(Huomioithan, että tämä artikkeli on kahdeksan vuotta vanha. Artikkelissa esitellyt asiat, tilanteet ja analyysit eivät välttämättä päde enää nykypäivään.)

Out of office, looking for frankincense and myrrh

The Ulkopolitist | 23.12.2016

christmas-1299283_1280

The Ulkopolitist laajentui merkittävästi kesän lopussa. Nyt yhteensä 66 kirjoittajan ja toimittajan verkosto on tuottanut entistä useampia ja laadukkaampia analyyseja yhä useammasta aihepiiristä. Syyskuusta jouluun julkaisimme yhteensä 57 artikkelia. Olemme analysoineet muun muassa Startup kulttuurin myyttejä, Venäjän energiapolitiikkaa sekä sotaa Ukrainassa, Kolumbian rauhanprosessiaYhdysvaltain vaaleja ja uutta ulkoministeriäSyyrian sotaa, Kiinan johtoamaailmantalouden muutoksia ja suomalaisen ulkopoliittisen ajattelun murrosta. Lisäksi olemme muistelleet 60 vuoden takaista Unkarin kansannousua ja 25 vuotta sitten hajonnutta Neuvostoliittoa. Pientä hupailuakin on ollut.

Takana on siis täysi syksy ja edessä vielä täydempi kevät. Palaamme taas tammikuun puolessa välissä säännölliseen julkaisutahtiimme pienen joululoman jälkeen. Monien muiden aiheiden ohella tulemme analysoimaan Yhdysvaltain uuden presidentin kauden aloitusta sekä pidämme silmällä Ranskan presidentinvaaleja. Elämme kiinnostavia aikoja. Otamme edelleen myös vastaan vieraskynätarjouksia sekä ehdotuksia merkittävistä teemoista, joita The Ulkopolitistissa soisi käsiteltävän.

Ennen vetäytymistämme lanttulaatikon ja notkuvien kirjapinojen ääreen The Ulkopolitistin toimitus haluaa lausua hartaan kiitoksen Teille, hyvät lukijat. Kiitos kommentoinnista, artikkeleiden jakamisesta ja hyvistä keskusteluista niin verkossa kuin eri tilaisuuksissa. Jatkamme ensi vuonna.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!