Jaa

Hizbollahin julisteita

Viime viikonloppuna, Quneitran lähettyvillä Syyrian Golanin kukkuloilla, pieneen autosaattueeseen kohdistui ilmaisku. Pitkäaikaisen linjansa mukaisesti Israel ei kommentoinut tapahtumaa, mutta epäviralliset lähteet vahvistivat Israelin osallisuuden; tämä olisi arvioilta seitsemäs kerta sisällissodan aikana kun Israel iskee Syyriaan. Vaiteliaisuudesta tunnettu libanonilainen Hizbollah-järjestö kuitenkin nopeasti myönsi, että iskussa kuoli kuusi liikkeen jäsentä, mukaan lukien kaksi kovan tason komentajaa: Mohammad Issa, ja Jihad Mughniyeh, jonka isä Imad on Hizbollahin tunnetuimpia marttyyreja. Tämä olisi jo itsessään riittänyt hyvin suureksi uutiseksi, mutta pian paljastui, että iskussa sai surmansa myös Iranin vallankumouskaartin kenraali Mohammed Ali Allahdadi. Jos tämäkään ei olisi riittänyt, niin uusin käänne on, että nimeämätön israelilainen viranomainen kiisti, että se olisi tietoinen Allahdadin olleen saattuuessa – eli iskun korkeatasoisin kohde olikin vahinko.

Se miksi iranilainen kenraali, libanonilaisten shiiamilitanttien saattamana joutui Israelin ilmaiskun kohteeksi Syyrian Golanilla tuottanee puheenaihetta vielä pitkään. Tapahtuneessa riittää kiinnostavia ulottuvuuksia, mutta se pitää etupäässä sijoittaa laajempaan Israelin ja Hizbollahin pitkäaikaiseen konfliktiin Etelä-Libanonissa ja siihen miten Syyrian sisällissota vaikuttaa osapuolten väliseen pelotteeseen ja uuden sodan mahdollisuuteen.

Sotilaallisten pelotteiden tasapainottelu

Vuosien aikana konflikti Hizbollahin ja Israelin on muuttunut hyvin paljon, mutta sen asymmetrinen luonne on säilynyt. Lähi-idän vahvimman sotilasmahdin ja vahvimman ei-valtiollisen toimijan – joiden väliin on sijoitettu YK:n rauhanturvaoperaatio UNIFIL – välisen konfliktin tuhoisuutta on pyritty hallita luomalla käsitystä ”pelin säännöistä.” Nämä säännöt ovat vaihdelleet, mutta ne ovat luoneet rajoja sille miten osapuolet saavat käydä konfliktia, jonka ylittyessä kaikki säännöt unohtuvat. Viimeksi näin kävi kesällä 2006, jolloin osapuolet kävivät tuhoisan sodan, jota kumpikaan ei voittanut.

Vuoden 2006 sodan seurauksena tilanne Etelä-Libanonissa perustuu entistä selvemmin Israelin ja Hizbollahin pelotteiden väliseen tasapainoon. Kumpikin sai aikaan tavoitteensa, mutta kärsi kovan hinnan: Israel onnistui aiheuttamaan suunnatonta tuhoa Hizbollahille järjestönä, sen kannattajille ja Libanonille ylipäätäänsä, mutta Hizbollah myös onnistui ylläpitämään ohjusten laukaisemista Israeliin ja vastustamaan maahyökkäystä sodan loppuun asti. Koska kumpikaan ei ole innokas toistamaan 2006 sodan kokemusta, osapuolet on tyytyneet vallitsevaan tasapainoon. Viimeiset kahdeksan vuotta ovatkin olleet rauhallisimmat vuodet Etelä-Libanonissa sitten konfliktin alun 1970-luvulla.

Silti osapuolet näkevät tilanteen vielä vahvasti ”tulevan sodan” kehyksessä.  Se miten seuraava sota etenisi on selvä. Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah on useammassa eri puheessa esittänyt liikkeen ”silmä silmästä”-doktriinin: jos Israel pommittaa Beirutin Rafik Hariri lentokenttää, niin Hizbollah tulittaa Tel Avivin Ben Gurionin lentokenttää; jos Israel tekee maahyökkäyksen Libanoniin, niin Hizbollah vastaa hyökkäämällä Galileaan. Israelissa puolestaan luotetaan nk. ”Dahiyeh-doktriiniin”, joka viittaa Israelin suunnattomaan voimakäyttöön tuhoamaan Dahiyeh naapurusto, jossa sijaitsee Hizbollahin päämaja ja muuta infrastruktuuria. Valtiona Israel kohtaa hyvin erilaisia rajoitteita kuin Hizbollah, mutta eri virkaatekevät tai eläköityneet sotilaat ovat tehneet selväksi, että Israel jatkaisi uudessa sodassa ”loppuun asti”.

Molemminpuolinen uhkailu on pelotteen ytimessä, ja myös liki rituaalista, sillä Nasrallahin varoituksia tasapainottamaan ilmestyy aina joko israelilainen komentaja tai turvallisuusviranomainen. Se on myös osa osapuolten jatkuvaa pyrkimystä kommunikoida aikomuksia ja pelotteensa uskottavuutta, ja samalla muokata oma-aloitteisesti ”pelin säännöjä” omaksi edukseen. Tämä on entistä vaikeampaa. Konfliktin parametrit ovat jossain määrin lukittuneet, sillä osapuolilla on nykyään vähemmän vaihtoehtoja täysimittaisen konfliktin ulkopuolella. Tämä rajoittaa suuresti sekä Israelin että Hizbollahin kykyä toimia, ja sen myötä myös nostaa potentiaalisen konfliktin tuhoisuutta: riskinä on, että yksittäinen välikohtaus voi johtaa hallitsemattomaan eskalaatiokierteeseen.

Lyhyellä tähtäimellä tämä on vähentänyt osapuolten halua sotia Etelä-Libanonissa, mutta konflikti kytee edelleen. Rauhoittumisen sijaan, se on johtanut siirtymiseen uusille areenoille, joissa osapuolilla on suuremmat vapaudet, mahdollisuus kiistää vastuuta ja vähemmän rajoitteita toimilleen. Hizbollah etenkin on pyrkinyt kansainvälisen terrorismin kautta iskemään Israelia kohtaan – pitkälti onnistumatta.

Uusi areena Syyriasta

Syyrian konflitkin syttyminen on monella eri tavalla vaikuttanut Israelin ja Hizbollahin konfliktiin, ja heidän laskelmiin sodan toivottavuudesta ja mahdollisuuksista. Lyhyellä tähtäimellä se on rauhoittanut tilannetta, Hizbollahin ja Israelin kiinnittäessä huomionsa Syyrian tapahtumiin, mutta se myös rapauttaa pelotetasapainon perustaa.

Muutos on ollut ylivoimaisesti suurin Hizbollahille, joka näkee Syyrian sisällissodan eksistentiaalisena kamppailuna itselleen. Liikkeellä on merkittävä rooli Syyrian sisällissodan osapuolena, ja se on investoinut suuret määrät taistelijoitaan sekä materiaaliaan tukemaan Bashar al-Assadin hallintoa. Hizbollahille, jonka raison d’être edelleen on ”vastarinta” Israelia vastaan, on ollut hyvin vaikeaa puolustella ja perustella Syyrian seikkailuaan. Tuloksena on ollutkin poliittisen ja turvallisuustilanteen kiristyminen Libanonissa ja se paradoksaalinen tilanne, että raskaasti aseistettu, miinoitettu ja valvottu Etelä-Libanon on ollut maan rauhallisin alue. Liikkeen on hankala irtaantua Syyriasta, tapahtui mitä tapahtui. Ymmärrettävästi vastarinta Israelia kohtaan on ollut Hizbollahille hyvin etäinen prioriteetti nykytilanteessa, vaikkakin sellainen jota liike ei voi unohtaa.

Israelissa on vallinut eräänlainen schadenfreude Hizbollahin ahdingosta, mutta Syyrian sisällissota on myös herättänyt huolta ja debattia. Assadien Syyria on ollut Israelin sitkein vihollinen, mutta myös antanut Israelille sen rauhallisimman rajan. Assadin hallinnon tuhon mahdollisuus on synnyttänyt Israelissa keskustelua siitä, mitä siitä seuraisi. Yhtäältä Assadin hallinnon hallinnon kaatuminen heikentäisi merkittävästi Hizbollahin ja Iranin vastarinta-akselia. Toisaalta, on epäselvää kuka korvaisi Assadin – Jabhat al-Nusran tai Islamilaisen valtion jihadistit eivät olisi millään tavalla parempi vaihtoehto.

Kuitenkin, päällimmäinen linssi Syyrian sisällissotaan Israelissa on Etelä-Libanon. Israelin sisällä käydään jonkinasteista debattia siitä hyötyykö vai häviääkö Hizbollah enemmän Syyrian-seikkailustaan. Maa ei voi estää taistelukokemuksen kertymistä, mutta se voi estää materialisen vahvistumisen. Israel on yhdenmukaisesti varoittanut omasta ”punaisesta viivastaan” Syyriassa: Hizbollahille ei saa luovuttaa kehittyneitä asejärjestelmiä (esim. Fateh 110 -ohjuksia, tai ilmatorjunta-aseita) tai kemiallisia aseita. Jos Hizbollah saisi haltuunsa näitä aseita, niin Israelin näkökulmasta ne vaikuttaisivat liikaa etelä-Libanonin tasapainoon. Tätä punaista viivaa on valvottu; Israel on iskenyt vähintään viidesti Syyriaan tuhoamaan Hizbollahille tarkoitettuja aselasteja. Iskut ovat olleet noloja sekä Syyrialle että Hizbollahille – joista kumpikin on uhonnut kostoa. Luonteva areena vastatoimenpiteille onkin löytynyt Syyria ja Israelin de facto rajasta Golanin kukkuloilla.

Hiljaisuus ohi Golanin rintamalla

Perinteisesti Hizbollah on pyrkinyt vastaamaan Israelin toimiin Etelä-Libanonissa joko pommi-iskun tai rakettitulen kautta. Näin on ollut myös Syyrian sisällissodan aikana ja Israelin ylläpitäessä punaista viivaansa. Esimerkiksi helmikuussa 2014 Israel pommitti Hizbollahin asekuljetusta Jantassa, lähellä Syyrian rajaa, mutta Libanonin puolella. Koska tämä oli ensimmäinen isku laatuaan Libanonin puolella, koettiin sen muuttavan sääntöjä. Kuten normaalistikin, Hizbollah uhosi kostoa. Maaliskuussa Israelin joukkoihin osui kaksi tienvarsipommia, yksi kiistellyssä Shebaan maatilassa ja toinen muutama päivä myöhemmin Golanilla. Hizbollah otti vastuun vain Shebaan iskusta, mutta ei Golanin IED-iskusta. Tästä huolimatta, se että Shebaan isku toteutettiin Syyrian puoleisella rajalla kiistelyä aluetta alleviivasti, että säännöt ovat muuttuneet. Etelä-Libanonin konflikti on tihkunut Golanille.

Golan on Hizbollahille houkutteleva areena, sillä se pystyy kiistämään osallisuuden iskuihin vaikka silti vahingoittamaan Israelia. Samanlaista vapautta liikkeellä ei olisi Etelä-Libanonissa, jonka eskalaatiota on vaikeampi (vaikka ei mahdotonta) hillitä.   Tämä tulkinta heijastuu myös Hizbollahin ja Assadin retoriikassa. Suhteet Assadin ja liikkeen välillä ovat tiivistyneet sisällissodan aikana; toukokuussa 2013 Nasrallah ylisti Syyriaa ”vastarinnan selkärankana”. Assad vastasi kehumalla Hizbollahia mallina Syyriassa ja julisti muuntavansa Syyrian ”vastarinnan kansakunnaksi”. Molemmat johtajat ovat puhuneet Golanin kukkuloiden ”aktivoimisesta” Israelia vastaan.

Lukuunottamatta maaliskuun yksittäistä iskua, toista niin suoraa esimerkkiä ”aktivoitumisesta” Golanilla ei olla nähty. Nytkin on ehdotettu, että syy viime viikonlopun iskulle olisi Hizbollahin suunnitelma ohjustukikohdalle Golanilla. Jos näin, niin se olisi erikoista. Hallinnon ote Golanista on heikentynyt pahasti viime vuoden aikana. Taistelut alueella pahenevivat siinä määrin, että syyskuussa 2014 YK:n rauhanturvaoperaatio UNDOF vetäytyi kokonaan Syyrian puolelta erotusvyöhykettä. Joten pysyvän ohjuslaukaisuinfrastruktuurin pystyttäminen – vieläpä useamman vanhemman komentajan toimesta – olisi aika rohkea tempaus.

Uusia sääntöjä vailla Golanilla

Kuitenkin viime viikonlopun isku alleviivaa sen, että Hizbollahilla on ambitioita Golanilla, ja että sekä Israel että Hizbollah näkevät Golanin osana konfliktinsa jatkumoa. Kostopuhe sikseen, ei Israel tai Hizbollah halua täysimittaista 2006 sodan uusintaa. On kuitenkin selvää, että molempi osapuoli tavoittelee vahvempaa asemaa ja he ovat käyttäneet Syyrian sisällissodan kontekstia muokkaamaan konfliktinsa kehyksiä. Israel voi iskeä suhteellisen avoimesti Syyriassa targetoimaan Hizbollahia, ja myös Hizbollah havittelee Syyrian maaperästä aluetta josta se voi iskeä Israelia vastaan johtamatta seurauksiin Libanonissa. Silti, se kuinka aidosti yllättyneitä  iskun korkean tason uhreista oltiin heijastaa sitä, että konfliktin ”säännöt” Golanilla ovat pitkälti kirjoittamattomat ja hakevat edelleen muotoaan.

Vaikka pelotteesta puhutaan täsmällisellä kielenkäytöllä (jos teet A, niin vastaamme tekemällä B), se on hyvin epätarkkaa työtä. Jokainen isku nojaa implisiittisiin oletuksiin siitä mitä vastustaja voi, haluaa ja pystyy tekemään. Ne eivät aina pidä paikkaansa. On molemman intressissä kokeilla ja venyyttää rajoja, kuitenkin rikkomatta niitä täysin. Tätä tehdessä on olemassa sitkeä virhelaskelmien potentiaali. Näin näyttää käyneen nytkin. Kun kyse on useamman seniorin Hizbollahin komentajan surmasta, yhdistettynä Iranin vallankumouskaartin – vahinko tai ei – tasapaino järkkyy, johon Hizbollahin ja Iranin on pyrittävä vastaamaan.

Tämän takia Golan on vaarallinen uusi areena Israelin ja Hizbollahin konfliktille. Ilman vakiintuneita ennakkotapauksia ja niiden ympärille rakentuineita käsityksiä ”säännöistä”, on lähes varmaan, että  vääriä oletuksia syntyy. Tämä on huolestuttavaa, sillä nykytilanteessa kostoiskujen kierre ei jäisi rajatuksi, vaan hyvin nopeasti vetäisi Syyrian lisäksi mukaan Israelin ja Hizbollahin myötä Etelä-Libanonin ja UNIFIL:inkin.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in comments
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa