Princetonin yliopiston professori, EU-integraatioteorioiden jumala (ja oopperakriitikko!) Andrew Moravcsik luennoi eilen Helsingin Yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston järjestämässä Eurooppa-tutkimuksen päivä  -tapahtumassa otsikolla “Why Europe, not China, is the Other Superpower of the 21^st Century”.

Amerikanunkarilainen Moravcsik valloitti loistavana esiintyjänä täpötäydeden Euroopan komission luentosalin Malminkadulla, vaikka kiisti luennossaan perinpohjaisesti melko yleisesti hyväksytyn totuuden Kiinan noususta ja Euroopan taantumasta.

Muuttuva maailmanjärjestys, supervaltojen tulevaisuus ja maailman napojen lukumäärä ovat varsin haastava tutkimuskohde, eikä ainoastaan siksi että tulevaisuutta on erittäin vaikea ennustaa. Tulevaisuuteen on toki kiehtovaa kurkistaa, koska faktojen sijaan voi käyttää mielikuvitusta.

Moravcsikin argumentista ei tosin puuttunut faktoja. Hän kävi läpi vallan eri muotoja aina sotilaallisesta mahdista kansainväliseen kauppaan, ja pyrki osoittamaan että Eurooppa peittoaa nyt ja lähitulevaisuudessa Kiinan kaikilla vallan mittareilla. Moravcsik nosti esille muun muassa:

– puolustusmenot: Kiina käyttää 5%, EU 21% maailman menoista

– puolustusvoimien rakenteen: EU pyrkii dynaamisiin iskujoukkoihin, Kiinalla raskaat maavoimat.

– pehmeän vallan: Moravcsik painotti Euroopan etua nimenomaan ”siviilivallan” tai pehmeän vallan osa-alueella – hänen mukaansa Kiinan yhteiskuntamalli tai kulttuuri eivät ole maailmalla niin vetovoimaisia kuin Eurooppalaiset parlamentaariset mallit.

– kansainvälisen kaupan ja sijoitukset: EU on maailman suurin talous, jos se mitataan yhtenäisenä taloutena. Kiinan GDP on noin 9% maailmantaloudesta, EU:n taas yli 25%. Myös sijoituksissa (Foreign Direct Investment) sekä kaupassa EU vetää pitemmän korren.

Moravcsikin argumentin voi haastaa kahdelta suunnalta. Ensinnäkin, on vähintäänkin arvelluttavaa kohdella EU:ta yhteinäisenä toimijana varsinkin ulko- ja turvallisuupolitiikan osalta. Viimeistään Libyan sota sekä eurokriisi ovat osoittaneet yhtenäisen EU:n myytiksi.

Kysymysosiossa nousi esille kuitenkin tärkeä pointti: mitä jos mikään suurvalta ei hallitsekaan 21. vuosisataa? Tähän uskoo esimerkiksi Barry Buzan, vastikään eläköitynyt kansainvälisen politiikan professori. Hänen mukaansa tätä vuosisataa kuvaa parhaiten käsite ”de-centralized globalism” – kansainvälinen järjestys, jossa ei ole lainkaan napoja.

Maailmanjärjestyksen napaisuus (polarity) on kylmän sodan aikana suosiota saavuttanut käsite, joka kuvaa valtatasapainoa kansainvälisessä järjestelmässä. Euroopassa vallitsi ennen toista maailmansotaa moninapainen (multipolar) järjestelmä, kun taas kylmän sodan aikana maailma oli jakautunut kahtia kaksinapaiseksi (bipolar) järjestelmäksi. Kylmän sodan päättymisen jälkeen koitti hetkellisesti yksinapainen (”unipolar moment”) järjestelmä, jossa Yhdysvallat dominoivat kansainvälistä järjestelmää.
On epäselvää, minkälaisessa maailmanjärjestyksessä elämme nyt. On kuitenkin tosiasia, että kansainvälisellä kilpakentällä on aikaisempaa enemmän kilpailua: perinteiset suurvallat, etunenässä Yhdysvallat, kohtaavat kilpailua sekä muilta, nousevilta valloilta sekä ei-valtiollisten toimijoiden vuoksi.

The Ulkopolitist heittää pallon lukijoille: mitkä valtiot tai voimat ovat 21. vuosisadan suurvaltoja? Vai onko suurvalta käsitteenä kuollut? Näitä kysymyksiä tullaan todennäköisesti pohtimaan vielä pitkään, mutta vain aika näyttää mitä tulevaisuus todella tuo tullessaan.