Jaa

trump_xi2

(Kuva: Wikimedia)

Yhdysvaltain presidenttinä aloittavan Donald Trumpin ulkopoliittinen retoriikka on herättänyt aiheellista huolta kaikkialla maailmassa. The Ulkopolitistin kaksiosainen artikkelisarja ”Aasia Donald Trumpin valtakaudella” tarkastelee Aasian tulevaisuudennäkymiä alueen keskeisimpien suurvaltojen, Yhdysvaltain ja Kiinan näkökulmista. Sarjan ensimmäinen osa on luettavissa täällä.

Yhdysvaltojen uusimman nokkamiehen, Donald Trumpin, valinta presidentiksi sekä orastavat, vielä selkiintymättömät ulkopoliittiset linjaukset puhuttavat kaikkialla. Myös Kiinassa. Suhde Yhdysvaltoihin on ylivoimaisesti Kiinan tärkein kahdenvälinen suhde, eikä Kiinalle ole lainkaan yhdentekevää, kuka Valkoista taloa hallitsee.

Kiinassa ehdokkaat jakoivat mielipiteitä ja vaalitulos toi mukanaan useita epävarmuustekijöitä. Trumpin ensimmäiset linjaukset ovat vahvistaneet Kiinassa jo vaalikampanjoinnin aikana virinnyttä toiveikkuutta, että Trump osoittautuisi edeltäjiään vähemmän “ideologiseksi” ja Trumpin oletettu liikemiesmäinen pragmaattisuus koituisi myös Kiinan eduksi.

Kiinan ja Yhdysvaltojen suhteiden tulevan suunnan määrittää lopulta se, mille tielle Trump lähtee suhteessa edeltäjänsä Aasian strategiaan, ja miten Trump suhtautuu Kiinan ”ydinintresseihin”, maiden kauppasuhteisiin ja suhteiden positiiviseksi kulmakiveksi muodostuneeseen yhteistyöhön globaaleissa haasteissa, ennen kaikkea taistelussa ilmastonmuutosta vastaan.

Obama tuotti Kiinalle pettymyksen

Kiinan suhde Yhdysvaltoihin on monimutkainen. Yhdysvallat-vetoisen kansainvälisen järjestelmän varassa ja ehdoilla pitkään kehittynyt ja voimistunut Kiina odottaa, että sen taloudellisen painoarvon suhteellinen kasvu olisi suoraan verrannollinen Yhdysvaltojen sille antamaan arvostukseen ja sananvaltaan Kiinalle tärkeissä kysymyksissä. Toisaalta Kiina ei kuitenkaan koe, että se olisi valmis, Yhdysvaltojen odotusten mukaisesti, ottamaan enemmän vastuuta globaaleista haasteista, joiden vaikutus Kiinaan ei ole välitön. Vaikeudet puolin ja toisin ymmärtää toisen näkökantoja tuovat kitkaa suhteisiin.

Barack Obaman ensimmäistä kautta värittänyt toiveikkuus vaihtui vähitellen pettymykseksi. Kiinalle valkeni, että vaikka Kiinan uhkaa korostanut retoriikka jäi taka-alalle, ei Yhdysvallat edelleenkään ollut valmis antamaan Kiinalle sen kaipaamaa arvostusta ja roolia, oli kyse sitten kahdenvälisten suhteiden määrittelystä, alueellisista kysymyksistä tai globaalista hallintajärjestelmästä.

Kiinan näkökulmasta asetelmaa murensi Obaman pivot/rebalance to Asia -politiikka, Kiinan ulosjättäminen Trans-Pacific Partnership -vapaakauppaneuvotteluista, Etelä-Kiinan meren tilanteen tulehtuminen sekä syytökset kyberhyökkäyksistä. Lisäksi Kiinan aloitteiden, kuten Aasian infrastruktuuri-investointipankin ja One Belt One Road -hankkeen motiivien kyseenalaistaminen sekä puuttumiset ihmisoikeuskysymyksiin katkeroittivat Kiinaa.

Yhdysvallat ei myöskään koko Obaman kaudella osoittanut mielenkiintoa Kiinan presidentti Xi Jinpingin peräänkuuluttamaan “uudentyyppiseen suurvaltasuhteeseen”, jota Kiina tarjoili reseptinä suurvaltapolitiikkaa historiallisesti leimanneiden virheiden ja nollasummapelimentaliteetin välttämiseen ja maiden suhteen perustamiseen kunnioitukselle ja yhteistyölle.

Kaiken tämän perusteella Pekingissä tulkittiin, että sen kansainvälisen aseman vahvistumisen haluttiin tapahtuvan edelleen sopeutumisena muiden, erityisesti Yhdysvaltojen asettamiin reunaehtoihin.

Julkisuudessa mielikuvaa kahdenvälisten suhteiden positiivisesta kehityksestä ja presidentti Xi’stä Kiinan historiallisen suurvalta-aseman palauttajana haluttiin kuitenkin varjella. Täysin tyhjin käsin ei jäätykään. Yhteinen sävel ilmastopolitiikassa muodostui Obaman kauden merkittävämmäksi perinnöksi. Yhteistyö huipentui, kun maat syyskuussa yhteistuumin ilmoittivat ratifioivansa Pariisin ilmastosopimuksen.

Paljon muuta konkreettista ei molempien peräänkuuluttamasta yhteistyöagendasta syntynyt. Kehitys jäi polkemaan paikoilleen. Kun uudet presidentinvaalit alkoivat häämöttää, Kiinalle alkoi vähitellen käydä selväksi, että radikaalia muutosta parempaan tuskin oli tulossa.

Vaalit jakoivat mielipiteitä Kiinassa

Yhdysvaltojen vaalien osalta Kiinassa on perinteisesti pelätty tuntematonta ja suosittu jatkuvuutta ja ennakoitavuutta edustavia ehdokkaita. Toisin kuin Euroopassa tai Yhdysvaltojen aasialaisissa liittolaisvaltioissa, joissa kannatus oli voittopuoleisesti Hillary Clintonin takana, Kiinassa näkemykset ehdokkaista polarisoituivat voimakkaasti vaalikampanjan aikana.

Kiinassa maan ylin johto kommentoi ulkopolitiikkaa vain harvoin. Virallista näkemystä edustavissa ulkoasiainministeriön lehdistötilaisuuksissa ehdokkaita kommentoitiin, Kiinan ulkopoliittiselle diskurssille tyypillisesti, tasapainottelevasti. Vain finanssiministeri Lou Jiwei intoutui laukomaan Trumpin talouspolitiikan olevan järjetöntä ja Yhdysvaltojen kansainvälisen johtajuuden oikeutuksen joutuvan vaakalaudalle, mikäli Yhdysvallat toteuttaa Trumpin vaatimat jopa 45 prosentin tariffit kiinalaisille tuotteille.

Hallitsevan kommunistisen puolueen äänitorvina toimivissa päivälehdissä, tutkijayhteisössä sekä nettifoorumeilla, ehdokkaista molemmat saivat sekä kiitosta että ankaraa kritiikkiä. Verkkokyselyissä kannatus ehdokkaiden kesken jakautui lähes tasan.

Clintonin vahvuuksiksi luettiin kokemus ja politiikan ennustettavuus. Myös yhteistyön Kiinalle tärkeissä kysymyksissä uskottiin jatkuvan sujuvammin. Toisaalta, Clintonin epäiltiin ajavan Obamaa aggressiivisemmin Kiinan patoamiseen pyrkivää Aasian politiikka. Hillaryssa kiinalaisia hermostutti lisäksi ideologisuus ja ihmisoikeuksien korostaminen. Valtaosa pitikin Clintonia hyökkäävänä ja suorastaan vihamielisenä Kiinaa kohtaan.

Vaalikampanjan aikana Trump keräsi Kiinassa selvästi enemmän kannatusta kuin muualla Aasiassa. Sosiaalisissa medioissa Trumpia kiiteltiin rehellisyydestä, suoruudesta, suoraselkäisyydestä ja päättäväisyydestä. Vahvat johtajat vetoavat kiinalaisiin. Trumpin Kiinaa koskevat solvaukset, puheet Kiinasta valuuttamanipuloijana ja kiinalaisille tuotteille asetettavista korkeista tariffeista pyyhkäistiin maton alle pelkkinä vaalipuheina. Kaikkia Trumpin höyrypäisyys ei kuitenkaan innostanut. Vastuuttomien ja epärealististen puheiden tulkittiin viestivän silkasta hulluudesta, joka olisi uhka vakaudesta ammentaville kahdenvälisille suhteille.

Trumpin vaalivoittoa nettikeskusteluissa ja kansallismielisten lehtien palstoilla pidettiin osoituksena länsimaisen demokratian toimimattomuudesta, jopa hulluudesta: elitistiset poliitikot ovat epäsuosittuja ja presidentiksi voi päästä rasistinen virkaan sopimaton ja kokematon henkilö. Amerikkalainen demokratia on kuollut, Kansan päivälehti julisti.

Toisaalta vaalien herättämä kiinnostus toimi myös merkittävänä pehmeän vallan välineenä. Kiinan ainoiden suorilla kansanäänestyksillä valittavien elinten, paikallisten kansankongressien vaalit ajoittuivat heti Yhdysvaltojen vaalien perään. Monilla paikkakunnilla vaalit jouduttiin uusimaan, koska jopa yli puolet äänistä oli osoitettu Hillarylle, Trumpille tai Kiinan entisille presidenteille. Tulkinnat vaalisotkusta vaihtelivat. Toisille se todisti, että demokratia ei sovi Kiinaan. Toisille se taas oli merkki kansanvallan edistyksestä: puolueen valitsemia tuntemattomia ehdokkaita on turha äänestää.

Vaalipuheista tositoimiin – ennenaikaista optimismia Kiinan “takapihalla”?

Kiinan itsetunto on korkeammalla kuin koskaan ennen vallan vaihtuessa Washingtonissa. Luottoa löytyy, että myös vastapuolella on halukkuutta vaalia vakaata suhdetta. Kiina-kortin heilutteluun vaalikampanjoinnissa on totuttu, eikä roiseistakaan sanankäänteistä hätkähdetä. Vaalipuheet vaalipuheina, varsinaiset teot presidenttinä ratkaisevat, miten maiden suhde kehittyy.

Suhteessa Obaman Aasian politiikan perintöön, Trumpin vaalikampanjan aikainen välinpitämätön suhtautuminen Aasian liittolaissuhteisiin lietsoi Kiinassa toiveikkuutta, että Trumpin ”Amerikka ensin” –asenne merkitsisi eristyneisyyden lisääntymistä Amerikan ulkopolitiikassa ja Amerikan vetäytymisestä Aasiasta, mikä lisäisi Kiinan strategista liikkumavaraa ennen kaikkea Etelä-Kiinan merellä.

Itä-Aasian osalta tilanne on monimutkaisempi. Yhdysvaltojen heikentyvä tuki Japanille todennäköisesti kannustaisi pääministeri Shinzō Abea maan sotilaallisen varustautumisen sallivaan perustuslakimuutokseen, mikä taas johtaisi kilpavarustelun kiihtymiseen. Myöskään Trumpin laukaisut Pohjois-Korean tilanteen ratkaisemisen sysäämisestä kiinalaisten vastuulle eivät miellytä Pekingiä.

Trumpin ensimmäisen sadan päivän työlista on vahvistanut Kiinassa näkemystä, että presidentti keskittyisi ensisijaisesti kotimaan kehitykseen, eikä suhtautuisi pakkomielteisesti geopolitiikkaan kaukana kotoa.

Odotukset amerikkalaisen vuosisadan päättymisestä Tyynellä valtamerellä saattavat kuitenkin olla ennenaikaisia. Vaalituloksen selvittyä Yhdysvaltojen liittolaiset Aasiassa ovat kilpaa pyrkineet varmistamaan sujuvan alun Trumpin hallinnon kanssa. Japanin pääministeri Abe oli ensimmäinen Trumpin vaalien jälkeen tavannut ulkomainen päämies. Jopa Filippiinien presidentti Duterte, joka vielä lokakuussa kovin sanankääntein ilmoitti maan kääntävän selkänsä pitkäaikaiselle liittolaiselle Yhdysvalloille, näyttää hylänneen ajatuksen liittolaissuhteen vaarantamisesta.

Lieneekö Pekingissä jäänyt lukematta myös Trumpin vaalikampanjan aikaisten ulkopolitiikan neuvonantajien visio “peace through strength”, joka peräänkuuluttaa Yhdysvaltojen vahvaa sotilaallista läsnäoloa alueella ja tukea Taiwanille Yhdysvaltojen intressien ja alueellisen vakauden säilyttämiseksi. Kaikkea sitä, mitä kiinalaiset eivät välittäisi nähdä.

Kiinasta vapaakaupan veturi Aasiassa?

Yhdysvaltojen Aasian strategian taloudellisen kivijalan, jo ratifiointivaiheessa olleen TPP-vapaakauppasopimuksen (Trans-Pacific Partnership) lentäminen roskakoriin näyttää olevan yksi Trumpin vaalilupauksista, jossa takinkääntö ei ainakaan heti ole ajankohtainen.

Kiinalle TPP on ollut hiertävä kivi kengässä. 12 Tyynen valtameren valtiota ja 40 prosenttia maailmankaupasta kattavan sopimuksen neuvottelut aloitettiin tarkoituksella ilman Kiinaa. Myöhemmin ovi Kiinalle avattiin, mutta paikka valmiiksi katetussa pöydässä ei sitä enää kiinnostanut. Periaatteellinen vastarinta alkoi kuitenkin murentua, kun ilmeni, että maailmantaloudesta hengittävä Kiina olisi TPP:n ja mahdollisesti myös transatlanttisen vapaakauppasopimuksen (TTIP) toteutuessa jäänyt auttamattomasti maailman merkittävimpien kauppasopimusten ulkopuolelle.

Kiinalle TPP:n hyllytys tuo nyt lisäpontta ajaa Kiinan omaa vaihtoehtoista alueellista talousarkkitehtuuria. Aasian ja Tyynenmeren alueen yhteistyöjärjestö Apecin huippukokouksessa presidentti Xi vetosi yleisöön järjestön 21 maata kattavan vapaakauppasopimuksen (FTAAP) vauhdittamiseksi. Kuskin paikan vapautuminen alueellisen taloudellisen integraation edistämisessä sopii Kiinalle. Poliittisista jännityksistä huolimatta neuvottelut Kiinan, Japanin ja Korean välisestä kauppasopimuksesta ovat vauhdissa. Lisää vettä rattaisiin saanee nyt myös Kiinan jo pitkään ajama Regional Comprehensive Economic Partnership (RCEP), joka on 16 aasialaisen valtion perinteisempi tulleja ja tariffeja koskeva kauppasopimus. Se ei sisällä TPP:n kaltaisia velvoitteita valtionyhtiöiden avaamisesta, ympäristöstandardeista tai työntekijöiden oikeuksista, jotka TTP:n kohdalla olivat Kiinalle ne vaikeimmat palat nieltäväksi, periaatteellisen “kuka päättää säännöistä” -kysymyksen lisäksi.

Kiinan ydinintressien ja kauppasuhteiden osalta odotetaan pragmatismia

Kiinan muita “ydinintressejä”, kuten sisäisiin asioihin puuttumattomuutta ja Tiibetin kysymystä koskien Kiinassa vallitsee usko, että liikemiestaustainen Trump osoittautuisi demokraatteja vähemmän ideologiseksi ja Dalai Laman tapaamiset tai ihmisoikeusrikkomuksiin puuttumiset eivät olisi Trumpin to do -listan kärjessä.

Pragmaattisuutta ja kompromisseja Trumpilta odotetaan myös kahdenvälisissä taloussuhteissa, joiden osalta Kiina joutui toistuvasti Trumpin kampanjapuheiden tulilinjalle. Kiinassa tiedetään hyvin, että kauppatariffeja voi asettaa vain yksittäisille tuotteille, ei kaikille kiinalaisille tuotteille ja että tariffeihin voi vastata. Käytäntöä testattiin kertaalleen Obaman kaudella kiinalaisten autonrenkaiden osalta. Kiinalaisten kananlihaan kohdistuneen vastahyökkäyksen myötä kauppasodinta loppui lyhyeen.

Kiinassa toivotaankin, että liikemiehenä Trump ymmärtää yhteistyön pikemminkin kuin vastakkainasettelun olevan lopulta myös Yhdysvaltojen taloudellinen etu. Kiinassa tunnetut ekonomistit ovat jopa väläytelleet, että TPP:n kaatuessa Yhdysvaltojen ja Kiinan tulisi tosissaan harkita kahdenvälistä vapaakauppasopimusta.

Yhteistyöagenda kaipaa uusia aloitteita

Trumpin uhkaukset irtisanoutua maita yhdistäneen ilmastopolitiikan sovituista tavoitteista huolestuttavat Kiinaa. Pitkään kehitysmaaretoriikan taakse piiloutuneelle Kiinalle myönnytysten tekeminen ilmastopolitiikassa on edellyttänyt, että myös Yhdysvallat, toinen maailman kahdesta suurimmasta saastuttajasta, on sitoutunut merkittäviin vähennystavoitteisiin. Ensimmäiset arviot Kiinassa eivät usko Trumpin luopuva Pariisin sopimuksesta, mutta toimeenpanon odotetaan jäävän passiiviseksi.

Kiinassa ympäristöongelmat ja ilman saastuminen ovat kuitenkin muodostuneet niin merkittäviksi yhteiskunnallista vakautta uhkaaviksi ongelmiksi, että perääntyminen olisi poliittisesti erittäin haastavaa. Kiinan onkin jo julistettu jatkavan valitulla ilmastopolitiikan linjalla Trumpista riippumatta.

Kahdenvälisen yhteistyön glooriaa tullee maiden kuitenkin etsiä muualta. Pekingissä mietittäneen jo, mikä toistaiseksi heikosti konkretisoituneista yhteistyöalueista, voisi olla seuraava kahdenvälisen yhteistyön lippulaiva. Löytyisikö yhteinen sävel viimein Afganistanissa?

Teelehtiä on luettu, mutta ovatko tulkinnat oikeita?

Obaman ja Xin viimeisessä tapaamisessa marraskuussa henki oli sovitteleva. Xi kiitti Obamaa tämän työstä maiden välisten suhteiden hyväksi. Epävarmuutta luoneen vaalikampanjan valossa Obaman Yhdysvallat näytti ehkä ainakin hetkellisesti varsin siedettävältä kumppanilta.

Välitön hermostuneisuus näyttää kuitenkin hellittäneen Pekingissä. Trumpin vaalien jälkeisten kannanotot ja ensimmäiset politiikkalinjaukset ovat jättäneet Kiinan rauhaan ja Kiinassa vaikuttaa nopeasti syntyneen käsitys, että Trump olisi poliitikkona ensisijaisesti pragmaatikko, jolle Amerikan intressi ei Washingtonin poliittisen eliitin ja edeltäjiensä tavoin tarkoittaisi pelkkää lukkiutumista geopoliittisen laskelmoinnin ja ideologisen visioinnin värittämään “kylmän sodan mentaliteettiin”. Toisaalta Trumpin kokemattomuus ja sen tuomat epävarmuudet tiedostetaan.

Trumpin ulkopoliittisesta strategiasta tiedetään lopulta kuitenkin vasta varsin vähän. Pragmaattisesti Kiinalle enemmän pelivaraa jättävää ja tunnustusta antavaa Trumpia toivovat kiinalaiset voivat vielä joutua pettymään. Jälleen kerran.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in comments
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa