Jaa

nemtsov

Ravintolasta kotiinsa kävelemässä ollut oppositiopoliitikko ja entinen varapääministeri Boris Nemtsov ammuttiin Moskova-joen sillalla Kremlin muurien ja  pyhän Vasilin tuomiokirkon kupeessa helmikuun 27. päivän iltana. Mikä muuttui tuolloin venäläisessä politiikassa ja mitä tämän sillan toisella puolella odottaa? Vielä on liian aikaista sanoa mitään murhan tekijöistä, ja siitä, kuinka merkittävät poliittiset seuraukset Nemtsovin murhalla tulee olemaan. Tästä huolimatta yrittämällä kontekstualisoida tapahtuman osaksi useita huolestuttavia pitempiaikaisia kehityskulkuja Venäjän poliittisessa kulttuurissa, saamme jotain vihjeitä siitä, mihin asioihin tulevien päivien uutisoinnissa kannattaa kiinnittää huomiota. Yhtä merkittävää kuin se, ketkä ampuivat Nemtsovin ja mitkä olivat tekijöiden motiivit, on se, miten Venäjän valtaeliitti ja tavalliset moskovalaiset tulevat reagoimaan tapahtumaan. Tämä tulee antamaan jotain viitteitä siitä suunnasta, mihin poliittisesti ja taloudellisesti yhä epävakaampi Venäjä on menossa lähikuukausien aikana.

”Presidentti on todennut että tässä julmassa murhassa täyttyvät kaikki palkkamurhan tunnusmerkit ja että teko on luonteeltaan täysin provokatiivinen — Vladimir Putin on ilmaissut syvän osanottonsa Boris Nemtsovin sukulaisille ja rakkaille” –Kremlin tiedote

”Tutkinta on käymässä läpi useita teorioita — murha provokaationa, jonka tarkoituksena on epävakauttaa maan poliittista tilannetta ja jossa Nemtsovin hahmosta on tullut eräänlainen ihmisuhri heille, jotka eivät kaihda mitään poliittisien tavoitteidensa saavuttamisessa” -Etsivän komitean (Venäjän keskusrikospoliisin) tiedote

”Tänään, olemme saaneet tiedotteen, jonka mukaan liberaali oppositio on järjestänyt tämän surman. Ennen tätä he kirjoittivat, että liberaalit ovat luoneet talouskriisin. Olemme luoneet kysynnän suuttumukselle ja vihalle tässä maassa.” -Anatoli Tsubais, oppositiopoliitikko, entinen varapääministeri

Cui bono? 

Vaikka poliittinen väkivalta ei ole Venäjällä harvinaista ja erityisesti Pohjois-Kaukasiassa ihmisoikeuksia loukataan rutiininomaisesti, korkean profiilin poliitikkojen salamurhat eivät ole yleisiä. Saattaa olla, että historiassa tarvitsee mennä takaisin aina vuoteen 1934, jolloin Leningradin aluejohtaja Sergei Kirov ammuttiin toimistoonsa. Kuka Nemtsovin kuolemasta hyötyy, voimmeko spekuloida tekijöistä tai heidän motiiveistaan? Ylläolevista sitaateista käy osittain ilmi, että tapaus on synnyttänyt jo useita teorioita murhan tekijöistä ja heidän motiiveistaan. Siitä huolimatta, että Venäjän tiedustelupalvelut ovat vuosien varrella turvautuneet salamurhiin esimerkiksi tsetseeniseparatismin kontekstissa, vaikuttaa epätodennäköiseltä, että Nemtsovin kuolema olisi Kremlin tilaama tai valtion väkivaltakoneiston suoran toiminnan tulosta. Kuten Anton Nikolenko toteaa, niin oppositiopoliitikkojen murhat eivät ole kuuluneet Putinin Venäjän poliittisen repression modus operandiin.

Boris Berezovski päätyi maanpakoon näytösoikeudenkäynnin uhan avulla, Mihail Hodorkovski tuomittiin veronkierrosta Siperiaan ja opposition tunnetuin johtohahmo Aleksei Navalny joutui kotiarestiin talousrikossyytteiden seurauksena. Tällä hetkellä todennäköisemmältä vaikuttaa, kuten Mark Galeotti kirjoittaa, että surman takana on ”äärinationalisteja tai hulluja”, joiden toimintaa ekspansionistinen ulkopolitiikka ja valtionmedian harrastama kyyninen muukalaisvihamielisyys ja viidennen kolonnan metsästäminen on inspiroinut. Boris Nemtsov oli näkyvä ja suorasanainen Ukrainan sodan kriitikko ja toisinajattelija. Tämän seurauksena Nemtsovin henkeä oltiin uhattu nettifoorumeilla: ”Nemtsov on kansallinen petturi. Teloittakaa petturi!”. Nemtsovin viime aikaista merkitystä poliittisena toimijana ei tule kuitenkaan liioitella. Vaikka Nemtsov oli yhdessä Anatoli Tsubaisin kanssa yksi keskeisiä 1990-luvun liberaaleja talousuudistajia, Tsubaisin ja Nemtsovin puolue putosi duumasta jo vuonna 2003. Kummallisin tähän mennessä esitetty teoria on peräisin Etsivän komitean tiedotteesta –ja implisiittisesti Kremlin lausunnosta– jonka mukaan jotkut oppositiotoimijat olisivat pyrkineet horjuttamaan Venäjää murhaamalla oppositiopoliitikon. Putin on itse hämmentävästi viitannut tämän kaltaisen salaliittoteorian toteutumisen mahdollisuuteen 2012.

Musta joutsen? 

Kuten The Economist toteaa, tärkeintä Kirovin kuolemassa oli se, miten Kreml päätti käyttää tapahtunutta hyväkseen. Vaikka emme ehkä tule koskaan tietämään, mikä oli Novo-Ogarjovon datsan isännän reaktio kuullessaan Nemtsovin kuolemasta, Kreml julkaisi nopeasti tiedotteen, jossa murha tuomittiin ja jonka mukaan presidentti Putin tulisi henkilökohtaisesti valvomaan tutkintaa. Se, onko murhan selvittäminen poliittinen prioriteetti, on erittäin merkittävää sen selviämisen kannalta. Tutkintaa helpottanee se, että teko tapahtui Moskovan ydinkeskustassa, ja Kremlin Russia Today -kanava on jo uutisoinut, että teko tallentui valvontakameraan. Kuitenkin, kuten Kommersant -sanomalehden katsauksesta selviää, Putin on vuosien varrella ottanut tusinan verran rikostutkintoja valvottavakseen. Useat ovat suljettu tuloksettomana vuosien jälkeen.

Toisin kuten Anna Politkovskajan tai Aleksandr Litvinenkon kuolemien kanssa, saattaa olla, että Kremlillä on Nemtsovin kuoleman suhteen enemmän poliittisia kannustimia saada syylliset kiinni. Jos oppositiopoliitikko ammutaan Kremlin muurien edessä ja ketään ei saada vankilaan, niin tämä voidaan tulkita Putinin hallinnon kontrollin heikentymisenä. Putinin kansansuosio perustuu nationalismin ruokkimisen lisäksi pitkälti narratiiviin siitä, että (kova) laki ja  järjestys palautettiin 1990-luvun väkivaltaisen anarkian jälkeen. Hodorkovskin vapauttaminen presidentinvaalien jälkeen symboloi sitä, että Putinin asema on tarpeeksi vahva ja että tällä on varaa päästää oppositiojohtaja vapaalle jalalle. Samoin ajatus siitä, että kotiaresti ja vankilan uhka on riittävä Navalnyn kontrolloimiseksi. Toisaalta jos tutkinta ei etene ja valtiontelevisio alkaa esittää teorioita siitä, että teon taustalla saattaa olla oppositiotoimijoiden ’false flag’ -operaatio tai että murha liittyy Nemtsovin taloustoimiin tai yksityiselämään, tämä viitannee siihen, että murhan selviämistä ei pidetä tarpeellisena.

Vielä mielenkiintoisempaa tulee olemaan kuinka tavalliset moskovalaiset reagoivat Nemtsovin murhaan. 1. maaliskuuta muistomarssiin osallistui kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka kantoivat ’En pelkää’ -kylttejä tai huusivat ’Venäjä ilman Putinia’ -iskulausetta. Ei ole poissuljettua, että tämä yllättävä tapahtuma olisi käännekohta, joka auttaisi oppositiota mobilisoimaan Putinin hallintoon pitkään kyllästynyttä keskiluokkaa kaduille osoittamaan mieltään. Ukrainan sota ja Venäjän huonontuva taloustilanne eivät ole vielä johtaneet vuoden 2011 vilpillisten vaalien kaltaisiin massamielenosoituksiin. Boris Nemtsovin kuoleman myötä hajanaisella oppositiolla on marttyyri.  Tämänkaltainen skenaario on tietysti Kremlin suurin huolenaihe, jota indikoi Kiovan verilöylyn ja sitä seuranneen vallankumouksen vuosipäivänä Moskovassa julkisen vallan järjestämä anti-Maidan mielenosoitus.

Venäläinen ruletti

Vaikka Putin ei todennäköisesti ole suoraan vastuussa Nemtsovin murhan ja MH17-lennon alasampumisen kaltaisista tapahtumista, niin sekä Ukrainan sota että Venäjän poliittisen kulttuurin äärikansallistuminen ovat molemmat seurausta Kremlin  politiikasta, jossa suurvaltanationalismin diskurssia käytetään nykyisen eliitin vallassa pysymisen legitimointiin. Berezovskin, Hodorkovskin ja Navalnin kohtalot osoittavat, että Venäjällä vallasta ei voi turvallisesti luopua. Nemtsovin murha koventaa tätä nollasummapeliä entisestään, näyttämällä miten vallattomalle voi käydä. Ainoastaan värivallankumouksen pelko auttaa ymmärtämään Krimin miehityksen kaltaista improvisoitua reaktiivista politiikkaa, jonka taustalla ei vaikuta olevan kestävää pitemmän aikavälin strategiaa. Suomen kannalta on merkittävää, että (Andrew Weiss kirjoittaa aiheesta osuvasti) tämä tekee Venäjän ulkopolitiikan tavoitteista ja keinovalikoimasta perin arvaamatonta.

Putinin ja tämän lähipiirin improvisoitu pyrkimys pysyä vallassa keinolla millä hyvänsä on johtanut viimeisen vuoden aikana Krimin miehitykseen, Itä-Ukrainassa käytävään sotaan, jossa on kuollut ainakin 5000 ihmistä (mukaan lukien lennon MH17 matkustajat) ja nettifoorumeihin, joissa sotaa vastustanutta Boris Nemtsovia kutsuttiin maanpetturiksi ja jossa tätä vaadittiin teloitettavaksi. Venäjän nykyhallinto on uhka Euroopan vakaudelle siitä huolimatta –kuten Galeotti toteaa– ettei Putinilla ole pöytälaatikossa suunitelmaa Stalinin imperiumin uudelleen luomiseksi tai kolmannen maailmansodan aloittamiseksi. Venäjän talousnäkymien heikentyessä, regiimin vallassa pysyminen tulee perustumaan entistä enemmän nationalistiseen suurvaltaretoriikkaan ja poliittiseen repressioon. Tällä tiellä kalliiksi osoittautuvien riskien ottamisen todennäköisyys kasvaa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on täysin oikeassa sanoessaan, että Venäjän kehityskulusta on syytä olla huolissaan.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in comments
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa