Jaa

12274210_10100787163841180_7847767307693787714_n
Tässä tekstissä analysoidaan lyhyesti tänään perjantaina 29.4. ilmestynyttä niin kutsuttua Nato-selvitystä, jota oli tekemässä neljä asiantuntijaa: Teija Tiilikainen, Mats Bergquist, René Nyberg ja François Heisbourg. Kommentissa käydään lyhyesti läpi selvityksen merkittävin sisältö, ja siinä myös pohditaan selvityksen merkitystä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle.

Ensinnäkin heti alkuun on todettava, että selvitys on neljän kovan ammattilaisen tekemä, ja se näkyy työn jäljessä. Vähemmän yllättäen selvitystä edeltänyt marmatus asiantuntijoiden Nato-kannoista ja objektiivisuudesta oli siis täysin turhaa. Asiantuntijoiden analyysi on kylmän viileää, ja se kelpaa vallan mainiosti suomalaisen virallisen Nato-keskustelun kiintopisteeksi.  Selvityksessä on myös omat heikkoutensa, jotka liittyvät muun muassa ulkopoliittisten aspektien vähyyteen. Siinä on myös osioita, esimerkiksi Suomen ulkopolitiikan historiaa käsittelevä kappale, joiden tarpeellisuus selvityksen varsinaisten pääargumenttien näkökulmasta voidaan kyseenalaistaa.

Toiseksi on paljon mahdollista, että selvityksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen merkitys jäänee pieneksi. Selvitysidea sai alkunsa lähinnä viime eduskuntavaalien yhteydessä käydyssä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelussa, jossa selvityksestä puhuminen oli korvike varsinaisesta Nato-jäsenyydestä keskustelemiselle. Raportin merkitys toki kasvaa, mikäli merkittävä osa kansalaisista ja päätöksentekijöistä sen ajatuksella lukee. Se nimittäin sisältää tukuttain tietoa, joka haastaa toisaalta tiettyjä vallitsevia suomalaisia näkemyksiä Natosta järjestönä ja toisaalta näkemyksiä siitä, mitä Suomen Nato-jäsenyys mahdollisesti tarkoittaisi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle.

Selvityksen tärkeät teemat

Selvityksessä oli luonnollisesti useita asiakohtia, joita analyysissä voisi ottaa esille, ja tuotoksen pohjalta voisi tehdä monta eri tekstiä.  Seuraavaksi tuodaan esille kolme allekirjoittaneen mielestä merkittävintä asiaa.

1) Sui generis -Suomea ei ole

Selvityksessä tuli useammassa kohtaa esiin se, että Suomi ei sotilasliittoon kuulumattomana ole varsinaisesti oman tiensä kulkija, eikä se nykyiselläkään linja pysty eristäytymään Euroopan huolestuttavista tapahtumista. Tämä seikka näkyy erityisesti selvityksen osioissa, jossa käsiteltiin Euroopan unionia ja Nato-kumppanuutta. Asia on aivan keskeinen, mitä Suomen nykyisen turvallisuuspoliittisen aseman ymmärtämiseen tulee.

Asiantuntijat painottavat, että Suomi on lähellä sitä pistettä, jota Nato-kumppanuudessa on mahdollista saavuttaa ilman täysjäsenyyttä. Tässä he lienevät oikeassa, vaikka kumppanuus ja sen tuomat mahdollisuudet elävät jatkuvasti suhteessa turvallisuusympäristön tapahtumiin. Kumppanuudella on kuitenkin implikaationsa, ja selvitys tuokin esille, miten ”ulkoisten toimijoiden” silmissä Suomi ja Ruotsi voivat näyttäytyä Naton jäseniltä – ilman artikla viiden tuomaa lisäpelotetta. Tässä kohtaa nelikon näkemys tulee lähelle ”Iloniemen paradoksia”, jonka mukaan Suomi tällä hetkellä jakaa Nato-jäsenyyden riskit mutta ei saa vastikkeeksi turvatakuita.

Toinen Suomen asemaan erittäin perusteellisesti vaikuttava tekijä on maan jäsenyys Euroopan unionissa, ja asiantuntijat toteavat sen suoraan johtaneen Suomen liittoutumattomuuden hylkäämiseen. Selvityksen mukaan Euroopan unionin jäsenenä Suomi on jo osa Venäjän laajempaa viholliskuvaa, joka aiemmin rakentui Naton varaan mutta johon Ukrainan konfliktin yhteydessä on liitetty myös Euroopan unioni.  Nelikko myös korostaa, että Nato-kumppanuuden ohella EU-jäsenyys on lisännyt Suomen Bundesfähigkeitia (runsaasta raportin saksankielisestä sanastosta kiitos René Nybergille?) eli sen kykyä suoriutua mahdollisen liittolaisuuden vastuista ja että mahdollisessa eurooppalaisessa konfliktissa Suomi todennäköisesti antaisi autettavalle valtiolle EU:n turvatakuulausekkeiden puitteissa kahdenvälistä tukea Naton ja sen jäsenien suorittaessa omaa operaatiotaan yhteisen komennon alla.

Pisteenä i:n päälle asiantuntijat lopussa toteavat Suomen olevan täysin läntinen valta. Erillistapauksesta ei ole raportissa tietoakaan.

2) Suomi ja Nato: match made in heaven – kunhan Ruotsi vain on mukana

Selvitys käsittelee aivan oikein sekä sitä, mitä Suomen Nato-jäsenyys tarkoittaisi Suomelle että sitä, mitä se tarkoittaisi myös Natolle.

Selvityksessä puolustuspoliittisesta näkökulmasta Suomen ja Naton politiikat sekä tavoitteet käyvät hämmästyttävän hyvin yhteen. Asiantuntijat toteavatkin, että Naton politiikka ja vaatimukset ovat yhteneväisiä Suomen tarpeiden kanssa. Naton näkökulmasta Suomi taasen toisi allianssiin vähän, jos ollenkaan, ongelmia, ja sen integroiminen komentorakenteisiin ja infrastruktuuriin olisi varsin mutkatonta.

Asiantuntijat huomauttavat kuitenkin, että Suomen liittyminen Natoon ilman Ruotsia saattaisi tehdä Suomen asemasta haavoittuvaisen muun muassa logistiikan näkökulmasta. Raportin vahva suositus onkin, että maiden tulisi edetä asian suhteen yhdessä, mikäli sen jonain päivänä tekevät.

Nelikon selvitys keskittyy hyvin paljon puolustuspolitiikkaan jättäen Nato-jäsenyyden ulkopoliittisten vaikutusten pohtimisen vähälle, minkä voi nähdä pienenä puutteena. Toisaalta raportissa (s. 48) todetaan hyvin nasevasti, että ”Empiirisesti katsoen Nato-jäsenyys (tai Naton ulkopuolella oleminen) ei näytä suuremmin vaikuttavan pienten maiden mahdollisuuksiin tehdä diplomaattisia aloitteita maailmanlaajuisesti. Hyvät palvelukset, rauhanvälitys tai kehityspolitiikka ovat muuttujia, jotka eivät ole sidoksissa siihen, millainen asema maalla on kollektiivisen puolustuksen suhteen.”

Asiaa voisi tuskin paremmin sanoiksi pukea. Suomen viimeaikaista ulkopoliitiikkaa kuvastaakin kyvyttömyys hyödyntää sotilasliittoon kuulumattomuutta ulkopoliittisesti, mikä ei ole sinänsä ihme, koska kovin suurta ulkopoliittista käyttöarvoa liittoon kuulumattomuudelle on kylmän sodan jälkeisessä maailmassa vaikea nähdä. Sotilasliittoon kuulumattomuuden merkitys tiivistyykin lähes pelkästään Itämeren alueellisen tasapainon kuvioon. Tämä johtopäätös vahvistuu entisestään selvityksen lukemisen jälkeen.

3) Mutta se Venäjä 

Selvityksen alkupää keskittyy pitkälti Venäjään. Se näyttäytyy hyvin ongelmalliselta toimijalta, joka ei ole yksinkertaisesti sinut itsensä kanssa. Sen taloustilanne voi mahdollisesti johtaa sisäiseen epävakauteen, se on poliittisesti eristäytynyt mutta sillä on ketterät asevoimat, joita se on ollut halukas käyttämään. Sen toimet ovat myöskin vahingoittaneet eurooppalaista turvallisuusjärjestelmää, ja Moskovan intresseissä olisi voimatasapainoon ja etupiireihin perustuva moninapainen järjestys.

Tekijät pitävät selvänä, että Venäjä tulisi reagoimaan Suomen ja Ruotsin mahdollisiin Nato-jäsenyyksiin. Jäsenyydet olisivat toisaalta poliittinen arvovaltakolaus kuin myös strateginen haaste erityisesti Kuolan niemimaan näkökulmasta. Venäjän vastaus jäsenyyksiin voisi olla taloudelliset keinot, jo Itä-Lapissa tuntunut väestön liikuttaminen, ulkovenäläisten poliittinen mobilisointi ja sotilaalliset manööverit lähialueilla.

Kuvastavaa onkin, että Nato-jäsenyyteen ja sen hakemisprosessiin liittyvät riskit nivoutuvat lähes täysin Venäjään, mikä on kenties tekevä suomalaisesta Nato-keskustelusta entistä Venäjä-keskeisempää – jos se nyt on ylipäätään vielä mahdollista.

Lopuksi

Tiivistäen raportin sanoma voidaan pelkistää siihen, että Nato-jäsenyys olisi monella tapaa Suomelle (ja Ruotsille) järkevä politiikkavaihtoehto, mutta se sisältää merkittäviä Venäjään liittyviä riskejä. Päätös Nato-jäsenyydestä pitäisi tehdä ehdottomasti myös yhdessä Ruotsin kanssa.

Loppukaneettina ja raportin inspiroimana voidaan todeta, että Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen ja sen järkevyyteen liittyy keskeinen pulma, johon koko asiakysymys pitkälti kietoutuu: Onko Suomen nykyisessä sotilasliittoon kuulumattomuudessa sellaisia (Venäjään liittyviä) riskejä, joiden takia olisi syytä hakea Naton jäsenyyttä, joka toisaalta varsin kiistatta parantaisi Suomen puolustuskykyä varsinkin pitkällä aikavälillä mutta jonka hankeminen toisaalta alistaisi Suomen uusiin merkittäviin lyhyen aikavälin riskeihin? Tämä lienee kysymys, joka pohdituttaa myös nykyistä ulkopoliittista johtoa.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in comments
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa