Neuvottelut Maailman kauppajärjestö WTO:n puitteissa ovat harvoin nopeita ja sujuvia. Toisinaan osapuolten kärsivällisyys riittää, toisinaan ei. Tästä saatiin vastikään osoitus WTO:n kymmenennessä ministerikokouksessa joulukuussa Kenian Nairobissa.

Kun multilateraaleissa vapaakauppaneuvotteluissa alkuperäinen aikataulu ylittyy lähes kaksinkertaisesti ja epäonnistuminen odottaa nurkan takana, neuvottelupöydässä jatkaminen näyttää lähinnä lapsellisen toiveikkaalta. Silti näin tehtiin 1990-luvun alkupuolella, kun GATT:n WTO:ksi muuttanut Uruguayn neuvottelukierros oli käynnissä. Seitsemän ja puoli vuotta kestäneet neuvottelukierrokset saatiin valmiiksi 123 mukana olleen valtion toimesta huhtikuussa 1994. Kun vielä vuosien 1986–1994 varsinaisen neuvotteluvaiheen lisäksi huomioidaan neuvotteluja edeltänyt neljän vuoden pohjustustyö, voidaan puhua melkoisesta maratontyöskentelystä.

Silti jopa Uruguayn kierrosta hankalammaksi on osoittautunut niin sanotun Dohan neuvottelukierroksen saattaminen maaliin. Vuonna 2001 aloitettu työskentely ”valmistui” tuloksettomana joulukuun ministerikokouksessa Nairobissa. Erityisesti teollisuusmaat (ennen kaikkea Yhdysvallat ja EU) osoittivat täyttä kypsymistä Dohan ikuisuusprojektiin, ja ovi neuvottelujen jatkamiselle vanhalta pohjalta tosiasiallisesti suljettiin. Kehitysmaa-statuksestaan täysin siemauksin nauttivat Intia ja Kiina joustivat kaksipäiväisen intensiivisen kädenväännön jälkeen. Kiina taipui ratkaisuun pehmeämmin, kun taas Intia ilmaisi tyytymättömyytensä vielä neuvottelujen jälkeen virallisissa lausunnoissaan.

Tuloksia odotetaan

Vastaavaa kärsivällisyyttä, jolla WTO alkujaan pystytettiin, ei enää löytynyt teollisuusmailta Nairobissa. Kärsivällisyyden puute on ymmärrettävää, sillä WTO:n rooli markkinoillepääsyä lisäävänä kansainvälisenä organisaationa on ollut koetuksella koko Dohan kierroksen ajan. WTO:n – aivan kuten minkä tahansa vastaavan organisaation – arvo punnitaan myös konkreettisissa saavutuksissa, jotka ovat olleet laihoja.

Jopa järjestön pääsihteeri Robert Azevedo tunnustaa, että 18 WTO:n 20 olemassaolon vuodesta on tuottanut vähän tuloksia. Azevedo toki viralleen uskollisena alleviivaa, että viimeisen kahden vuoden aikana kehitystä on ollut näkyvissä, josta esimerkiksi hän nostaa niin sanotun Balin minipaketin. Vaikka monilla tahoilla päähuomio kiinnittyi Dohan kierroksen hautaamiseen, toki Nairobissakin tuloksia saatiin aikaan. Maatalouden vientituista luopuminen on esimerkki niistä konkreettisista tuloksista, joita WTO:lta on odotettu myös niiden Azevedon mainitsemien 18 laihan vuoden aikana.

Tulokset eivät kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että Dohan neuvottelukierros ei onnistunut. Tällä haavaa vaikuttaakin siltä, että WTO:n lähitulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu uuden agendan määrittäminen. Vastuu asiasta on luonnollisesti jäsenmailla, joiden edustajat ehtinevät juomaan useammat kokouskahvit Genevessä vuoden 2016 aikana.  Kynnys Dohan kierroksen kaltaisten kattavien ja monisyisten hankkeiden aloittamiseen on korkea, mutta on hyvä muistaa, että muiden ydintehtäviensä kuten kauppapolitiikan läpinäkyvyyden ja riitojenratkaisun hoitamisesta järjestö on saanut kiitosta. Asiaa on myös tutkittu akateemisesti jonkin verran. Varsinaisen riitojenratkaisun lisäksi hyödyllistä on ollut WTO:n tarjoama mahdollisuus epäformaaliin ratkaisukeskeiseen neuvotteluun järjestön puitteissa. Tästä käy esimerkiksi 2000-luvun alkupuolella EU:n ja Yhdysvaltojen välillä käyty kädenvääntö, kun Yhdysvalloissa kaadetusta puutavarasta valmistetuista puupakkauksista löytyi viitteitä kiinanrunkojääristä ja mäntyankeroisista.

Plurilateraali tulevaisuus?

Lähtökohtana WTO:ssa on perinteisesti ollut jäsenmaiden sitoutuminen enemmän tai vähemmän kaikkiin WTO-sopimuksiin. Poikkeuksiakin löytyy, sillä niin sanotuissa plurilateraaleissa vapaakauppasopimuksissa pienempi osallistujajoukko neuvottelee keskenään sektorikohtaisista kysymyksistä. Teollisuusmaiden kannanotot Nairobin kokouksen aikana ja sen jälkeen flirttailivat varsin avoimesti plurilateraaleille sopimuksille.

Yhdysvaltain kauppaedustaja Michael Froman kutsui Nairobin tuloksia WTO:n käännekohdaksi. Froman ei lausunnossaan muotoillut tyhjentävästi, millainen WTO Yhdysvalloilla on mielessä, mutta lopun viittaus Information Technology Agreement -sopimuksen (ITA) laajentamisen onnistumiseen ja Yhdysvaltojen näkyvät kauppapoliittiset manööverit antavat kuitenkin olettaa, että ITA:n kaltaisille sektorikohtaisille plurilateraaleille sopimuksille on kysyntää Washingtonissa. Yhdysvaltojen näkökulmasta tällaiset sopimukset yhdessä Trans-Pacific Partnershipin (TPP) ja Transatlantic Trade and Investment Partnershipin (TTIP) kanssa luovat vahvan kehikon, jonka varaan rakentaa kansainvälistä kauppapoliittista regiimiä, jos kerran multilateraalit jättihankkeet eivät onnistu.

EU:n kauppakomissaari Cecilia Malmströmin ja maatalouskomissaari Phil Hoganin yhteinen kannanotto ennen Nairobin ministerikokousta on melko yhtenevä Fromanin näkemysten kanssa. Komissaarit suosittavat, että Nairobin jälkeen työtä tarvitaan useiden kansainväliseen kauppaan vaikuttavien tekijöiden kanssa. Komissaarien mukaan näitä ovat muun muassa investoinnit, sähköinen kauppa ja sääntelykysymykset. Kannanotto sisältää viittauksen kokemuksiin plurilateraaleista neuvotteluista, joita kaksikko kutsuu lupaavaksi kanavaksi myös muiden asioiden kanssa.

Kannanotot luovat uskoa, että Dohan kierroksen epäonnistumisesta huolimatta WTO:lle löytyy todennäköisesti edelleen runsaasti relevanttia käyttöä. Voi jopa olla, että Dohan kierroksen kuoppaaminen edesauttaa WTO:n tuloksellisuutta pitemmällä aikavälillä. Dohan problemaattisuuden ei tarvitse rapauttaa järjestöä itsessään, kuten ministerineuvos Juha Niemi kirjoittaa. Nyt alkavan uuden agendan muotoutumisessa Yhdysvaltojen ja EU:n jaettu näkemys WTO:n plurilateraalista potentiaalista onkin merkillepantava.