Jaa

SalehzadehMaanpuolustuskorkeakoulu (MPKK) toimii nettisivujensa mukaisesti ”yliopistokentässä sotatieteellisenä yliopistona ja tuottaa uutta tietoa sekä Puolustusvoimille että yhteiskunnalle.” Osana tätä tehtävää sen verkkosivuilta on vapaasti ladattavissa pitkälti toistasataa julkaisua, mikä on tutkimuslaitokselle kunniaksi. Eräs niistä – MPKK:n strategian laitoksen vierailevan tutkijan Alan Salehzadehin työpaperi – veti hiljattain puoleensa tavallista enemmän huomiota lähinnä siksi, että se poistettiin verkkosivuilta. Nyt paperi on palautettu paikalleen, mutta mitä ”Salehzadeh-gate” kertoo suomalaisesta viestinnästä, MPKK:n linjauksista ja tutkimuksen tilasta?

Ensin faktat. Alan Salehzadeh on MPKK:ssa vierailevana tutkijana, joka seuraa laajasti Lähi-itää. Hänen aiempi MPKK:n raporttinsa käsitteli Syyrian sisällissotaa. Tätä ennen hän on työskennellyt Ulkoasianministeriön Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan osastolla. Salehzadehin viimeisin työpaperi – Iran’s Domestic and Foreign Policies – julkaistiin MPKK:n sivuilla lokakuussa. Se käsittelee Irania erittäin kriittisessä sävyssä.

Perjantaina 25.10. työpaperi kuitenkin poistettiin MPKK:n verkkosivuilta. Seuraavana päivänä Helsingin Sanomat yhdisti tapahtuneen Iranin suurlähettilään vierailuun. Strategian laitoksen johtaja, Torsti Sirén, myönsi Iranin suurlähettilään tuoneen esiin tyytymättömyytensä työpaperiin. Myös Ruotuväen haastattelema MPKK:n tutkimusjohtaja Hannu H. Kari kertoi, että työpaperista puhuttiin Iranin suurlähettilään kanssa. Kari kuitenkin painotti paperin joutuneen tutkimusneuvoston esiselvitykseen hänen omien huomioidensa pohjalta: ”Tutkimusta lukiessa heräsi lievä kysymys, että onko tässä toimittu normien mukaan. Kaikilta osin en pystynyt seuraamaan kirjoittajan argumentointiketjua.”

Helsingin Sanomien Laura Halminen jatkoi asian selvittelyä ja kirjoitti Iranin suurlähetystön pyytäneen Salehzadehin työpaperin julkaisemisen jälkeen tapaamista MPKK:n strategian laitoksella. Yhteydenoton jälkeen tutkimusjohtaja Kari ryhtyi tutustumaan Salehzadehin töihin ja kertoi, ettei niissä ”aina ollut havaittavissa tieteellistä päättelyketjua” ja että niissä esitettiin perustelemattomia väitteitä. Kari esitti tämän jälkeen MPKK:n rehtorille Salehzadehin Iran-työpaperin lisäksi hänen Syyria-aiheisen työpaperinsa tarkastamista. Vasta tämän jälkeen hän tapasi Iranin suurlähettilään ja keskusteli Iran-työpaperin ”viittauskäytännöistä”.

Salehzadeh itse kysyi onko kyse sensuurista ja ihmetteli miten ”tällaista voi tapahtua vapaan median Suomessa”. Työpaperi on ollut koko ajan saatavilla hänen kotisivuillaan. Protestista huolimatta MPKK käynnisti esiselvitysprosessin tieteellisten käytäntöjen noudattamisesta ja tutkimusjohtaja Kari toimi tutkimusneuvoston puheenjohtajana. Selvitys johti pikaisiin tuloksiin. Vain viikkoa työpaperin poistamisen jälkeen – perjantaina 1.11. – se palautettiin MPKK:n sivuille tutkimusneuvoston yksimielisestä päätöksestä. Tutkimuseettinen käsittelyprosessi päätettiin lopettaa jo esiselvitysvaiheeseen. ”Olimme liian herkkiä reagoimaan”, pahoitteli MPKK:n rehtori, lippueamiraali Veijo Taipalus. Työpaperista ei muutettu mitään.

MPKK siis ensin julkaisi Salehzadehin tutkimuksen, veti sen sitten takaisin ja julkaisi sen viikon jälkeen uudestaan. Sirénin mukaan Iranin suurlähettiläs ei ollut alun perinkään vaatinut sen poistamista nettisivuilta. Näin kertoi myös suurlähettiläs Seyed Rasoul Mousavi itse. Kummallisesta venkoilusta oli kuitenkin seuraamuksia. Puolustusministeri Carl Haglund vaati MPKK:lta selvitystä tapahtuneesta. Kiusallinen tapaus huomattiin myös ulkomailla. Israelilainen Jerusalem Post antoi ymmärtää Iranin suurlähettilään vierailun olleen MPKK:n päätöksen takana.

Sitten arvio. On helppo yhtyä Helsingin Sanomien pääkirjoituksen näkemykseen, että MPKK on vahingoittanut omalla toiminnallaan mainettaan. Se oli Kalevan sanoin ”silkkaa hölmöilyä”. Tapauksesta on blogosfäärissä ja sosiaalisessa mediassa syntynyt vaikutelma, että MPKK olisi mennyt Iranin ”painostuksen” edessä rähmälleen melkein kuin suomettumisen vuosina (tämänsuuntaisia näkemyksiä löytyy esimerkiksi täältä, täältä ja täältä). Tämä on varsin kiusallinen mielikuva. Suurlähettilään vierailu omaa maata koskevan raportin tiimoilta on toki ihan normaalia diplomaattista toimintaa, mutta ei luulisi oman arvonsa tuntevan tutkimuslaitoksen ryhtyvän poistamaan sen seurauksena hyviksi havaitsemia tutkimuksiaan.

Mutta. Juuri tässä piilee koko kohun sokea piste. Mistään ei löydy arviota tutkimuksesta itsestään. Tapaus oli ilmiselvästi MPKK:lta viestinnällinen munaus, mutta oliko se vain sitä? Entä jos Iranin suurlähettiläällä olikin tähdellistä sanottavaa työpaperin laadusta? Entä jos MPKK:n laadunvalvonta oli tässä suhteessa pettänyt? Mutta jos näin kerran kävi, niin miksi työpaperi selvitysvaiheen jälkeen rehabilitoitiin? No, miten on? Miltä tutkimus sitten näyttää sellaisen kriittisen akateemisen lukijan silmin, joka ei ole Iran-asiantuntija. Onko mahdollista – tutkimusjohtaja Karin sanoin – seurata kirjoittajan argumentointiketjua?

Salehzadeh ilmoittaa tarkoituksekseen analysoida Iranin nykytilaa ja mahdollisia tulevaisuuden skenaarioita. Työpaperissa on paljon kiinnostavaa, siinä käydään läpi poliittista järjestelmää, etnisiä ryhmiä, ydinohjelmaa, terrorismikytköksiä ja naapurisuhteita. Paperin sävy on kuitenkin hiukan yksinkertaistava ja tendenssimäinen. Se esittää yleistyksiä, muttei juuri punnitse vaihtoehtoisia näkemyksiä tai käytä (saati kritisoi) aiempaa tutkimusta. Aiheita on toisaalta niin paljon, että raportti helposti venähtäisi, mikäli kaikkia lähdettäisiin avaamaan. Ratkaisu voi olla täysin perusteltu ja Irania koskeville yleisesityksille on Suomessa varmasti tilausta. Työ on kuitenkin luonteeltaan enemmänkin juuri yleiskatsaus kuin analyysi.

Tutkimuksen lähteet puolestaan koostuvat lähes kokonaisuudessaan verkko-osoitteista, joista useimmat ovat lehdistä poimittuja populaareja artikkeleita. Tämä ei välttämättä ole mikään ongelma, mutta on tutkimusartikkelille hiukan epätavallista. Ovathan monet käsitellyt teemat oletettavasti olleet tutkimuksen kohteena pitempäänkin. Se pistää Iran-noviisinkin pohtimaan, miksi ainoat lainatut kirja ovat David McDowall: A Modern History of the Kurds (2007) ja Stephen F. Dale: The Muslim Empires of the Ottomans, Safavids, and Mughals (2010)? Myös tutkimusartikkeleita on käytetty säästeliäästi. Ei kai Iranin tutkimus todella voi olla pelkkien uutisartikkeleiden varassa?

Myös lehtiartikkeleiden käytössä ollaan välistä varsin kritiikittömiä. Esimerkiksi rohkea väite, että ”suurin osa iranilaisista naisista on erittäin tyytymättömiä nykytilanteeseen ja vaatii oikeuksiaan joka käänteessä”, perustuu ilmeisesti Voice of American artikkeliin (viite 45). Israelin hallitus on toki ilmaissut, ettei halua Iranin saavan ydinasetta, mutta tätä sinänsä paikkansapitävää väitettä perustellaan työpaperissa viitteellä galluppiin, joka käsitteli muiden maiden kansalaisten mielipiteitä asiasta (viite 55). Toisaalta mainintaa muista tutkijoista ei aina seuraa viite, josta selviäisi keitä tarkoitetaan (s. 4, 5, 7). Salehzadeh esittää myös välillä varsin rohkeita väitteitä ilman omia perusteita tai viittauksia muiden tutkimukseen, kuten esimerkiksi sanoessaan Iranin ”hyvin todennäköisesti” balkanisoituvan, ellei etnisten vähemmistöjen oikeuksia taata (s. 9).

Kyseessä on tutkimuksen kannalta tekninen seikka, mutta kirjoittaja olisi voinut huolehtia myös linkkien päivityksestä paremmin. Jotkut linkit eivät toimi, joko siksi että ne on kirjoitettu huolimattomasti (esim. viite 1, josta puuttuu yksi väliviiva, tai viite 49, josta niinikään puuttui väliviiva ja mukana oli ylimääräinen välilyönti), tai siksi, ettei sivuja enää ole olemassa (kuten viite 4). Teknisten kömmähdysten puolelle menee myös kielentarkastuksen puutteen luoma yleinen huolittelemattomuuden tunne. Tätä on omiaan lisäämään se, että matkalle mahtuu mukaan faktavirheitä mm. historian alalta. Esimerkiksi Persia ei ”romahtanut” vuonna 1935 (s. 1), vaan yksinkertaisesti pyysi ulkovaltoja kutsumaan itseään Iraniksi. 1700-luvulla päättynyt safavidien dynastia saa työpaperissa 200 vuotta lisäaikaa (s. 25, 27) ja toinen maailmansota kestää ylimääräisen vuoden (s. 10).

Tämä on vielä pientä. Varsinainen ongelma työpaperissa on sen johtopäätösluku. Esiteltyään otsikkonsa mukaan Iranin sisä- ja ulkopolitiikkaa, Salehzadeh siirtyy johtopäätöksiin, joilla ei ole mitään loogista yhteyttä paperin muuhun sisältöön. Salehzadeh esimerkiksi väittää demokratian puuttuvan Lähi-idästä (esimerkiksi Turkkia ei jostain syystä lasketa mukaan) yksioikoisesti siksi, että ”suurvallat” eivät ole sallineet sitä. Tästä huolimatta hän vihjaa juuri ulkopuolisen intervention olevan tarpeellinen Iranin demokratisoimisessa, mikä puolestaan todennäköisesti johtaisi rauhaan koko Lähi-idässä. Tämä viimeinen ”joidenkin asiantuntijoiden” irrallinen ja varsin mielikuvituksellinen väite perustellaan linkillä entisen Iranin presidentin haastatteluun, jossa ei mainita koko ajatusta.

Salehzadeh itse argumentoi MTV:n uutisille: ”Minusta voi minkä tahansa väitöskirjan sitten kyseenalaistaa, koska ne ovat politiikkaa. Myös talousanalyysi on mielipiteeseen perustuvaa eli jos voit sanoa että jokin asia on hyvä, se on toisen mielestä huono. Tutkimuksessani on kuitenkin lähdeluettelo, johon viittaan”. Asian voi toki nähdä näinkin, mutta tähän tutkimukseen ja sen lähteisiin tutustuminen auttaa ymmärtämään, miksi Iranin suurlähettiläs koki ”viittauskäytännön” puutteelliseksi ja miksi MPKK:ssa oltiin huolissaan tieteellisestä päättelyketjun puutteesta. Sitä sen sijaan on vaikeampi ymmärtää, miksi tästä huolesta päästiin ylitse viikon käsittelyprosessin jälkeen. Toisaalta maailmalle laukaistua paperia ei kerta kaikkiaan voinut työntää piippuun takaisin. Ehkä silloin on parempi hyväksyä tappiot, eikä jäädä tuleen makaamaan.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in comments
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa