yleisen asevelvollisuuden eikä hänen toimikautensa lakkauttamista. Darabos saakin edelleen puoluetoverinsa, liittokansleri Faymannin täyden tuen. Keskustaoikeistolainen Die Presse -lehti kritisoi äänestyksen jälkeisessä pääkirjoituksessaan Darabosia ja toteaa, että hänen tulisi näyttää olevansa ministeri eikä vain ”puoluesotilas”, joka on puolueensa voimahahmojen talutusnuorassa.

Yleisen asevelvollisuuden säilyttäminen oli myös jonkinlainen niskalenkki populismista tai vähintäänkin muistutus bulevardilehdistön vallan rajoista. Itävallassa on muutama vahva lehti, jolla on kytköksiä muun muassa SPÖ:hön ja joka edustaa niin sanottua bulevardijournalismia. Sille on ominaista lehtien korkea painosmäärä, lyhyet ja tunteisiin vetoavat sekä skandaalihakuiset artikkelit. Lehdet ovat myös hyvin rikos- viihde- ja urheilupainotteisia. Malliesimerkki Itävallassa kyseisestä journalismista on Kronen Zeitung. Vaalitappio olikin näpäytys juuri kyseiselle lehdistölle, joka yritti muuttaa valtaansa poliittiseksi mandaatiksi. Tulos kertoikin siitä, että vaaleja ei voida  voittaa pelkästään ”bulevardeilla.”

Katse eteenpäin

Vaikka yleinen asevelvollisuus Itävallassa säilyykin, on se väistämättä muutoksen kourissa. Itävallan asevoimia uhkaa tulevaisuudessa taloudellinen romahdus, jos kuluja ei saada leikatuksi. Tulevana vuonna leikkauksia joudutaan tekemään muun muassa harjoituksiin ja polttoainekuluihin. Muutos on välttämätön. Sen tietää myös puolustusministeri Darabos, joka ensi töikseen vaati lisäresursseja, vaikka hän oli kuitenkin asevoimien reformoinnin suhteen skeptinen.

Bundesheerin korkea-arvoisin upseeri, pääesikunnan johtaja Edmund Entacher toivoi  myötätuulta puolustusvoimien reformille. Järjestelmän ylläpitoon meneviä kuluja tulisi vähentää mutta sotilaiden määrää lisätä. Asepalveluksesta tulisi tehdä myös houkuttelevampi. ÖVP:n puolelta uudistuksia luvataan, ja sisäministeri Johanna Mikl-Leitner sanoikin, että kesään mennessä reformin suhteen pitäisi tapahtua jotain ja että päättäjät ovat saanet kansalta tehtäväksi Bundesheerin uudistamisen. Mikl-Leitnerin mukaan järjestelmään ylläpitämiseen meneviä kuluja pyritäänkin leikkaamaan 70 prosenttia. Sisäministeri totesi myös, että hänen mielestään siviilipalvelusta tulisi asepalveluksen ohella uudistaa avaamalla se vapaaehtoispohjalta naisille.

The Ulkopolitistissa ennustetiin syksyllä, että Itävallassa käytävä asevelvollisuuskeskustelu herättäisi mielenkiintoa myös Suomen suunnalla. Onhan näiden kahden maan turvallisuuspoliittinen orientoituminen sama, ja Suomessa on myös käytössä yleinen asevelvollisuus, joka on puolustusratkaisumme ytimessä. Näin ei kuitenkaan käynyt, jos medianäkyvyys toimii kiinnostuksen mittarina. Itävallan tapahtumat on tähän mennessä kuitattu muutamalla pienellä uutisella ja tiistain Helsingin Sanomien pääkirjoituksella ilman sen syvempää tutustumista käytyyn debattiin. Jos ja kun reformitoimet Itävallassa alkavat, on sangen mielenkiintoista nähdä, miten se Suomessa noteerataan – varsinkin jos Itävalta kykenee onnistuneesti reformoimaan yleistä asevelvollisuutta sekä puolustusvoimiaan.