Jaa

Kuva: Wikimedia

Kuva: Alicia Nijdam, Wikimedia Commons.

Mihin suuntaan maailma on menossa? Kasvaako vai kutistuuko eriarvoisuus? Onko köyhyys vähenemässä? Onko järkevää edes keskittyä köyhyyden tai bruttokansantuotteen tuijottamiseen? Nämä ovat kehitystaloustieteen keskeisimpiä kysymyksiä. Se mitä näistä kysymyksistä painotetaan tärkeimpänä ja minkälaisen datan perusteella niihin vastaamme vaikuttaa huomattavasti siihen, minkälaisen kuvan maailmasta saamme.

Ruotsalainen lääkäri ja tilastotieteilijä Hans Rosling on onnistuneesti popularisoinut datan käyttöä kehityskysymysten parissa. Hänen keskeisten väittämiensä mukaan maailmalla menee paljon paremmin kuin aiemmin ja etenkin keskituloisten maiden nousun myötä huomattavasti suurempi osa maapallon ihmisistä elää paljon paremmissa olosuhteissa kuin aiemmin. Tämä antaa varsin positiivisen kuvan maailman tilasta. On totta, että köyhimmillä menee edelleen huonosti, mutta valtavan suuri määrä ihmisiä on saatu nostettua äärimmäisestä köyhyydestä. Eriarvoisuudesta tämä ei kerro mitään.

On käytännössä kolme eri tapaa tarkastella eriarvoisuutta ihmisten välillä. Ensimmäinen (Concept 1) vaihtoehto on vertailla maiden bruttokansantuotetta asukasta kohden. Tämän avulla voidaan käytännössä tarkastella elintasoa eri maissa. Maailman tilasta se ei kerro juurikaan, miljardin kiinalaisen keskimääräisellä elintasolla on sama painoarvo, kuin 300 000 islantilaisen. Toinen (Concept 2) vaihtoehto tarkastella eriarvoisuutta on katsoa väkimäärällä painotettua bruttokansantuotetta. Tällöin koko maailman tilannetta tarkasteltaessa jokaiselle annetaan arvoksi maansa bruttokansantuote asukasta kohden. Näin saamme realistisemman kuvan siitä, miten ihmisten todellinen tulotaso maailmanlaajuisesti jakautuu. Myös Hans Roslingin käyttämä data perustuu tähän painotettuun bruttokansantuotteeseen per asukas.

Kolmas (Concept 3) mahdollinen tapa tarkastella eriarvoisuutta on katsoa jokaista ihmistä yksilönä. Sen sijaan, että laskettaisiin maitten välisiä eroja, nähdään koko maailma yhtenä kokonaisuutena. Ensimmäisen ja toisen laskutavan hävittäessä maiden sisäiset erot globaalista vertailusta, tekee kolmas tarkastelutapa mahdolliseksi koko maailman eriarvoisuuden näkyväksi tekemisen.

Yksittäisten ihmisten tulotason määrittäminen on ehdottomasti työläämpää, kuin pelkillä keskiarvoilla pelaaminen. Käytännössä mittaamisen täytyy tapahtua ovensuukyselyin. Jotta voidaan selvittää jokaisen yksittäisen ihmisen tulotaso, on sitä kysyttävä jokaiselta erikseen. Etenkin kehittyvissä maissa valtakunnanlaajuisia selvityksiä ei ole yleensä mahdollista resurssien puutteesta johtuen tehdä. Tästä syystä kattavaa dataa ei olekaan juuri saatavilla ennen vuotta 1990.

Tyypillinen mittari eriarvoisuuden tarkasteluun on Gini-kerroin, jonka tulokset vaihtelevat nollan ja yhden välillä. Nolla tarkoittaa tulonjakoa, jossa kaikilla on tismalleen saman verran ja yksi sitä, että kaikki tulo on kasaantunut yhdelle henkilölle, eikä muilla ole mitään. Pohjoismaiden Gini-kertoimella tarkasteltu tulonjako on tyypillisesti hieman alle 0,3. Maailman epätasa-arvoisin maa Lesotho saa puolestaan lukeman 0,63. Kun tarkastellaan koko maailmaa nähdään, että mikäli otetaan huomioon jokainen yksittäinen ihminen omien tulojensa, eikä kansallisen keskiarvon perusteella, on maailman Gini-kertoimella mitattu epätasa-arvo noin 0,7, suurempi kuin epätasa-arvo yhdessäkään yksittäisessä maassa.

Eriarvoisuuden kehitys kolmella eri mittarilla. Kuva: Branko Milanovic, julkaistu tekijän luvalla

Eriarvoisuuden kehitys kolmella eri mittarilla. Kuva: Branko Milanovic, julkaistu tekijän luvalla

Mielenkiintoiseksi kolmen eri mittaustavan tarkastelun tekee se, että niitä katsomalla saadaan varsin erilainen kuva maailmasta. Tarkasteltaessa ainoastaan valtioiden välisiä tuloeroja voidaan nähdä, että ne ovat kasvaneet tasaisesti aina 2000-luvun alkuun asti. Tarkasteltaessa puolestaan väkimäärällä painotettua bruttokansantuotetta kuva on liki päinvastainen. Tällöin erityisesti Kiinan ja Intian valtavien talouksien nousu aiheuttaa 1990-luvulta eteenpäin maailman eriarvoisuuden jyrkkää kutistumista. Väkimäärällä painotetussa mittarissa suurten maiden muutokset heijastuvat tuloksiin huomattavan vahvasti. Kokonaan toisenlaisen kuvan saa, kun tarkastellaan kolmannen mittaustavan mukaista kehitystä. Tällöin Gini-kertoimella mitattu eriarvoisuus näyttäytyy huomattavasti korkeampana, kuin kahdella muulla tavalla mitattuna. Myöskään merkittäviä muutoksia ei ole nähtävissä.

Ihmisten välisen eriarvoisuuden voidaan todeta olevan siis huomattavasti suurempaa, kuin valtioiden välisen eriarvoisuuden. Kiinan ja Intian talouskasvu ei ole muuttanut juurikaan maailmanlaajuista tulonjakoa, vaan rikas väestönosa on edelleen pysynyt rikkaana ja köyhät suhteellisesti köyhinä. Nykyisessä kehityskeskustelussa onkin tyypillisempää keskittyä absoluuttisen köyhyyden tarkastelemiseen, kuin eriarvoisuuteen. Tämä näkyy esimerkiksi YK:n vuosituhattavoitteissa, joiden ensimmäisenä kohtana on absoluuttisen köyhyyden poistaminen. Vaikka ihmisten elintaso absoluuttisesti mitattuna paraneekin, ei se kerro heidän suhteellisesta asemastaan yhteiskunnassa mitään.

Poliittisesti köyhyyden poistaminen onkin huomattavasti helpompi tavoite, kuin epätasa-arvon vähentäminen. Bill Gatesin saaminen mukaan köyhyyden poistamiseen tähtäävään kampanjaan on huomattavasti helpompaa, kuin hänen houkuttelemisensa epätasaista tulonjakoa vastaan kamppailemaan. Ongelmana absoluuttisen köyhyyden poistamisessa onkin koko tavoitteen mielivaltaisuus. Köyhyysraja kuvastaa sitä minimituloa, joka YK:n näkemyksen mukaan ihmiselämän välttämättömyyksiin tarvitaan. 1,25 dollariin päivässä asetettu raja on YK:n vuosituhattavoitteiden yhteydessä tehty poliittinen päätös. Tavoite absoluuttisen köyhyyden poistamisesta toimii synninpäästönä maailman rikkaalle väestönosalle, johon valtaosa The Ulkopolitistin lukijoistakin kuuluu. Voimme rauhassa jatkaa rikkauksien kasaamista itsellemme, kunhan taataan 1,25 dollaria päivässä jokaiselle.

On helpompaa keskittyä köyhyyden poistamiseen ylhäältä alaspäin tapahtuvana hyväntekeväisyytenä, kuin tarttua eriarvoisuutta ylläpitäviin maailmantalouden rakenteisiin. Tulonjaon epätasaisuutta ei ole mahdollista vähentää jakamalla köyhäinavustuksia rikkailta mailta köyhille. Maailmantalouden rakenteiden muuttaminen vaatii suurempia ponnistuksia, kuin pelkästään kehitysyhteistyön. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, kolmansien maiden taloudellinen kehitys vaatii esimerkiksi vapaakaupan periaatteista luopumista. Tämä antaisi mahdollisuuden myös köyhemmille maille kehittyä, kun kehittyneissä talouksissa valmistetut tuotteet eivät tukahduttaisi alullaan olevaa teollistumista. Talouskasvu yhdistettynä progressiiviseen tulonjakoon luo mahdollisuuden eriarvoisuuden vähenemiseen.

Ihmiselämän minimivaatimukseksi asetettu tuloraja ei kerro meille inhimillisestä elämästä mitään. Ihmiset elävät suhteessa toisiinsa, eivät tyhjiössä yksinään. On turha kuvitella, että takaamalla riisikippo päivässä on mahdollista pitää ihmiset tyytyväisinä. Suhteellinen köyhyys ja epätasa-arvo tulevat päivä päivältä tärkeämmiksi mittareiksi kutistuvassa maailmassa. Nettiyhteydet tuovat tietoa myös Välimeren eteläpuolelle kaikesta siitä materiaalisesta hyvästä, mistä siellä jäädään paitsi. Sosiaalisen epätasa-arvon vaikutukset yhteiskunnalliseen vakauteen ovat hyvin tiedossa. Viime vuosien liikehdintä Occupy-liikkeestä arabikevääseen ja Lontoon nuorisomellakoihin ovat osoituksia yhteiskunnallisen epätasa-arvon vaikutuksista yhteiskuntarauhaan. Samalla tavalla globaalin epätasa-arvon voidaan nähdä olevan keskeisenä syynä siirtolaisuuteen. Ihmiset pyrkivät luonnostaan parantamaan elinolosuhteitaan. Mikäli se ei ole mahdollista kotimaassa, yhä useammat ihmiset lähtevät etsimään sitä muualta. Siirtolaisuuden ehkäisemiseksi on välttämätöntä taata kasvun mahdollisuudet myös köyhemmissä maissa.

Kun Hans Rosling sanoo maailmalla menevän nykyään paljon paremmin kuin aiemmin on hän siis yhtä aikaa sekä oikeassa että väärässä. Kaikki riippuu siitä, miten maailmaa katsomme. Mikäli tarkastelemme keskiarvoja, menee maailmalla oikeastaan ihan kivasti. Köyhyys on vähentynyt, ihmiset elävät huomattavasti pidempään kuin aiemmin ja lukutaito lisääntyy ympäri maailmaa. Yksilöitä ja heidän suhdetta toisiinsa katsottaessa ei kuva ole aivan niin ruusuinen, kuin Rosling antaa ymmärtää. Vauraus on edelleen keskittynyt varsin pienelle osalle maailman väestöä, ja mikäli mahdollista on tämä kehitys voimistumaan päin. Globaalissa maailmassa, jossa kaikilla on pääsy tietoon ihmisen suhde toisiin on  huomattavasti keskeisempi mittari elämänlaadusta, kuin 1,25 dollaria päivässä.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Search in comments
Filter by Custom Post Type

Jaa