Yhdysvaltain presidentinvaalien ensimmäinen vaaliväittely Donald Trumpin ja Hillary Clintonin välillä käytiin Suomen aikaa maanantain ja tiistain välisenä yönä. The Ulkopolitist julkaisi heti tuoreeltaan Facebook-sivuillaan Hanna Harrisonin analyysin väittelystä. Tässä kommentissa Harrison ja Ilkka Tiensuu käyvät väittelyä läpi hieman tarkemmin.

IT:  Hanna, kiitos erinomaisesta analyysista, jonka kanssa olin pitkälti samaa mieltä. Erityisesti huomioni kiinnitti arviosi, että väittelyssä ei ollut selkeää häviäjää. Ehdin itse katsomaan väittelyn vasta jälkikäteen, mutta olen tästä samaa mieltä kanssasi. Useimpien suomalaismediassa esitettyjen (ja sen puoleen myös monien yhdysvaltalaisten) arvioiden perusteella voisi kuvitella Clintonin pyyhkineen Trumpilla lattiaa, mutta minusta väittely oli huomattavasti tasaisempi. Kokonaisuutena Clinton esiintyi minusta vakuuttavammin (ja samaa mieltä olivat CNN:n tutkimuksen mukaan myös amerikkalaiskatsojat), mutta ei ero mikään suunnaton ollut.

HH: Aivan. Väittelyteknisesti arvioiden Clinton toki oli selvästi parempi ja hän perusteli argumenttinsa johdonmukaisesti, toisin kuin Trump. Täytyy kuitenkin muistaa, että vaalit ratkaistaan vaa’ankieliosavaltioiden äänestäjillä, ei yleisillä mielipidemittauksilla. Yhdysvalloissa on valtava määrä äänestäjiä, jotka eivät missään nimessä halua äänestää Clintonia, vaikka eivät pidä Trumpista. Trumpia auttaa väittelyssä myös se, että hän lähti väittelyyn haastajan roolista, kokemattomampana altavastaajana, ja jo pelkästään suhteellisen uskottava ja rauhallinen esiintyminen saattoi olla riittävästi väittelyn voittamiseen tietyn yleisön silmissä.

IT: Mutta oliko Trumpin esiintyminen edes suhteellisen uskottavaa ja rauhallista? Sanoisin, että joissain kohdin kyllä, toisissa ei…

HH: Trump aloitti väittelyn rauhallisesti ja esiintyi vakuuttavasti puheenvuoroissaan, mikä ei ole yllättävää, kun ottaa huomioon hänen tv-kokemuksensa. Toisaalta Clinton haastoi aktiivisesti monet Trumpin virheelliset väitteet ja sai Trumpin kiihtymään paljon herkemmin kuin mitä Trump hänet.

IT: Trump tuntui tosiaan käyvän sitä korkeammilla kierroksilla mitä pidemmälle väittely eteni. Osin kyse voi tosin olla siitä, että hän oli paremmin kotonaan alun talous- ja kauppapoliittisessa keskustelussa kuin loppupuolen kyberturvallisuus- ja ulkopolitiikkateemoissa. En silti sulkisi pois myöskään sitä joissakin arvioissa esitettyä ajatusta, että Clinton onnistui piikitellessään pääsemään Trumpin ihon alle tavalla, joka provosoi Trumpia heikentäen hänen suoritustaan loppua kohden.

HH: Clinton onnistui erityisesti loukkaamaan Trumpia tämän taloudellisiin hankkeisiin liittyen, kuten tämän tekemiin konkursseihin. Toisaalta, vaikka Trump kiihtyikin toisinaan, ei hän missään vaiheessa menettänyt malttiaan, ja onnistui useasti kääntämään huomion hänelle esitetyistä kysymyksistä muualle. Clinton pyrki osoittamaan, ettei Trumpissa ole ainesta presidentiksi. Tätä päämäärää olisi palvellut erinomaisesti se, että Trump olisi alkanut käyttäytyä avoimen aggressiivisesti.

IT: Mitä hän ei kyllä juurikaan tehnyt, vaikka päälle puhuikin melkoisen aktiivisesti. Sitä vastoin pistin merkille sen, että väittelyn edetessä Trump tuntui puhuvan yhä enemmän ja enemmän itsestään ja omista saavutuksistaan. Sanoisin tämän kielivän hermostumisesta. Egosentrismi on toki ollut tähänkin saakka hänen kampanjansa kantava voima, mutta väittäisin, että tämänkertainen ei ollut tarkoituksellista: Trump on pyrkinyt viime aikoina antamaan itsestään ”presidentillisemmän” kuvan – ja silloin, kun hän ei ole siinä onnistunut, tämä ei ole näkynyt gallupeissa positiivisesti (esimerkiksi silloin, kun hän heinä- elokuun vaihteessa arvosteli USAn armeijan palveluksessa kaatuneen muslimisotilaan perhettä). Mahdollisesti puheiden kiertyminen hänen itsensä ympärille laskee hivenen Trumpin osakkeita, vaikka The Donaldin suosioon vaikuttavista tekijöistä puhuttaessa ennusteiden laatiminen on harvinaisen vaikeaa.

HH: Totta ja tämä oli erityisesti tilanne vaikuttaa johtajalta, tv-hahmolta. Trump eksyi toistuvasti väärille teille vastauksissaan, osin varmasti vahingossa. Illan isäntä Lester Holt teki kiitettävää työtä yrittäessään pitää Trumpin linjassa ja kysyessään häneltä kysymyksiä uudestaan, kun tämä ohitti ne, esimerkiksi kysyttäessä, miksi hän ei ole julkaissut verotietojaan. Clinton pääsi tässä iskemään Trumpia vyön alle ja herättämään epäluuloja siitä, mitä Trump salailee ja kenelle hän on velkaa. Trump puolestaan veti mukaan Clintonin aran kohdan eli sähköpostiskandaalin. Molemmat ehdokkaat pyrkivät kääntämään toistensa vahvuudet heikkoudeksi – Clinton halusi antaa kuvan Trumpista huonona yritysjohtajana ja Trumpin kääntämään Clintonin poliittisen kokemuksen viaksi. Trump syytti pitkin väittelyä Washingtonia, siis aiempia ja ennen kaikkea nykyistä ”Obaman-Clintonin” hallitusta maan nykytilasta, ja pyrki maalaamaan Clintonista kuvan tyypillisenä poliitikkona, joka puhuu paljon ja tekee vähän. Ja samalla itsestään kuvan vaihtoehtona nykymeiningille.

IT: Ja Trump toisteli tuota niin paljon, että se on aivan varmasti tarttunut ainakin osan katsojista korviin. Montakohan kertaa Trump esimerkiksi muistutti Clintonin 30 vuoden urasta politiikassa – eikä todellakaan antanut ymmärtää sen olevan meriitti. Itsessään tämä ei toki ollut mitään nerokasta sanankäyttöä, mutta Trump on toistanut viestiä niin pitkään, että se välittyy pakostakin, ja siinä mielessä kyse on onnistuneesta viestinnästä.

HH: Täytyy myös mainita, että Clinton joutuu aivan eri arvioinnin kohteeksi naisehdokkaana. Ennen väittelyä häntä on syytetty kylmäksi ja etäiseksi, ja nyt hän todellakin hymyili läpi väittelyn ja otti Trumpin kommentit rauhallisesti vastaan. Naisehdokkaana hänen tulee olla tiukka, mutta hän ei voi missään nimessä menettää malttiaan tai suuttua väittelyn aikana. Tässä Clinton onnistui erityisen hyvin. Hän myös lausui illan parhaat kommentit, kuten “I know you live in your own reality” ja ”join the debate by saying more crazy things”.

Substanssillakin on väliä

IT: Totesit, aivan oikein, että ”väittelyssä ei ole kyse vain asiaosaamisesta vaan erityisesti ehdokkaan kyvystä reagoida nopeasti ja tiivistää asioita nokkelasti”. Käydään silti väittelytekniikan lisäksi vielä läpi sitä, millaisena ehdokkaiden substanssiosaaminen välittyi.

HH: Yksi Trumpin vakuuttavin isku oli hänen syytöksensä Clintonia vastaan siitä, että hän on Trumpin TPP-sopimusta kohtaan suuntaaman kritiikin vuoksi alkanut itsekin vastustaa sitä, vaikka vielä ulkoministerinä ollessaan sitä kannatti. Todellisuudessahan Clinton on pikemminkin seurannut tässä Sandersin linjaa. Clintonin isoin ongelma on luotettavuus, joten Trumpin kommentti herätti sopivasti kuvaa epäluotettavasta poliitikosta, joka vaihtaa mielipidettään tilaisuuden tullen. Myös pitkin kampanjaa esitetty väite Kiinasta ja Meksikosta syinä työpaikkojen katoamiselle Yhdysvalloista tuli lausuttua heti alussa, mikä vetoaa äänestäjiin.

IT: Huomasitko muuten, että Trump mainitsi pariinkin otteeseen esimerkkeinä osavaltioista, joista työpaikat katoavat Michiganin ja Ohion (ja kertaalleen myös Pennsylvanian)? Ei varmasti ole sattumaa, että esille nostettiin juuri ne Keskilännen vaa’ankieliosavaltiot, joiden duunariväestön kannatuksen voittaminen on Trumpin strategian keskiössä. Ja yhtä lailla duunarien kosiskelua oli myös se, kun Clinton heti aluksi muistutti oman isänsä olevan normaali työntekijä siinä missä Trumpin isä oli miljonääri.

HH: Trump toi tosiaan taitavasti esiin talouskriisistä kärsineitä paikkakuntia. Clinton iski aktiivisesti Trumpin talouspolitiikkaa vastaan “Trumped-up trickle down economy” -luonnehdinnallaan. Republikaanien mielestä varakkaiden veronkevennykset luovat lisääntyneiden investointien kautta hyvinvointia keskiluokalle ja pienituloisille, Clintonin mukaan taas ne olivat yksi finanssikriisin syy ja Trump yksi hyötyjistä.

IT: Trickle down economyn syyttäminen finanssikriisistä oli minusta taloustieteellisesti aika halpa yleistys, mutta argumenttina se pelasi erinomaisesti, kun Clinton sai ympättyä mukaan myös sen, että Trump oli viime vuosikymmenellä luonnehtinut kiinteistökuplan puhkeamista loistavaksi mahdollisuudeksi tehdä rahaa. Trumpin ”se on bisnestä” -välihuutokin sattui loistavaan kohtaan, kun Clinton pääsi jatkamaan kertomalla ”bisneksen” hinnaksi 5 miljoonaa kotinsa menettänyttä ja vielä enemmän menetettyjä työpaikkoja. Tästä kaikesta huolimatta sanoisin, että talouskeskustelussa Trump oli parhaimmillaan.

HH: Trump pyrki keskustelussa mustavalkoisesti osoittamaan, että Clintonia ei kiinnosta työpaikkojen lisääminen tai hän olisi jo tehnyt asialle jotain uransa aikana. Vähemmistöjä koskevassa osiossa Trumpilla sitä vastoin meni heikommin. Puhe ”helvetillisistä lähiöistä” sekä perustuslain vastaiseksi todetun stop and frisk -käytännön puolestapuhuminen tuskin lisäsivät hänen kannatustaan afroamerikkalaisten äänestäjien tai muiden vähemmistöjen joukossa.

IT: Mutta olivatko vähemmistöjen äänet tässä muutenkaan Trumpin ensisijainen kohderyhmä? Minusta hän pelasi varsin taitavasti yhtäältä esittämällä, kuinka kaameissa oloissa suurkaupunkien keskustoissa etniset vähemmistöt oikein elävätkään, ja toisaalta vaatimalla ratkaisuksi kovempaa kuria. Näin saatiin luotua vaikutelma siitä, että laki ja järjestys -politiikka olisi nimenomaan vähemmistöjen parhaaksi – ja tätä edesauttoi se, että Trump samalla luetteli, kuinka paljon ihmisiä Obaman kotikaupunki Chicagossa on hänen presidenttikautensa aikana murhattu. En usko, että tämä strategia juurikaan puree vähemmistöihin, mutta sitä vastoin kannastaan epävarmojen valkoisten tukea Trump saattoi manööverillään onnistua kasvattamaan. Clinton esiintyi aihepiirissä taitavasti vastaamalla juontaja Holtin kysymykseen siitä, onko poliisilla Clintonin mielestä rotuennakkoluuloja, että hänen mielestään niitä on kaikilla. Tässä onnistuttiin välttämään poliisin nostaminen silmätikuksi mutta samalla nostamaan rotuennakkoluulot kattavaksi ongelmaksi. Ensimmäinen ei suututa oikeistoa ja jälkimmäinen on vasemmiston mieleen.

HH: Ulkopolitiikassa Clinton erottui odotetusti myös edukseen. Hänen puheenvuoronsa siitä, että Yhdysvaltojen sanaan täytyy voida luottaa, osuivat hyvin Trumpin aiempiin kriittisiin lausuntoihin liittolaisille annetusta tuesta. Trumpin epäjohdonmukaisuus korostui tässä osiossa, ja hän väitti epäonnistuneesti, ettei aikanaan olisi tukenut Irakin sotaa. Hänen kommenttinsa siitä, että Clinton on taistellut ISIS:tä vastaan “koko aikuisikänsä”, oli myös todella kummallinen ja virheellinen.

IT: Minäkin pidin Trumpin ulkopoliittisia linjauksia, joissa välillä oltiin sitä mieltä, että Irak ja Libya olisi pitänyt jättää rauhaan ja välillä kysyttiin, miksei Yhdysvallat ole ottanut maiden öljyvaroja hallintaansa, usein epäjohdonmukaisina ja vielä useammin virheellisinä. En kuitenkaan tiedä, kuinka paljon ne käyvät amerikkalaisen vaa’ankieliäänestäjän korviin, tuskin kovin paljoa. Ja kuivemmin jaloin Trump minusta selvisi ulkopolitiikasta kuin sitä edeltäneestä kyberturvallisuuskeskustelusta, jossa hän yritti kiertää osaamisen puutettaan puhumalla kymmenvuotiaan poikansa ilmiömäisistä koodaritaidoista. Se oli ihan oikeasti vaivaannuttavaa katseltavaa.

HH: Ulkopolitiikalla ei tosiaan vaaleja ratkaista, vaikka se meitä kiinnostaakin. Väittelyn lopussa Clinton vielä pääsi sivaltamaan Trumpia taitavasti tämän aiemmista lausunnoista naisiin liittyen ja muistutti yleisöä, kenen kanssa olemme tekemisissä. Mutta kuten jo eilen sanoin, nyt on menossa väittelyn toinen vaihe, kun molemmat kampanjat pyrkivät kääntämään väittelyn voitokseen sosiaalisessa mediassa ja internetissä.

IT: Jos tältä istumalta pitäisi veikata, sanoisin Clintonin lisäävän johtoaan jonkin verran väittelyiden jälkeen tehdyissä gallupeissa. Se onkin tarpeen, sillä Trump oli noussut jo melkein rinnalle. Tai ehkä se on jopa välttämätöntä, ei vain tarpeen, sillä Trump tuntuu melkein järjestään syövän Clintonin kannatusta silloin, kun mitään erityistä presidentinvaaleihin liittyvää teemaa ei ole tarjolla. Suuresti arvostamani FiveThirtyEight-sivuston perustaja Nate Silver esitti mielestäni kiinnostavan teesin: Silverin mukaan Clinton kasvattaa kannatustaan silloin, kun kyse on puoluekokouspuheiden tai väittelyiden kaltaisista tilanteista, joihin on mahdollista keskittyä pidempään ja suunnitella etukäteen, Trump taas silloin, kun kyse on yksittäisiin uutisiin reagoinnista ja oman viestin esille tuonnista mediassa, mikä perustuu enemmän improvisaatioon.

HH: Trumpin taito reagoida kääntyy ajoittain häntä itseään vastaan, kun hän ei malta pysytellä irti Twitteristä ja lausuu typeryyksiä, joten seuraavat viikot mittaavat myös hänen itsekuriaan. Seuraava väittelyhän on jo puolentoista viikon päästä sunnuntaina ja erityisen kiinnostavaa on se, että amerikkalaiset pääsevät itse äänestämään kysymyksistä verkossa. Siitä ennen ensi tiistaina nähdään kehissä myös varapresidenttiehdokkaat Kaine ja Pence.

IT: Varapresidenttiehdokkaiden väittely on sikäli kiinnostava tänä vuonna, että he jäänevät harvinaisen paljon Clintonin ja Trumpi varjoon viimeksimainittujen värikkyyden vuoksi. Toisaalta melkoinen osa kansakunnasta toivonee tai pelännee, että kumpi hyvänsä presidentiksi valitaankin, hän saattaa joutua jättämään kautensa kesken jonkun skandaalin takia tai terveyden pettäessä. Siksi varapresidenttiehdokkaatkin saattavat saada astetta enemmän huomiota.